Perjantaioloja.

Sain eilen illalla viestin tuossa puoli kymmenen aikaan: taking the carbon to the mine idnt know what time but the food i have. No sepä kiva, se ruoka varmaan auttaakin siellä autossa paljon! Epäilin koko viestin todenmukaisuutta.

Tänään lähdin herättyäni kaupoille, oli kirjeitä menossa laatikkoon ja Bobo oli luvannut mulle käteistä. Käveleminen oli vähän ahdistavaa, näin heti alkumatkasta kuolleen kissan keskellä tietä, mutta en pystynyt pysähtymään, kun autoja tuli kummaltakin puolelta. Ja ahisumussa en sitten tajunnut edes palata takaisin ja hakea vaikka muovikassia, että olisi vienyt sen eläinlääkärille! Mitä jos se oli jollekin yhtä tärkeä kuin Pörri mulle. Tietysti sain ahdistuksen tästäkin. Ja huomenaamulla sitä tuskin enää löytyy edes tienvarresta, eiköhän joku sen yöllä syö. Nyyh.

Oxx oli kaupoilla ja menin piruuttani kysymään sitä ruokaa, joka sillä piti olla. "Mä myin sen aamulla, kun se olis menny pahaksi." Aijjaa! Jos se siis oikeasti olisi ollut olemassa, niin eikö se olis kannattanut tuoda kotiin sensijaan, että myisi sen. Oletko ihan idiootti! Oli raivarit jo hyvin lähellä. "Mut mä ilmoitin, että en tuu." No se auttais vähän, jos kertois totta, eikä lähettäis valeita! Voi hyvän tähden taas. En mä nyt ihan aivokuollut ole, ettenkö tajuaisi milloin puhutaan palturia, varsinkin kun sitä palturia on saanut kuunnella 99% kerroista. Eli tuskin oli mitään kaivostakaan.

No, osti se sentään ruokaa nyt, possua, kaalia, sieniä, kananmunia, makaronia, margariinia ja jopa litran kokista. Yritin sanoa, että laittaisi sen rahan suoraan mulle, mutta kieltäytyi, kun sitä on kuulemma niin vähän. Niin? En ihan ymmärtänyt, että miksi se olisi estänyt sen laittamista mulle, kun kuitenkin sinne kauppaan se vajaa 8 euroa meni. Yritetäänkö mut pitää kotona ilman rahaa, vai mikä juttu tää on? Vai eikö tyttöystävä saa nähdä, että mulle on siirretty rahaa?

Ei muuten ollut Bobokaan siellä eli en saanut käteistäni. Eikä Assan. Missä se on ja miksi se on hiljaa?

Onneksi mulla kuitenkin on se bussiraha maanantaille ja lääkärirahakin, yritän vain huijata Oxxia, että ei ole. On tääkin kanssa ihme pelleilyä, kun mihinkään ei voi sen kanssa luottaa.

Olo on vähän outo. Lääkkeitä ei ole tarpeeksi, että selviäisin viikonlopusta. (On siis, jos otan vain määräyksen muk,aan, muttakun..) Ei ole niin huono, etten olisi saanut kirjettä kirjoitetuksi. (Helpotti, kun siinä oli niin paljon kysymyksiä, eikä itse tarvinut juuri keksiä mitään.) Kissan käytin ulkona ja nyt se nukkuu tuossa printterin päällä.

Miten mä saisin ajan kulumaan? Ajan mihin? Kun ei ole mitään sellaista mihin se aika pitäisi saada kulumaan. 

Jaettu koti.

Elämä oli Braesidessa tosiaan hyvin ahdistuspainotteista, mutta oli siellä hyviäkin hetkiä.

Päiväkirjasta 29.9.2016

No, eilen oli parempi. Assan pyysi anteeksi riitailtaa (toim huom, riitelivät siis vaimonsa kanssa), auttoi renkaan kanssa ja. Niin. "Mitä sanoit?" "Mä rukoilin, että pultti irtoais." Ja sehän irtos! Ja sitkun sen juoma kaatui niin "esi-isät tahtoivat osuutensa." Se oli kyllä reps. Se rukoilukin hämmensi, kun se auttoi. Hehe. Sanoin sille, että alan uskoa rukouksiin tuon ansiosta. (Ainakin sen hetken). Ainakin oli ihan ok olo. Tänään sitten eri asia. Rahat taas hujahti ohi ja vielä on vaikka mitä ostamatta.''

26.9.2016

"Irtisanoin" Danin ja nyt jyrää valtava Assan-.ikävä. Ropa luuli, että olen jumissa Danissa, mutta väärä luulo. Enkä voi kertoa totuutta. Huoh. Pitäis saada jotain tilalle. Kun ei toi soon-to-be-ex halua yrittää oikeasti. Ikäväikäväikävä. Sylipaikka? Käsipaikka? Leijonapuisto. Ja yks ihmettelee mikä siinä leijonapuistossa oikein on. Heh. Siellä on pussailua ja kielen varastamista. Mutta jotain sellaista tarvis.

Ja väärä ottaa yhteyttä, huoh. Kävin juoksemassa, 3 km 20 min, mutta silti. (Haha, hiljeni, kun pyysin mp3-soitinta takaisin, Ylläri.) Jooh. Väärä väärä väärä. On tulossa nyt silti kylään. Voi huoh.

(Ilta). Noilla oli riita ja ahi. Ja se vääräkin on ahi. Ahdistaa miettiä. Ehkä en siis mieti noitakaan. Assanin isoisä on nyt sairaalssa, onhan se jo vanha.

1.10.2016

Lähin aamulla noitten mukaan ensin Mbareen ja sitten DZ:aan. Sain vaihdettua muutaman sanan Assaninkin kanssa. Ihan kiva. Kävin hakemassa  postit ja sit käytiin sairaalalla kattomassa Assanin isoisää, joka oli jo parempi. Ja kotimatkassa TAAS kesti, kun joka paikkaan piti jumittaa. Väsy muka. Ja se appailu alkaa jurppia, puhuu kuuroille korville vaan.

(Mun omenat haisee bensalle ja Oxxin piti tulla, muttei tullutkaan.)

2.10.2016

Noh. Nukuin, enkä taaskaan ois aamulla halunnut herätä. Torkuin puoli 11. On tää silti helpompi kuin 2 viikkoa sitten. Kyllä se lääke auttaa. Vaikka en silti tykkää heräämisestä. Helpottaakohan se ikinä? Ei kai jos aina suoraan unesta herää. Niinkuin tänä aamuna jostain Thaimaasta. Tai jollain rajalla olin jotain leimoja hakemassa, ensin pienen esteradan selvittämisen jälkeen. Vanhoja pitkospuita suoviidakossa.

Assanin äiti tuli tänne yöksi. Autoin poitsua kotitehtävissä. Tuulee, ihanan raikas ilma.

