Mulla on ikävä mun aiempaa avioliittoa. Siinä ainakin sain tukea ja vaikka hän välillä pelasikin liikaa, niin silti teimme asioita yhdessä ja olen nauranut itseni lattialle hänen kanssaan. Mutta se oli Suomessa, hän valitsi jonkun toisen ja mä haluan asua täällä. Hän ei olisi tänne tullut, joten sikäli kaikki meni osin niinkuin oli tarkoitettu. Mutta mulla on ikävä sitä tukea ja sitä mitä meillä oli se 8 vuottakohan se nyt yhteensä oli. Mä paranin masennuksesta, vaikka jouduimme käymään läpi rankkoja lapsettomuushoitoja. En antanut niiden päästä läpi ja iskeä masennusta taas päälle. Mä saatoin olla illan pari huonolla puolella, mutta en silti masentunut. Koska hän oli sellainen, joka tuli.
Tämä ei ole. Mun vikaa oli taas, että hän ei tuonut ruokaa, vaikka lähetin itse rahaa.
Mun pitäisi mennä Mabvukun poliisiasemalle hakemaan raportti siitä, kun se miehen tyttöystävä tappoi niiden vauvan. Itseasiasssa kolmesti. Mut jos saisin edes yhden raportin, vaikka en raporttinumeroa tiedäkään, niin se jo auttaisi. Saisin lisää todisteita.
Mutta olen niin kamalan väsynyt. Se kuulemma kuitenkin kuuluu kuvaan, ettei mun kannata sitä ihmetellä. En jaksa lähteä mihinkään selvittämään niitä asioita, vaikka ne on ihan selkeitä, Mabvukun ghettokin on mulle ihan tuttu, en pelkää olla siellä, vaikka mua tietysti tuijotetaan enemmän jne. Siellä mä paikkasin kätenikin, kun oli se kissatappelu. Mutkun ei jaksa. Ei vaan jaksa, ei yhtään mitään. Okei. Tai jaksoin kävellä 10 km hakemaan daith-lävistyksen ja myöhemmin korut traguksiin. (Ja Harare on pieni, sain kyydin osan matkaa yhdeltä OMALTA tutulta eli Paurosilta.) Mutta en jaksa lähteä hoitamaan asioita, et saisin tämän valtavan vuoren pienemmäksi. En jaksa kiivetä sille ensimmäiselle portaalle, joka tuntuu olevan 2 metriä korkea. Ja siksi Oxx kuvittelee, että kaikki on vaan vitsiä. Että ei oo mitään väärää siinä, et mä lähetän rahaa ruokaan ja hän katoaa ja sit mä seuraavana päivänä huudan sille, kun se tulee hakemaan autosta jotain, mut ei tuu sisälle. Huudan, vaikka sen kaveri on siinä. Thelma vie mut sen keittiöön ja vajoan lattialle. Kun pääsen ylös, Oxx tulee sisälle, mutta alan vain potkia sitä, Thelma estää. Sitten mies on taas pois 3 yötä, lähettelee kyllä call me backeja, mutta en soita, koska en jaksa kuunnella valeita. Yhden kerran vastaan puheluun ja se oli täyttä roskaa. Mutta en saa kuulemma olla vihainen hänelle jonkun muun edessä, vaikka hän on juuri kuluttanut mun rahaa johonkin juomiseen. En mä tyhmä ole, viinaan se meni.
Mun pitäisi hakea Mabvukun poliisiasemalta raportti siitä, kun mies vei sen ja sen tyttöystävän vauvan sinne. En tiedä case numeroa, mutta jos vaan sattuisivat olemaan ystävällisiä, niin etsisivät nimellä. Näin saisin haastettua myös sen naisen oikeuteen. Mulla olisi todisteita.
