Thursday, 21 September 2017

Veljen talossa.

Yhtenä iltana Oxx tuli kotiin vähän humalassa ja silloin ärsyynnyin aina jo pelkästään siitä. Normaaliin tapaan silti katselimme leffaa ja kokkasimme. Jostain sitten alkoi pientä kinaa ja Oxx syytti minua siitä, että otin "things for granted" ja että käytin häntä hyväkseen. Vedin aivan totaaliset kilarit, kuinkahan päin tämä homma oikein oli! Vaadin Oxxia pyytämään anteeksi moista syytöstä! Eihän siitä mitään tullut ja lopulta hän meni lähes ovet paukkuen nukkumaan ja minä jäin olkkariin seinää tuijottamaan. Ja makasin olkkarin lattialla patjalla koko yön, kunnes hän heräsi, kävi pesulla ja lähti sanoen ovella vain later.

Tätä jatkui kaksi yötä. Kolmantena aamuna syttyi aivan järkyttävä riita, kun hän ei halunnut ymmärtää miksi nukuin edelleen olkkarin lattialla. Sanoin, että odotin anteeksipyyntöä hänen syytöksestään. Ei onnistunut! Lopulta jo vuokranantajakin tuli paikalle huudon kuultuaan ja tilanne selvisi hänelle. Huusin Oxxille, että älä enää tule tänne yöksi, pysy poissa! Oxx halusi repiä avioliittotodistuksen ja hain hänelle kopion, jonka revin hänen naamansa edessä.

Lopulta vuokranantaja sai hänet lähtemään ja jäin sisälle haukkomaan henkeäni.

Myöhemmin kävin puhumassa vuokranantajan miehen kanssa, että ei päästäisi Oxxia tontille ja hän ymmärsi. Pelkäsin silti iltaa. Ovea hän ei saisi auki, kaikissa muissa ikkunoissa oli raudat, mutta makkarin ikkunassa ei. Siinä oli jopa yhdessä ruudussa reikä valmiiksi. Laitoin makuuhuoneen avaimen lukkoon oven ulkopuolelle, että voisin lukita hänet makuuhuoneeseen, jos hän päättäisi tulla sieltä sisään. Kannoin laukkuni ja muut arvokkaat tavarani toiseen makuuhuoneeseen valmiiksi.

Ja hän tuli! Koputti oveen, kun se oli tietysti lukossa. Olin ensin hiljaa, mutta vaatiminen alkoi muuttua äänekkäämmäksi, joten huusin hänelle kylpyhuoneen ikkunasta, joka oli suoraan rappusille, että enkö minä pyytänyt sinua pysymään poissa, mene Tafaraan. Ei käynyt! Hän istui alas portaille ja odotti, kunnes taas alkoi huutamaan. Kieltäydyin edelleen aukaisemasta ovea, juttelin Ropan kanssa whatsapissa samalla, vaikka hänen kyllä täytyi kuulla kaikki ilmankin. Sitten tuli taas hiljaista ja aloin odottaa.

Säikähdin julmetusti, kun Oxx heilautti kepillä makuuhuoneen verhon auki ja huusi, että päästä sisään. Juoksin suoraan ulos, lukitsin oven ja samaa vauhtia naapuriin Ropan ja Assanin puolelle ja heidän makuuhuoneeseensa piiloon.

Ropa oli olohuoneessa katsomassa televisiota ja kun Oxx seurasi minua, hän pysäytti Oxxin siihen. Oxx jäi kiihtyneenä selittämään Ropalle kaikkea kokemaansa vääryyttä ja kuuntelin sydän tykyttäen. Ropa yritti taas kaikin keinoin saada Oxxia rauhoittumaan. Pitkän ajan kuluttua Oxx meni takaisin pihalle ja Ropa pyysi minut olohuoneeseen. Luikahdin nojatuoliin ja käperryin kerälle.

Kohta tuli Assankin kotiin ja Oxx tuli hänen perässään sisälle. Hän selosti tilanteen Assanille, ojensi jopa repimäni avioliittotodistuksen kopion, mutta mitäpä Assan siihen sanomaan. Lopulta Assan menikin nukkumaan, Oxx meni pihalle ja minä jäin nojatuolin nurkkaan hengittämään. Ropa torkahteli ja Assanin tytöt tekivät kotiläksyjä pöydän ääressä.

Aloin itsekin jo vähän nuokahdella, kun yhtäkkiä Oxx hyökkäsi sisään ja kävi suoraan päälleni. Hän hakkasi ja löi, yritin käsin suojata itseäni sen minkä ehdin. Muutaman iskun sain kasvoihin, mutta muuten sain suojattua itseäni aika hyvin. Hän alkoi vääntää minua ylös tuolista ja harasin kaikin voimin vastaan. En todellakaan halunnut lähteä kaksin hänen kanssaan kotiin, en kun hän oli siinä tilassa. Hän sai revittyä minut väkipakolla ylös ja siinä vaiheessa aloin kiljua että ok ok lopeta, ota tämä hemmetin avain ja mene! Kaivoin avaimen verkkareiden taskusta ja heitin sen ovea kohti. Oxx lähti ovelle, nosti avaimen lattialta ja poistui.

Minä jäin haukkomaan henkeäni, korvissa soi ja leukaa särki. Muuten ei kai ollut käynyt pahemmin. Kyynärpäähän sattui vähän, kun Oxx oli vääntänyt kättäni aikeissaan saada se murtumaan. Assan ei ollut herännyt (tai halunnut herätä) koko aikana, Ropa sanoi yrittäneensä laittaa tyynyn minun pääni suojaksi, mutta Oxx oli lyönyt häntäkin. Tiedä sitten.

Lopulta pyysin saada jäädä heidän sohvalleen nukkumaan. Tytöt toivat minulle peiton, pyysin lasin vettä ennenkuin hautauduin peiton sisään ja lähetin muutamalle ystävälle viestin kertoen mitä oli tapahtunut. Tytöt valvoivat myöhään telkkarin parissa, minä torkahtelin ja kai nukuinkin, kun sitten heräsin siihen, kun Assan kävi vessassa. Sen jälkeen en enää saanut unta. Leukaa jomotti yhä ja suun aukaiseminen tuntui vaikealta.

Lopulta muut alkoivat pikkuhiljaa heräillä. Pyysin Ellisiä laittamaan minullekin kylpyvettä, halusin päästä pesemään paniikkihikeni pois. Päätin lähteä toimistolle, pääsisin pois kotoa.

Peseytymisen jälkeen minun oli pakko mennä kotiin hakemaan puhtaat ja paremmat vaatteet sekä noutamaan laukkuni. Oxx oli lukinnut oven ja minun piti koputtaa monta kertaa ennenkuin hän heräsi avaamaan sen. Vaihdoin äkkiä vaatteeni, otin lääkkeeni, sanoin hänelle, että tämä oli hänen viimeinen yönsä tässä talossa, eikä hänellä enää olisi asiaa lähellekään minua. Sängystä kuului jotain mutinaa ja menin takaisin naapurin puolelle odottamaan, että lähtisimme.

Päivästä toimistolla en paljon muista, mutta tultuamme sieltä Kamfinsaan, jouduin hakemaan kotiavaimen Oxxilta, suhisin hänelle taas hampaideni lomasta, että pysy pois. Koko illan sitten jännitin, että tuleeko hän vai ei, mutta onneksi ei tullut.

Siitä alkoi toinen eromme.

No comments:

Post a Comment