3.10.2016

En taaskaan kestä aamua. Ahi ahi, mutta parempi nyt nousta, kuin siirtää koko ajan. Silti voimakkain tunne on ranteetauki. Argh miksi tämän pitää AINA olla niin vaikeaa. Puristaa ja kuristaa. Tekis mieli tunkea sormet kurkkuun, jos oksentamalla olo paranisi. Ei siellä tosin taida olla mitään ulostulevaa. Mutta edes se tunne.

12.10.2016

Dani otti yhteyttä, häh. Valitti rahaongelmaa, mutta ei kuitenkaan ollut "kerjäämässä rahaa." Aha. Ja taas alkoi se kuuluisa hiljaisuus.

(Ilta) Ihan hyvä olo, mut överit. Assan oli hassu, kuittaili, et okra pitäis juoda lautaselta.

15.10.2016

Hmm. Meidän piti olla Kamfinsassa alle tunti tästä ja kaikki muut vielä nukkuu. Ylläri. Mä heräsin klo 4.40 ja en sit menny uudestaan nukkumaan. Olishan tässä ehtinyt. Joogasin, vaihdoin vaatteet. Aurinko nousi. Huoh.

Yritin eilen saada väkeä viemään mut ulos, mutta vaan ulinaa, ettei oo bensaa ja jotain oli pistäny skorpioni, yhellä maha kipee jne. Joten ei. No, läpätin sit kotona senkin edestä, valvoin puoleenyöhön ja nyt on sit vajaa 5 tuntia unta takana. Mut ootan, et hetki Assania autossa. Ja postit. Kun pääsee kyydillä. Ja oli hetki asiaa eilenkin, kun piti tauluhommaa pohtia.

Onpa aamunraikas ilma. Joskus ahdistaa mikä vaan, kuten eilen t-paita. Jestas. Ja se kuiva kesä, josta tulee lapsuus ja Lammi mieleen. Miksi sekin ahdistaa? Tuon yhden talon portilla.

25.10.2016

Noniin, se on ollut täällä taas yötä ja ok. Nyt vaan oon niin levoton, ettei mistään tuu mitään. Tarvis juosta. Sähkötkin lähti. Onks jotain yleistä ukkoseen liittyvää vai jotain omaa sähläystä? EN NYT JAKSA. EN KESTÄ. Argh.

12.11.2016. En pysty kirjoittamaan, maailman turhauttavin asia.

1.12.2016

En oo kirjoittanut aikoihin. En muista vanhoja. Oon ollu aika sekaisin ennen muuttoa ja siellä ollessa ahdistus söi. Ehkä kun piti lopettaa se toinen lääke. Nytkin päivällä ahdistaa... tai puristaa... illalla sitten olo pehmenee. Ei haluaisi sitten nukkumaan. Pitää muistaa kysyä aikaa psykologille hu, se ois sit su ja ma psykiatri. Psyko kävi viimeks kotona, sain kotitehtäviä, jotka kaikki jo tiedän ja turhauttaa. Teen silti.

Kun sanoin ei.

Olin juuri heräilemässä havahduttuani kolmannen kerran kahdeksan maissa aamulla nukuttuani jälleen kerran yön yksin tietämättä aviomieheni tekemisistä, kun kissa säntäsi jaloistani ikkunalle. Ja sitten avautuikin verho. Kukapa se siellä niin? Se kadoksissa ollut aviomies. Prkl. No, ovi auki ja mies sisään. Hän laittoi kylpyvettä lämpenemään, pesi hampaansa ja alkoi selata whatsappiaan. Ei mitään kertomusta missä hän oli ollut, ei ruokaa, tuli vain. Tosta noin vain.

Selattuaan somensa hän alkoi riisutua ja hivuttautui sitten peiton alle viereeni. Ja minä siirryin koko ajan kauemmaksi. Hän yritti laittaa kättänsä hameeni alle ja siinä vaiheessa ponkaisin ylös sängystä. Minulta ei seksiä heru, jos minua on pidetty monta viikonloppua nälässä ilman rahaa, jätetty kotiin yksin nukkumaan 5-6 yötä viikossa, eikä edes kerrota missä mennään! Nytkin kaksi yötä pois, vaikka toissayönä piti vain hakea bensaa kaupoilta ja tulla takaisin. Joo, mukamas kaivoksille oli mennyt, enkö muka nähnyt kenen kanssa hän tiistaina tuli autoa hakemaan. No en nähnyt! Oli pimeä, enkä minä ollut se, joka portin avasi! Se kaivosselityskin tuli sen verran vaisusti, että taisi tietää jo yrittäessään, että en usko pätkääkään. Pidin luennon siitä miksi sanoin ei, kun ei kerran oma pää sen vertaa kerro. Kuunteli tai luultavasti ei, lähti sitten lopulta pesemään autoa.

Ja minä lähdin kissan kanssa ulos, kun hän niin kovasti halusi. Sitäpaitsi siellä tuuli ihanan kovaa kuumaa lämmintä hyväntuoksuista savannituulta. Jos sillä saisi olonsa paremmaksi.

Kun mies sai autonsa ja itsensä pestyä lähdin hänen kanssaan kaupoille. Kissa tarvitsi uutta kissanhiekkaa ja hiekka-astian, ruokaakin piti ostaa. Rahaa meni kauppaan ihan järkyttävän paljon, kun kostoksi ostin sitten kaikkea muutakin tarpeellista kun shampoota, hoitoainetta, dödöä, body sprayn, liimaa. Hiusväri oli listalla myös, mutta punaista ei ollut. Höh. Ja perhana! Maan kamalan rahatilanteen takia jouduin ostamaan sikakallista alkuperäistä lääkettä, kun rinnakkaisvalmistetta ei saada maahan. Ulkomaiset yhtiöt eivät luota meidän Reserve Bankkiin. Kuulemma. Saa nähdä mihin tämä johtaa...

Tiputin muutaman kirjeen laatikkoon ja sain yhden kirjeen itse. 

Odottelin kyytiä. Mun vieressä muuten Bobo, joka on esiintynyt täällä joskus aiemmin. Assan ei ollut näkyvillä, onko hän sitten kokonaan siirtynyt Mbareen. En ehkä ymmärtänyt viestiä, kun hän laittoi, että back to Mbare. Ehkä hän tarkoitti, että on taksihommissa siellä nyt. Nojuu. Bobolta kysyin onnistuisiko käteisen saaminen ja hän lupasi kympin huomiseksi. Pääsen siis vihdoin ostamaan kortteja! Maanantaina kun pitää lääkärin takia mennä kaupunkiin joka tapauksessa.

Kotiintultua olen ollut taas yllättävän aktiivinen, pesin pyykkini (miehen en, haha, sillä onkin jo puhtaat vaatteet loppu. Mutta en ole mikään orja, jonka pitäisi jopa ilman ruokapalkkaa pestä toisen pyykit!), tiskasin ja kirjoitin 3 kirjettä. Pyykit kuivuivat parissa tunnissa, ah rakastan niin tätä vuodenaikaa!

Kattimattinen on kunnostautunut nukkumisessa sillä välin, kun itse kirjoitin hartiani jumiin kynä sauhuten. Palataan kämppiselämään taas sitten seuraavassa kertomuksessa.