Mutta en jaksa mitään. Tiedän mitä tehdä, mutta vuori vieressäni on korkea ja ensimmäinen porras on ehkä 2 metriä korkea. En jaksa kiivetä sinne. Mabvukuun eli ghettoon meneminen ei sinänsä ole ongelma, olen ollut siellä ennenkin ja kestän tuijotuksen ym (itseasiassa en edes huomaa sitä, tuijottaako mua joku muka??), mut se meneminen. Kun ei jaksa edes nousta sängystä. Mies jotain hölisi auton suspensionista, mut sanoin, et kun et kerran tuonut ruokaa mulle vaikka lähetin ja pidit mua nälässä, niin olkoon sitten. Mutta ei se vaan mene perille. Kuulemma se huutaminen vieraan ihmisen läsnäollessa on pahempi vika, kuin pitää vaimoa nälässä 5 päivää.
Yritin myös kysyä, että miksi hän on mun kanssa. Kauhean väännön ja säädön jälkeen kuulemma siksi, että olen hänen vaimonsa. Selvä homma, mun ei tarvi kattella tämmöstä. Mutkun sais aikaan jotain. Se pitää sitä eroa vitsinä. Se ei usko, että se joutuu maksamaan puolet Hatcliffen talosta ja puolet Tafaran talosta mulle. Eihän sillä mitään rahaa ole, joten mitä sitten? Istumaan Chikurubin vankilaan??? En tiedä.
Mutta mun vaan pitäis saada jotain aikaiseksi, muttakun en jaksa liikkua mihinkään. En pääse liikkeelle. En saa tarvittavia papereita kasaan. Lakimieskin jo olis. Muttakun ekana pitäisi kysyä, että tarviiko mun hakea sitä pysyvää oleskeluluvaa hänen kanssaan vai saanko sen eropapereilla ja muilla todisteilla, että hän ei vain ollut aviomies. Hän petti, hän makasi naisen kanssa ja teki hänet raskaaksi, hän kantoi heidän kuolleen vauvansa poliisiasemalle, mä olin sillä välin nälässä kotona ja joskus söin pelkkää sokeria, kun ei muuta ollut. Ja nyt en kestä tuon sokerin hajua.
Auttakaa joku mua, auttakaa ja tulkaa kulkemaan mun kanssa tää reitti! Mä olen niin väsynyt. Mä en jaksa yksin.
Saturday, 14 April 2018
Sunday, 8 April 2018
Keskustelu
Anteeksi, tää tulee enkuks, kun helpompi kirjoittaa samalla kielellä millä keskustelu käyty.
Tapasin siis Assanin kaupoilla ja tää keskustelu on käyty siellä.
Me: How r u?
A: I'm ok. (Tyypilliset vastaukset).
Me: I'm not ok and you know it (näytän viiltelyarvet)
A: You know I don't want to see those as they make me feel bad
M Then reply on my messages.
A I don't know what and my own mind is full of too
M I understand, but at least sorry. At least something that I know I exist to you
A Sorry yes, but it's difficult.
M I understand it's difficult but you are my friend. It would be nice to hear something at least something. Let's not talk about that money issue now.
A I have my mind full too.
M But you could tell me! You can write
A It's difficult
M Okay I know it's not your thing but still
M You know I always walk by those cottages where we were on the first time
A Where (Se on unohtanu, mä en. :()
M There after Dulwich
M Look at how swollen I am, all because of those overdoses and such. Look at my hands? These are not my hands, those are not my feet, that is not my belly..
A I can see that
M Please talk to me, I know quite a lot what is going on in your life too.
A It's hard for me to talk
M Yes I understand but you could try to open up. I'm your friend.
A I know
M You have not asked me to come to see you either for a long time
A I've been busy
M I'm so tired that I can barely walk. (Laitoin käden sen olkapäälle).
A I have not seen him for 4 days
M Yea he enjoys fucking his girlfriend
A sometimes I avoid him, going here and there. (Se on sen velkarahan takia, koska O kysyis)
M I know he told
(Greeting people once in a while)
M You know I have alcohol in my back and I'm going to do exactly like you guys are doing here. Except that I'm alone.
A .....
M I'm your friend, you can talk to me!
M Just like in the car in Braeside once
A Yea sometimes I get those things of talking, but it's not usually like that.
M I know you have so much in your mind but like she's having plenty of boyfriends and she doesn't want you back.
A I don't care if she has or not, I don't care.
(Taatusti oikeesti välittää, ei sitä muuten vaivais niin moni asia)
M I better be going before the talking starts.
A Yea
Ja lähtee.

Saturday, 7 April 2018
Kun ei jaksa.
Pitäisi kai tänne kirjoittaa jotain, mutta copypastean juttuja tänne.
[13:30, 4/7/2018] +263 77 499 8103: I fucking want to kill myself, I can't breath, I want to cut myself open I can't breath oxx anopenga.
[13:30, 4/7/2018] +263 77 499 8103: Firsh he asks 5 dollars to buy food (why my money, shouldn't it be his, he's the hubby) and never came here.
[13:31, 4/7/2018] +263 77 499 8103: Girls on the car, ya we are pulling one, he never came home, I want to cut myself, Thelma gave me a beer but I have vodka too
[14:42, 4/7/2018] +263 77 499 8103: Fucking no one cares how I feel or would I like to get some company
[14:43, 4/7/2018] +263 77 499 8103: NO ONE CARES HOW I FEEL
[14:43, 4/7/2018] +263 77 499 8103: And no one helps me with the divorce. I just need to all by myself and I'm so fuckin tired
[14:43, 4/7/2018] +263 77 499 8103: I can't even walk to the kombi
[14:44, 4/7/2018] +263 77 499 8103: It's too much
[14:44, 4/7/2018] +263 77 499 8103: I can't handle the official work
[14:45, 4/7/2018] +263 77 499 8103: I can't go to the immigration toask more advice I can't go to the lawyers to write the papers Im too tired
[14:45, 4/7/2018] +263 77 499 8103: Because no one is on my side, no one cares
[14:45, 4/7/2018] +263 77 499 8103: I can never trust on anyone else than myself
[14:46, 4/7/2018] +263 77 499 8103: Can t you see what you all are doing to your women???
[14:46, 4/7/2018] +263 77 499 8103: Is it right????
[14:46, 4/7/2018] +263 77 499 8103: What about the women then? Can we go out and have boyfriends???No, you would't allow that
[15:59, 4/7/2018] +263 77 499 8103: THanks for silence
[15:59, 4/7/2018] +263 77 499 8103: I cried my pain out and the reply is silence Tells me enough of people

Thelma jakaa ohjeita, mutta oon liian väsynyt. Liian väsynyt sanomaan ei, liian väsynyt reagoimaan jotenkin, olen vain, liian väsynyt hoitamaan paperiasioita, liian väsynyt yhtään mihinkään. Thelmalla on toi galleria, jota se rakentaa, mulla ei oo mitään, enkä jaksa etsiä mitään. Voi kai sanoa ,että olisi masentunut, ei enää pelkkää ahdistusta. Kun en jaksa mitään. En jaksa edes sanoa ei. En jaksa reagoida mitenkään. En kyllä jaksaisi sitäkään, et niiden joiden on luullu olevan kavereita, ne sit onkin hiljaa. Mut en jaksa mitään, en sanoa ei, en lähteä setvimään asioita, en kaupoille (mutta pakko), en jaksaisi edes nousta ylös. En jaksa mitään. Miten mun pitäisi sitten perustaa elämääni jollekin, kuten Thelma gallerialle. Ei mulla ole sellaista. Mulla on vaan tää huone. Sen takia olen niin sekaisin, jos heitän On pihalle, niin mulle ei jää mitään. Huone vain. Ja kauppareissu silloin tällöin. Mutta ei mitään. MÄ EN JAKSA MITÄÄN; EN EDES SANOA EI. Ja siksi mikään ei etene.