Kämppisasumista ja hairahdus.

Yhdessäasumisen säännöt tulivat siis muutamassa viikossa selväksi, kun ensin Assan seurasi perässä ja sitten kävimme autossa humalaisen keskustelun. Keskustelun jälkeen tilanne taisi helpottua henkisesti kummallekin, vaikka pääsääntöisesti olin lähinnä omassa huoneessani. Hain Malcomin koulusta, vietin iltapäivän hänen kanssaan, kunnes sitten yleensä Ropa tuli ensimmäisenä kotiin. Aika pian Assanin perässä tulivat tietysti Ellis ja Christine, mutta molemmat tytöt olivat koulussa klo 8-16, joten jatkoin edelleen Malcomin hakua. Meillä olikin Malcomin kanssa omat juttumme siinä kotiin kävellessä. Matkaa ei ollut kuin 10 minuuttia, mutta se oli päivän kohokohta.

Lokakuussa kuulin sitten Oxxin suunnalta uutisia. Hänen tyttöystävänsä oli tehnyt abortin ollessaan n. 7. kuulla, Oxx oli vienyt kuolleena syntyneen vauvan poliisiasemalle ja yrittänyt häätää tyttöystäväänsä pois meidän talolta. Päätyi pahasti hakatuksi. Näin Oxxia käydessäni Kamfinsassa tsekkaamassa postilokeroani ja juttelimme asiasta pitkään. Sanoin, että Oxx olisi kyllä tervetullut Braesideenkin, mutta hän ei tykännyt Ropasta, joten häntä ei siellä näkynyt.

Lokakuussa sain myös uuden ahdistuslääkkeen, joka tuntuikin tomivan hyvin ja aamuiset paniikkiheräämiset vähenivät, eikä muutenkaan tehnyt mieli repiä rintakehäänsä enää auki. Olin helpottunut, mutta ilakoin turhan pian. Lääke pistikin minut ihan sekaisin. Sain päähäni etsiä minulle ja Oxxille kämppää Braesidesta ja lähdin lääkepäissäni kiertämään ympäri aluetta. Puhuin erään tuck shopin edustalla hengaileville miehille ja yhdestä heistä sainkin seuraa asunnonetsimiseen. Pian löytyikin kiva kahden huoneen kämppä, jonka varasin alustavasti ja lähdin sopimaan raha-asioita.

Seuraavana päivänä, kun olin menossa maksamaan ensimmäisen kuun vuokraa, selvisikin, että kämppä oli jo vuokrattu. Otti päästä, mutta jatkoin saman kaveirn kanssa etsimistä. Kiertelimme ja kyselimme, kunnes kuulimme vapaasta kahden huoneen ja kylpyhuoneen mökistä. Kävimme katsomassa ja minä päätin, että sinne muutamme, maksoin vuokran jo valmiiksi kahdelta kuulta (niinkuin vuokranantaja pyysi) ja lähdin iloiten pakkaamaan tavaroitani ja pyysin Oxxia järjestämään muuttoauton.

Lääkepäissäni en ollut ajatellut asiaa mitenkään loppuun asti, vaan lopulta kämppä paljastui aivan toisenlaiseksi kuin odotin.Sinne mentiin seinänaapurin keittiön läpi. Aluksi siinä ei ollut edes ovea välissä, mutta semmoinen siihen pian onneksi laitettiin. Sitten selvisi, ettei kylpyhuone ollutkaan täysin oma, vaan se sama seinänaapuri käytti sitä myös. Eli kulki ns. olohuoneeni läpi joka kerta, kun joku heistä kylpyhuonetta tarvitsi. Olohuone ei siis tuntunut yhtään omalta, ahdistuin tästä läpikulkuliikenteestä valtavasti. Makuuhuoneeseen oli kyllä sitten oma ovi, mutta siellä ei ollut ikkunaa, oli vain ikkunan paikka, joka johti suoraan siihen seinänaapurin keittiöön! Siinä ei tosiaan ollut edes lasia välissä, joten kaikki äänet kuuluivat liiankin hyvin. Verho siinä sentään oli. Lisäksi vuokranantaja oli luvannut, että heillä olisi porakaivo ja vettä tulisi koko ajan. Valetta! Heillä kyllä oli porakaivo, mutta jostain syystä sitä ei käytetty ja haimme sekä juomaveden, että usein myös kylpyveden vastapäätä olevan koulun hanasta! Se oli yleisessä käytössä ja jonotin siellä sitten muiden seassa ainoana valkoisena vettä ja raahasin sen 100 metrin päähän kämpille.

Eikä Oxxiakaan siellä juuri näkynyt, vaikka oli luvannut, että tulisi, jos vain meillä olisi oma kämppä. Kaikki meni siis pieleen. Lääke vaikutti myös motoriikaani, joten kävely ja kirjoittaminen oli hurjan vaikeaa. Siihen hermostuneena päätin sitten lopettaa sen seinään, mitään vieroitusoireita en saanut, mutta ahdistus tietysti kasvoi valtavaksi. Aloin yliannostelemaan Lyricaa, ostin 100 kappaleen purkin 5 mg Diapameja kadulta, mutta niistä ei ollut yhtään mitään apua. Saatoin vetää kourallisenkin niitä, eikä ahdistus kadonnut minnekään. Vietin kaiken aikani pimeässä makuuhuoneessa. Välillä uskaltauduin olohuoneen puolelle pöydän ääreen värittämään, mutta siitä avautuva ikkuna näytti vain rumaa takapihaa ja betoniaitaa ja siellä pyöri, kylläkin hyvin nättejä, helmikanoja, jotka toivat seurassaan hurjan määrän kärpäsiä. Ja tietysti hajun.

Alkoi sadekausi. Olin varannut ajan psykologille. Oxxin piti tulla minut hakemaan ja viemään sinne, auto oli tässä vaiheessa taas hänellä. OSottelin ja odottelin, soittelin perään, aina hän oli jo mukamas jossain tosi lähellä, menin ulos sateeseen odottamaan ja jatkoin soittelua. Tunnin päästä olin jo läpimärkä, ja olin myöhästynyt psykologilta. Laitoin hänelle viestiä ja hän kysyikin, että sopisiko jos hän tulisi vaikka käymään minun luonani, kun hän myöhemmin lähti kotikäyntikierrokselle. No sehän sopi! Oxxiin pettyneenä painuin takaisin pimeään makuuhuoneeseeni ja aloin odottamaan psykologia.

Oxx tuli vihdoin puoli tuntia psykologiajan jälkeen ja sain valtavan ahdistusitkukohtauksen autossa. Sanoin, että haluan muuttaa pois sieltä, en kestäisi enää hetkeäkään. Oxx ei tullut puheistaan huolimatta öiksi sinne ja olin valtavan yksin ahdistavassa kämpässä. Ja Ropa oli luvannut, että saisin muuttaa vanhaan huoneeseeni takaisin. Oxx yritti ensin vielä, että jos nyt kuukausi vielä katsottaisiin, että muutettaisiin sitten Greendaleen. Koin, että en todellakaan kykenisi odottamaan enää kuukautta lisää.

Noh, psykologi tuli ja haimme hänet läheisen kaupan pihasta. Hän jutteli ensin hetken Oxxin kanssa saadakseen hänen näkemyksestä tilanteestani ja sen jälkeen Oxx lähti taas omille teilleen. Juttelimme psykologin kanssa muutosta ja siitä miten se vaikuttaisi olooni. Päädyimme siihen, että minun olisi parempi muuttaa takaisin vanhaan ja sieltä käsin sitten etsiä asuntoa Greendalesta.

Joulukuun alussa muutin takaisin vanhaan huoneeseeni ja koitin asettua. Ellis oli nyt lomalla, hän oli kirjoittanut yläasteen loppukokeet lokakuussa, eikä hänellä enää ollut koulua. Hän siis hoiti Malcomin hakemisen ja läksyt. Minulla ei ollut mitään tekemistä. Lisäksi Assanin pikkuveljen vaimo tuli pienen vauvansa kanssa kylään ja jumitti sinne viikoksi. Olohuone oli siis tupaten täynnä väkeä ja minua todella ahdisti. Hairahduskämpässä alkanut ahdistus vain voimistui ja voimistui ja tuntui, etten pystyisi hetkeäkään enää elämään sen kanssa.

Tuli joulu. Tai piti tulla. Minut oli kutsuttu appiukkolaan ja Oxx oli luvannut viedä minut sinne. Aattoiltana, jolloin täällä ei siis joulua juhlita, järjestimme Ropan ja Malcomin kanssa pienen jouluillallisen. Joulupäivänä meiltä lähti sähköt, kun naapuri ei ollut maksanut prepaid-osuuttaan. Sen ei pitänyt juuri häiritä, olinhan menossa muualle joulua viettämään. Koko päivän kuuntelin Oxxin tulen pian, odotan vain sitä ja tätä-puheita, kunnes hän ei enää vastannut puheluihini.

Vietin yön yksin pimeässä kämpässä. Tai no. Ropa oli lähtenyt joulunviettoon Malcomin kanssa veljensä luo, joten ainoa kysymysmerkki oli Assan. Hän tulikin jossain vaiheessa kotiin, taisi olla aika myöhä jo, ja painui samantein nukkumaan. Tilanne tuntui hassulta. Hän nukkui omassa päädyssään ja minä omassani.

Aamulla hän kävi kylvyssä ja lähti taas liikkeelle. Minä sain uusia lupauksia Oxxilta, että hän tulisi hakemaan. Ostin sentään viidellä dollarilla sähköä, joten ei tarvinut olla pimeässä ilman internettiä.

Oxxia ei taaskaan näkynyt ja kun hän jälleen kerran lopetti vastaamasta puheluihini, päädyin laittamaan Assanille viestin. Kerroin, että olin yksin kotona ja minua ahdisti. Ajattelin, että ei hän vastaisi, kun emme yleensä viestitelleet muutenkaan. Mutta hän vastasi! Ihmetteli miksi en ollut mennyt appiukkolaan Hatcliffeen ja kysyi sähkötilannetta.

Hän tuli kotiin pian pimeyden laskeuduttua. En tiennyt mitä tehdä, pysyäkö huoneessa vai mennä olohuoneeseen. Siinä pähkäillessäni Assan koputti oveeni ja kysyi oko minulla minkäänlaista paperia, johon hän voisi kääriä jointin. Annoin, hän kiitti ja poistui. Jäin edelleen miettimään, että mitä minun pitäisi tehdä. Kuulin, kun Assan aukaisi television ja jäi katselemaa jotain ohjelmaa.

Lopulta rohkaistuin ja siirryin pimeän olohuoneen puolelle. Hän istui nojatuolissa, minä istuin nojatuolin vieressä olevalle sohvalle. Aloimme jutella niitä näitä, kerroin kuinka minua ahdisti Oxxin toiminta ja lupailu. Sitten laskeutui hiljaisuus. Tuijotimme ääneti jotain meksikolaista tv-sarjaa, josta en ymmärtänyt yhtään mitään, enkä usko, että Assaniakaan ohjelma kiinnostanut.

Sitten hän nousi, haki jotain keittiöstä ja sieltä palattuaan aloimme suudella. Tiesin heti mihin se johtaisi. Pian hän pyysikin minua menemään odottamaan huoneeseeni, hän tulisi ihan juuri perästä.

Sydän pamppaillen istuin sänkyni reunalle ja kaivoin esiin yhden kondomin. En haluaisi toistaa edellistä kertaa. Pitkältä tuntuvan ajan kuluttua Assan tuli huoneeseeni ja sammutti valon. Hän pyysi minua sulkemaan myös läppärini, ettei sen valo näkyisi ulos. Hän pelkäsi, että joku (kuka?) näkisi.

Ojensin hänelle kondomin, mutta hän siirsikin sen sivuun ja suuteli minua. Äh, vahinkohan oli jo kerran tapahtunut, mitä väliä enää tällä kertaa. Emme siis taaskaan käyttäneet kondomia.

Kun hän sitten kaiken jälkeen lähti omaan sankyynsä nukkumaan, jäin tyhjänä makaamaan pimeässä. Miksei se ollut tuntunut hyvältä? Miksei se tuntunut yhtään samanlaiselta kuin edellisellä kerralla, jolloin muistin vielä monta päivää myöhemmin miltä hänen poskensa sänki tuntui sormiani vasten ja miten hänen korvansa kaaret menivät.

Joulu oli ohi, olin saanut joululahjani, mutta oloni oli tyhjä.

Mulla on ahi!

Kasvoja kuumottaa ja sisällä velloo joku pyörremyrsky. Mitä ihmettä mun pitäis tehdä?

Teacher number one.

Ollessani toimistolla Ropan kanssa opin tietysti tuntemaan hänen asiakkaitaankin ja yksi heistä oli kovaääninen opettaja Paurosi. Hän piti kertaustunteja kokeisiin valmistautuville ja kävi usein kopioimassa materiaalia toimistollamme. En ensin pitänyt hänestä yhtään, kova esiintymään ja puheissaan.

Kerran hän sattui tulemaan toimistolle niin, että olin siellä yksin ja hän pyysi minua kopioimaan matematiikan kirjaa oppilailleen. Ja kerrankin juttelimme ilman sitä jatkuvaa esiintymistä. Ei hän ollutkaan niin rasittava tyhjäpäinen mesoaja lippalakissa ja verkkareissaan.

Sitten tuli se kerta, kun sain tarpeekseni Ropan pomottamisesta ja siitä, etten saanut edes mitään palkkaa ja juoksin asioilla minkä kerkisin, ja lähdin kotiin kesken päivän. Sitä ennen, jossain yhteydessä, Paurosi oli kuitenkin saanut puhelinnumeroni ja vitsillä olinkin sanonut, että senkun ottaa yhteyttä vain.