Virva Chido Makaza Ja hyvähän se on käskeä sanoa ei, kun itse voi muuttaa päätalon makkariin ja antaa miehen nukkua tuolla perällä. Ei mulla ole sellaista vaihtoehtoa
[10:05, 4/7/2018] +263 77 499 8103: Ei tullu, kun katos, lopetti vastaamisen puheluihin kokonaan, vaik vielä alkuillasta oli, et laitatko vitosen ruokarahaa. No, nyt ei sit heru rahaa suspensionin hoitoon autossa tän takia, kun se valehteli ja katos. Muka autoa hinaamassa, bullshit, mitä ne naisten äänet siellä taustalla oli sit?????[10:06, 4/7/2018] +263 77 499 8103: Ei oo tullu oireita, vaikka en eilen pystyny peseytymään, kun vettä ei tuu.[14:05, 4/7/2018] +263 77 499 8103: Tekis mieli vaan hakata ittensä palasiks[14:05, 4/7/2018] +263 77 499 8103: Kun ne tulee takas, niin otan ton halon tosta ulkopöydältä ja alan lyödä itteeni
Eli en siis jaksa. En jaksa mitään mitään mitään. Siinä teille vähän lisäjuttuja taas. Tosta pitäis päästä eroon, mutta EN JAKSA, kun mulla ei oo mitään mihin perustaa mitään. Thelmalla on galleria. Se voi nukkua siellä, mun on vaan oltava, makaan vaan ja luen. Thelmalla on jotain mihin perustaa elämäänsä, mulla ei. Mitä mä muka tekisin? Masentuneena ja ahdistuneena, kun ei pääse edes ylös sängystä. Kun tekee jotain toisen idiotismin takia, satuttaa itseensä, kun se toinenkin satuttaa. Että se on sitten ok. Ei se ole. Muttakun ei jaksa. Muuta kuin satuttaa itseään jos muakin satutetaan ja jos musta ei välitetä. Et mulla ei oo mitään arvoa.

En tuntisi enää mitään tuossakaan mökissä, jossa Assanin kanssa olin ekan kerran. Silloin tunsin, nyt en. Ei yhtään mitään. Olin sen putkimiehen kaa tossa yks päivä, mut en tuntenu mitään silloinkaan. Annoin ja koitin neuvoa, miten voisin tuntea, mut ei mitään. Eikä se oo oikein, et mä päästän jonkun tänne, muttakun ei toinenkaan välitä mitään minusta. Ei välitä miltä musta tuntuu kun kadotaan ja nukutaan missä sattuu. Se on kiva mies, mutta ei siitä sen enempää. Varmaan tuntui vain kivalta, kun ite puhuin koko ajan ja se ei saanu ees suunvuoroa. Mutta tää oli se mökki. Toi jälkimmäinen. Silloin olin onnellinen. Nyt en tunne mitään. Olen vain. Kuljen kuin nukke kaupoille, hoidan asiat, kävelen takaisin. Mutta en jaksaisi edes sitä muttakun on pakko. Nyt mulla tosin on rahaa, kun en anna tolle niitä suspensionin korjaamiseen tarkoitettuja rahoja. Kun ei kerran tullut yöksi, vaikka lähetin ruokarahaa. Sitten ne on mun rahoja. Anyway. Maanantaina jotain uutta, ehkä jaksan kävellä sinne, koska se mitä saan, on kiva juttu.
EN JAKSA
EN JAKSA
Eli en siis jaksa. En jaksa mitään mitään mitään. Siinä teille vähän lisäjuttuja taas. Tosta pitäis päästä eroon, mutta EN JAKSA, kun mulla ei oo mitään mihin perustaa mitään. Thelmalla on galleria. Se voi nukkua siellä, mun on vaan oltava, makaan vaan ja luen. Thelmalla on jotain mihin perustaa elämäänsä, mulla ei. Mitä mä muka tekisin? Masentuneena ja ahdistuneena, kun ei pääse edes ylös sängystä. Kun tekee jotain toisen idiotismin takia, satuttaa itseensä, kun se toinenkin satuttaa. Että se on sitten ok. Ei se ole. Muttakun ei jaksa. Muuta kuin satuttaa itseään jos muakin satutetaan ja jos musta ei välitetä. Et mulla ei oo mitään arvoa.
Subscribe to:
Posts (Atom)