Ja hän otti yhteyttä heti samana päivänä kun olin häipynyt toimistolta! Hän pyysi minua luokseen, mutta valitettavasti ahdistukseni oli niin paha, että en kyennyt lähtemään. Hän ymmärsi ja sanoi, että katsotaan seuraavana päivänä uudestaan.

Ja seuraava päivä tuli. Olin päätynyt (jälleen kerran) yliannostelemaan lääkkeitäni ja oloni oli suorastaan riehakas. Tiesin mitä tuleman piti, joten valitsin vaatteitani pitkään. Neljän jälkeen hän sitten oli matkalla Greendaleen minua hakemaan. Annoin ohjeet ja menin kadunvarteen odottamaan.

Hänellä oli mukanaan kaveri, jonka tiputimme ensin Chisiin. Istuin takapenkillä ja virnistelin itsekseni. En meinannut taaskaan uskoa sitä, mihin olin nokkani laittamassa.

Tiputettuamme kaverin siirryin etupenkille ja lähdimme kohti keskustaa. Puhua pölötin koko matkan, selitin ihan liikaa kaikkea, mikä ei olisi ollut hänen asiansa ollenkaan, mutta sitä ne lääkkeet tekivät. Minua ei siis yhtään jännittänytkään, rennosti istuin etupenkillä tuulen pyörittäessä hiuksiani.

Saavuimme hänen keskustakämpälleen, joka oli yksi huone ja kylpyhuone. Ei mitään muuta. Huoneessa oli keskellä lattiaa televisio, jossa ei näkyneet sillä hetkellä kanavat, ja sänky. Istuin siis sängylle, Paurosi toi minulle mehua ja juttelimme niitä näitä.

Ja lopulta vaatteet hävisivät päältä. Jaoimme sen, minkä molemmat tiesimme tapahtuvan sovittuamme tapaamisesta edellisenä päivänä. Kahdesti. Ja luimme myös uutisia maailmalta hänen puhelimestaan. Oli hassua miten erilainen hän oli kahden kesken, kuin esittäessään kovista toimistolla.

En voinut jäädä hänen luokseen yöksi, joten hän tiputti minut sitten kotiin hihittelemään itselleni ja tapahtumille.

Paurosi kävi myös kerran luonani, hiipparoiden ilman kenkiä pimeydessä, ettei Ropa kuulisi, että hän kävi luonani. Emme sytyttäneet edes valoja. Hän olisi halunnut hoitaa kaiken autossa, mutta kieltäydyin, koska pelkäsin, että joku olisi nähnyt, joten siksi pakotin hänet luokseni. Tämä oli siis ennen muuttoamme Braesideen, joten emme sentään jakaneet asuntoa. Hänen luonaan kävin muistaakseni vielä toisen kerran ja sitten viimeisen kerran harrastimme seksiä autossa hänen työpaikkansa suljetun portin takana. Tämä oli 40-vuotissyntymäpäivääni edeltävä päivä, jolloin järjestimme myös henkilöllisyyskorttiasioitani, meinasin joutua riitoihin humalaisten kanssa, kun kutsuin heitä muboyiksi (kirjoitusasusta en ole varma, tarkoittaa siis mustaa) heidän huudeltuaan minua murunguksi. (En pidä siitä, vaikka sillä ei noin yleisesti ottaen tarkoiteta mitään pahaa, suora käännös on siis englantia puhuva/englanninkielinen, mutta kaikki valkoiset katsotaan tähän kastiin), ja ostin sen vaahtokarkkilikööripullon, jonka sitten lopulta tyhjensimme Oxxin ja Assanin kanssa.

Kämppikset

Koska Oxx ei näytä tulevan tänä yönä (joo, saa nauraa, se haki auton ysiltä ja sanoi, että siihen ois bensaa nyt, hän käy hakemassa. ILLALLA! Joop), niin jatketaanpas.

Viime vuoden elokuu meni siis lähinnä itseä keräillessä ja uutta kämppää etsiessä. Ropan ja Malcomin kanssa oltiin kierrelty Greendalessa etsimässä vapaita mökkejä, mutta ei käynyt tuuri. Yksi missattiin Assanin takia, tai no, ei sitä hänen viakseen voi sanoa, mutta myöhästyi siis ehkä viisi minuuttia kämpän katsomisesta. Ei se mitään.

Ropalla, Assanilla, sekä toisilla seinänaapureillani oli suuria ongelmia maksaa vuokraansa siltä kuulta, vain minä olin ainoa, joka olin maksanut sen kokonaan. Minun vuokranantajani oli päätalon "amai" eli äiti, muiden tämän mies. Amai oli lähtenyt pyhiinvaellusmatkalle Israeliin, joten mies oli yksin paikalla. Ja hänpä sai sitten kuningasidean alkaa kiristämään näitä kahta muuta mm. sulkemalla veden tai katkaisemalla sähköt. Ei siinä mitään, muttakun ne lähtivät sitten minultakin! Lähetin vuokranantajalleni muutamankin viestin asiasta, mutta en saanut minkäänlaista vastausta. Uskaltauduin jopa käymään päätalolla vaatimassa selvitystä asiaan, mutta siellä oli vain perheen Englannista ulos heitetty poika, joka ymmärsi kyllä mitä sanoin, mutta sanoi, ettei voisi isänsä päätöksiin vaikuttaa. (tässä vaiheessa pakko sanoa, että lähes kaikki pelkäsivät häntä, eikä todellakaan tehnyt mieli ruveta sotimaan hänen kanssaan.) Muuttohingut kasvoivat entisestään.

Ropa oli vähän sitä mieltä, että pitäisi muuttaa ilman miestä. Että hän on täysin kyllästynyt Assaniin, joka ei edes kuuntele mitään mitä hän sanoo. Selän takana hän olikin sitten etsinyt Malcomille uuden koulun Braesidesta, jossa on yksi Hararen parhaimmista ala-asteista. Elokuun viimeisenä päivänä sitten kävimme Ropan kanssa katsomassa yhtä mökkiä, jossa oli 2 makuuhuonetta, keittiö ja olohuone, sekä kylppäri. Se oli ensimmäinen kämppä Braesidesta, jonka näin ja sen otimme. Hieman hirvitti kyllä muuttaa sinne, en olisi halunnut jättää ihanaa kolmiota, jossa oli suihkut ja kaikki, mutta sitä ei vain nyt ollut varaa pitää. Olinhan siellä sitäpaitsi yksin.

Päätöksen jälkeen maksoimme osan vuokrasta pantiksi ja palasimme Kamfinsaan. Siellä oli sekä Oxx, että Assan. Oxxillehan se piti olla ihan se ja sama missä asuin, kun olin heittänyt hänet pihalle, mutta kerroin nyt kuitenkin muutostamme.Sillävälin Ropa kertoi Assanille, että heippa, nyt menemme. Assan suuttui tästä aivan valtavasti, myös minulle, kun ajatteli, että tämä oli jotenkin minun vikaani. Itseasiassa minusta tuntui, että muutin lähinnä siksi, että Ropa halusi jakaa kämpän jonkun kanssa. En olisi ehkä halunnut Braesideen, mutta muuten idea oli ihan ok.

Järjestimme siis muuttoauton ja menimme pakkaamaan. Minulla nyt ei kauaa kestänyt, kun ei tuota tavaraa ole kertynyt, mutta toisen makkarin nurkkaan piti jättää kuitenkin hautakivi, joka on varattu Oxxin äidille ja siskolle, sekä Oxxin ja Tarynin vaatteita. Olin sanonut Oxxille, että hakisi kamat pois sieltä, koska olen muuttamassa pois.

Muuttoauto tuli vasta kahdeksan aikaan illalla, kun oli jo pimeää ja pilkkopimeässä sitten tungimme kahden asunnon kamat kuorma-auton lavalle. Pelkäsin koko ajan Assanin tulevan, kun kellokin oli jo niin paljon. Ja sitten hän tulikin. Kamat olivat tässä vaiheessa jo kaikki pakattuna, Malcom istutettuna kuskin viereen ja Ropa oli tekemässä viimeistä kierrosta omalla puolellaan. Assanille jäi vain patja, keittiön kaapisto, Ellisin ja Christinen vaatekaappi vaatteineen ja omat vaatteensa. Ropa pyysi minua antamaan kämpän avaimet Assanille ja sydän hakaten lähdin etsimään missä hän on. Assan ei halunnut edes vilkaista minua, ei vaikka sanoin, että I'm so sorry. Päädyin siis laittamaan avaimet ikkunalaudalle ja toivomaan, että hän ne siitä huomaisi.

Eikun menoksi. Tuntui hyvin oudolta istua siellä kuorma-auton matkustamossa, pitää sylissä Ropan televisiota ja matkata pimeydessä uuteen kotiin. Ropa selitti kuskille koko matkan miksi hän päätyi tähän ratkaisuun, valitti Assan sitä Assan tätä (koko keskustelu oli shonaksi, muttakun olin kuullut samat tarinat jo niin monesti itsekin, niin pysyin hyvin kärryillä, tosin lopulta en jaksanut enää edes kuunnella, kun alkoi tympäistä), Malcom nukahti jossain vaiheessa matkaa ja lopulta eksyimmekin. Meidän piti muutamaankin kertaan soittaa uudelle vuokranantajalle, että missä ihmeessä me oikein olemme ja miten löydämme perille.

Mutta löytyihän se! Yön pimeydessä sitten siirsimme tavaramme kuorma-auton lavalta oikeisiin osoitteisiin, minulle kahden ikkunan päätyhuone ja Ropalle ja Malcomille toisessa päässä oleva hieman pienempi huone. Tavarat löysivät hyvin paikkansa pimeydessäkin, sähköt olivat poissa, joten käytimme aurinkolamppujamme.

Nukkumaan en osannut mennä ennenkuin huone oli edes jonkinmoisessa järjestyksessä ja sitten halusin vielä käydä pesullakin, joten kello taisi olla kolmen luokkaa, kun lopulta maltoin siirtyä lukemaan ja unta hakemaan. Huh. Uusi paikka, mitähän tästä tulee.

Seuraava päivä oli sunnuntai ja silloin saimme koko kämpän jotenkuten asuttavaan kuntoon. Malcomilla alkaisi koulu seuraavalla viikolla. Koska minä en käynyt töissä, vaan olin kotona koko ajan, lupauduin hakemaan Malcomin koulusta iltapäivisin ja katsomaan hänen läksynsä ja syömisensä. Se lähtikin ihan kivasti sujumaan, päivissä oli jotain järkeä ja aikataulua. Välillä, kun ahdistus oli pahana, niinkuin sillä aamupäivänä tuppasi olla, en kestänyt, kun koulun lapset tuijottivat ja huutelivat murungua. Pian minut tunnettiin Malcomin äitinä, mai Malcom, se tuntui tosi hassulta. Enhän minä oikeasti ikinä saisi tuota "titteliä" itselleni. (Kun nainen saa ensimmäisen lapsensa, häntä aletaan kutsua tämän lapsen äitinä, ei enää omalla etunimellään. Ihme, kun olen tämän asian kestänyt näinki hyvin lapsettomuudesta kärsivänä.)

Ensimmäisestä viikosta olenkin jo jotain kirjoittanut päiväkirjan puolella. Ropa toi sinne poikaystävän, kun Malcom oli jo nukkumassa. He kävivät yhdessä pesulla ja sen jälkeen en halunnut enää kuulla mitään, vaan laitoin korvatulpat korviin ja aloin lukemaan. Hädin tuskin olimme siis ehtineet edes asettua taloksi, kun talossa oli jo ensimmäinen miesvieras.

Ja viikon jälkeen Assan tuli perässä. Muistan kun hän tuli. Minun piti mennä häntä tielle vastaan, että hän löytäisi perille. MINUN. Assan tuli, istuimme kaikki olohuoneessa pimeässä, kun sähköjä ei ollut vieläkään (joku oli varastanut öljyt jostain sähköboksista..), Assan tervehti kaikkia ja minä tunsin oloni erittäin hämmentyneeksi. Ropa ja Assan välillä juttelivat ihan normaalisti, välillä kuiskailivat, sitten menivät yhdessä vessaankin kuiskailemaan. Minä pidin seuraa Malcomille sohvalla. En tiennyt mitä olisin sanonut, pääni oli täysin jumissa. Kun Assan ja Ropa vihdoin tulivat ulos kylpyhuoneesta siirryin omaan huoneeseeni. Istuin alas pöytäni ääreen ja tasasin hengitystäni. Niistä ajatuksista olenkin jo kirjoittanut päiväkirjan otteissa.

Assanin mukana muuttivat sitten tietysti Ellis ja Christinekin, olohuone muuttui lasten makuuhuoneeksi öisin ja minulla ei ollut enää kuin oma huoneeni. En kokenut enää olevani vapaa käyttämään myös olohuonetta, tytöt katselivat omia ohjelmiaan ja en niistä niin välittänyt. Maksoin vuokrasta puolet, mutta minulla oli vain yksi huone, heillä oma makuuhuoneensa ,olohuone ja keittiö. Keittiötä käytin hyvin vähän itse, vaikka minulla siihen lupa olikin. (Täällä kaikki kalusteet ovat omia, vuokraan ei kuulu hella, jääkaappi, eivätkä muut keittiökalusteet.)

Ja viikko Assanin saapumisen jälkeen hän soitti minulle ja päädyimme istumaan pitkään autossa hänen pitäessään minua kädestä kiinni ja avautumassa tunteistaan.

Malcomin koulumatkan varrelta.

Olohuoneessa Ropan sukulaisia.

Christine

Malcom leikkii ulkona.

Braeside

Minun huoneestani. 

Olohuone, ovi auki minun huoneeseeni, jonka vieressä kylpyhuone.

Näkymä toisesta ikkunastani.

Talo oli tässä kadunkulmassa.

Ensimmäinen vasemmalta.

Väsymys.

Sain sen ns. aviomiehen hereille ja käveltiin yhdessä kaupoille. Hilpeää. Kertaakaan ei mainintaa miksi hän oli ollut taas pois neljä yötä tai tuli kotiin ilman ruokaa maanantaiaamuna. En viitsinyt alkaa moista keskustelua itsekään, kun ei se johda kuin raivariin. Niitä valeita on kuultu niin monta kertaa. Sensijaan keskusteltiin mm. bongaamastamme uudesta kaupungin roska-autosta! Wau! Ovat siis raaskineet ostaa uuden sellaisen!

Postia ei ollut, mutta siellä oli A. Ei mitään sen kummempaa siitä. Apteekin kautta kotiin, en saanut kuvattua mitään, kun pää oli niin täynnä ajatuksia, etten nähnyt mitään.

Oxx perusti aamulla uuden facebook-tilin ja lisäsi mut sinne kaveriksi. Ja niiden neljän muun lisätyn joukossa oli Shamiso Thomas myös, herra "en mä nyt niin tyhmä oo, et palaisin sen kanssa yhteen" valehteli illalla kotiuduttuaan, että ei hän ole lisännyt itse! Voi jestas, kukas se sitten oli. No, sama se, tämä on hyvin pieni ongelma näiden kaikkien muiden seassa.

Ilmoitin hyvin jämäkästi, että mun ei tarvitse katsoa tämmöistä menoa, että paree ois kalppia menemään. Että kerääpä vaattees tai sit ootellaan, et mun veli tulee ja kannettaan ulos. Mitään muuta omaisuuttahan sillä ei ole kuin vaatteensa, joten siltä osin tämä on helppo nakki. Ja muutenhan tuo olisi jo pihalla täältä, jos ei olis tunnettu siitä, että tulee vaikka läpi ikkunoiden. Joten ootellaan sopivaa hetkeä.

Mun pitäis palata siihen miten musta tuli Assanin kämppis, mutta tänään olen vain koittanut nauttia 32 asteen helteestä ulkona kissan kanssa ja kirjoittanut kaksi kirjettä. Tähän viikonlopusta toipumiseen menee aina niin paljon energiaa ja sitten onkin jo uusi viikonloppu. Palataan siis siihen kämppisasiaan seuraavalla kerralla.

Tää!

Toi on näky mun selän takana. Jep! Tämä oli pois neljä yötä ja tänä aamuna yhdeksän aikaan koputteli ikkunan takana. Tuli ilman ruokaa ja selityksiä. Kuten aina. Uuden t-paidan se oli saanu aikaiseksi hommata kuitenkin.

Ei tätä jaksa. Eilinen oli taas tän takia niin paha päivä, etten kestä. Viilsin, reiteen, ettei A näkisi (ellei riisuisi ja sellaista ei taida olla näköpiirissä.) Tuo kuvan retku vähät välittää tämmöisistä pienistä sivuseikoista kuten yliannostelu tai viiltäminen, vaikka joskus satunnaisesti on siitä maininnutkin. Siitä on vaan niin kauan aikaa, etten edes muista. A sensijaan kyllä siitä mainitsee ja huomauttaa, mutta ei ole vieläkään kertonut mulle, että miksi sitten juominen on hyväksytty itsetuhotapa. Joutunen ehkä odottamaan vastausta siihen kysymykseen loppuikäni.

Jotain hyötyä tuon rentun täällä olemisesta on, sain pestyä hiukset. "Hurraa". En vaan jaksanut olla samassa sisätilassa sen kanssa. Ämpäri, kannu, shampoo, hoitoaine ja pyyhe mukaan. Ulkona oli niin kirkasta, että silmiin sattui. Aurinko tuntui juuri sopivalta. Ainakin hiusten pesu on sen puolesta hyvin miellyttävää, auringon paistaessa ja paljaat varpaat kuivalla nurmikolla.

Nyt yritän herätellä sitä, haluan päästä kaupoille. Toisin sanoen apteekkiin. lääkkeet on taas loppu. Kun se hemmetin överöinti. (Jos A luulee, että mä mielelläni teen, niin väärässä on. Vihaan sitä, vihaan sitä oloa, kun päädyn siihen, että otankin kahden sijaan 40 kapselia.)

Oxxin sedän hautajaiset 2015 tammikuussa.

Zvigure saapuu

Chigure tanssii.

Hautajaissaattue. Minä olen tuossa oikealla kumartuneena maahan.

Päiväkirjasta jatkuu.

9.9.2016

Alan olla aika väsynyt taas. Väsynyt elämiseen. Kaikki vaan tuntuu aina niin järjettömän vaikealta, vedenhausta lähtien. Siihen väsyy. Mikään ei ole mitenkään päin hyvä, olla kotona - ei, olla ihmisten ilmoilla - ei. Ahdistusta ja ihmisväsymystä. En vaan taas osaa tai halua myöntää sitä kenellekään. Että monena päivänä haluaisi vain luovuttaa kaiken raskauden takia. Kroppa reagoi täysin turhaan, kukaan ei ole ajamassa mua takaa, kukaan ei vaani, eikä uhkaa. Tää jatkuva pelkotila väsyttää niin hirveesti. Ei saa rauhaa kävellessä, ei istuessa, ei edes tässä oman pöydän ääressä. Ei rauhaa siltä voiko aamulla jo poistua huoneesta (miksi ei, mulla on ihan samat oikeudet herranjestas!), sitäkin pelkäsin aamulla pitkään. Tai lakaisenko oikein, miten pesen pyykit, miten tiskaan, koska hakea pyykit ja herranjestas sata muuta pelkoa koko ajan! Miksei saa vain elää, miksi pitää pelätä jokaista askeltakin. Vaikka muka rauhassa kävelin kaupungilla tänään, ei mieli antanut rauhaa. Ei tarvinut kiskoa henkitorvea irti, mutta ei se silti ollut rauhaa miltään. Kaupassa haahusin, kun ei siellä ollut mitä hain. Ostaako puuvärit, vahaliidut, värityskirja wtf? Vai voiko marssia ulos ilman mitään. Miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa?

(Illalla) Hmm Assan tuli tänne. Hivenen hassu olo, hämmentävää. Mut hymyilevä olo myös. Se on kyllä hurjan stressaantunut. Jännitys tuntui mulla asti. Taas kerran tämä tilanne. Ja nyt mä olen mukana myös. Hassua, miten meidän elämät kuitenkin kietoutuu toisiinsa. Se on mun ensimmäinen linkki tänne, jonka varaan hyppäsin ja langat ovat kietoutuneet yhteen. Se ydin. Lisälankoja kietoutunut ympärille, pieniä ja isoja, tiukemmin ja löyhemmin. Miten voikin rakastaa ihmistä, vaikka se pyörii elämässä eri tavalla kuin parisuhteessa. Ja se tuntuu hyvältä näin, vaikka enempikin voisi olla. Niin outoa.

12.9.2016

Äh, Assanin tulo tänne ei ollu ihan niin kiva asia. Oon taas ulkopuolinen. Olen taas yksin. Ja tajuan yhä enemmän, että en halua Oxxia tänne. En jaksaisi edes elämistä. Koska kaikki on niin pahaa. Ei mua haluta, ei ainakaan mun takia, vaan jonkun muun. Ja kun se joku muu on saatu, niin unohdetaan ja ollaan hiljaa. Assan on, mutta ei se mun eteen taistele. Oxx taistelee vain saadakseen auton. Mua ei halua kukaan. Ja Assanin tullessa illalla kyyneleet valuvat ja siirryn syrjään. Kuiskailua, puhumista.. mutta kukaan ei halua mua. Viikosta ja kuukaudesta toiseen istun hiljaisuudessa ja menen yhä enemmän lukkoon, en edes kykene ulos. Puristaa. En kykene nyt muuhun tunteeseen kuin ahdistukseen. Olen niin väsynyt tähän. En jaksa. Istu yksin sohvalla, kun yhdet kuiskailee kylppärissä. Joista en uskonut toisen tulevan tänne. Että se olisi vain yksi puhelinsoitto: saanko tulla. Ja sitten se on täällä ja mä en enää ole. Olen taas vain se hylkiö, jota käytetään hyväksi ja sitten unohdetaan. Nukutaan tyttöystävällä, raahataan rahat sinne, nakataan syrjään ja unohdetaan. Tukehdun tähän enkä pystyä ilmaisemaan itseäni, en pysty lopettamaan ajatuksia, ne pyörivät, puristavat, tukahduttavat, henki ei kulje, mitenkään ei ole hyvin. Romahti kun Assan tuli. Haluan pois tästä, tämä ei tunnu nyt hyvältä. Äh tukehdun. Kun mikään ratkaisu ei tunnu nyt hyvältä. Tuntuu, että mua käytettiin tässäkin hyväksi, että päästiin muuttamaan sieltä pois. Assan sitten seurasi. Mutta ei mulla olis ollut muuta turvallista ratkaisua. Tukehdun. Tuskanhiki puskee jatkuvasti päälle, en pysty hengittämään. Pyörryttää. Argh en tiedä nyt keinoa ulos, olen jumissa. Mut on laitettu jumiin!

Solttupoika kyseli, mutta en jaksa. Rahaa tai muuta hyötyä sekin on vailla. Muu tunne on poissa. Ei kykene. Istun tässä tukehtumassa. Ei, se ei ollut hyvä, että Assan tuli takaisin. Tai siis tänne. Takaisin tuolle, joka ei oikeasti halua, leikkii vain. Särkemään ihmisiä, joille olisi väliä. Tukehdun, en saa henkeä ja huimaa. Pakko vetäytyä syrjään, kun en halua nähdä enkä kuulla. Enkä pääse pakenemaan virtuaalitodellisuuteen, kun ei ole sähköä, eikä sitä todellisuutta. (Oxx laittoi soittopyynnön. En voi soittaa. En kestä, kun se alkaa kysyä autosta. Mulla ei ole väliä siltikään.) Miksi mulla olisi väliä? Annan kaiken, eikä tarvitse antaa mitään takaisin. Valetta se, että jos välittää, välitetään takaisin. Ei. Raiskataan tyhjäksi ja heitetään sivuun.

14.9.2016

Näin aamulla unta miehestä, jonka takia siirryin nyt omaan huoneeseen. Ei se mitään. Uni oli outo. En muista juuri häntä nähneeni, mutta siellä hän oli koko ajan. Käväisin uimassa häntä etsiessäni. Hiihdin kengillä lumessa, mutta en ehtinyt. Heräsin. Kind of. Ja sitä ennen otin överit, kun en vaan kestänyt. Se vain puristi, yritin venytellä, hengitttää. Ei mitään apua.

Ja onko mun vain tarkoitus nähdä unta ihmisistä, jotka ei kuitenkaan tule luokse. Danikin aina vaan hiljaa, joskus pari sanaa, kun väkisin puristan. Päivän ainoa tarkoitus on vain hakea poika ja katsoa läksyt jne. Muuhun en edes kykene, kun aamut tappaa. Ainoa elämän tarkoitus nyt on tuo poika, joka on rakkaan ihmisen. Mitä vain hänen eteensä. Tiedän, että tajuaa sen nyt jo osittain. Moni sanoo liian hyviä sanoja, ei ne ole mun, mä haluan olla hyvä tälle. Hyvä muillekin. Liikaa pahuutta maailmassa.

15.9.2016

Taas siellä oli vain unihahmo, joka lopuksi torjui, kun sai puhelun. Että unessa vain sitäkin.

Oxx kysyi miten maha voi. Argh. Ahdistaa tämä kaikki ihmishomma nyt niin, että meinaan seota. Ei ihme, että mahakin sekoilee vaan koko ajan.

En jaksa facen viestejä, niin vaikeaa puhelimella. Miks kaikki jää aina niin kauas?! Uniin, joo, fyysiesti oikeassa maailmassa vieressä nukkumassa, ei. Miks suotta. Mun on näköjään pakko olla yksin, ei anneta lapsia, eikä ihmistä pysymään vieressä. Miks tätä elämistä sitten edes jatkaa? En jaksa. Miksen saa mentyä avaamaan postilokeroa, hakemaan autoa, tsekkaamaan lokeroa, mitään muuta kuin hakemaan pojan? Senki vain rakkaudesta isäänsä. Niin hölmöä. Enkä saa takaisin kuin yksinäisyyttä. Ei tosin isänsä vika.






Ja sitten tuli se ilta, kun Assan soitti mulle ja puhui autossa ikuisuuden. Kertoi rakastaneensa minua jo yli viisi vuotta.

Päiväkirjasta.

23.7.2016

Sain suudelman. Mut Assanilta. Nyt tärisen. <3

(Aamulla) Nyt ehkä pystyy kirjoittamaan. Se oli laittanut mulle viestiä jo aiemmin, mut en huomannu. Sit jostain syystä halusin viedä biot kun se oli autonsa luona ja se siirtyi mun perässä varjoon ja kun tulin takas, niin tiesin heti miks. Otin kädestä kiinni ja pussailtiin. Myöhemmin se tuli vielä sisällekin!

26.7.2016

Tuli paketteja tänään. Ja olo on muutenkin parempi. Pussailu Assanin kanssa nosti paljon tunteita pintaan, aamulla kroppa huusi, että älä mene. Se tuli ihan ääneenkin. Hups. Muttakun. Haluisin vaan maata jossain lähekkäin, pussailla, kuiskailla ja... niin. Oli niin paljon asiaa siinä lyhyessä hetkessä lauantaina. Joka taisi kunnolla alkaa synttärinä, kun silitin sen selkää salaa. Hih. Mutta on tässä ollut muutakin. Katseita, sanoja. Tekoja. "Mun on ollut helpompi olla, kun tiedän, et oot siinä seinä takana." " Tiedän." "Et ikinä lähde mun sydämestä, vaikka mitä tulis." "Asiat kyllä järjestyy." "Mulla on kylmät kädet." "Ei ole, eikä se haittaa." Olis vaan pitänyt pistää ne paidan alle. "Mä haluan pussata sua." "Jätä ovi auki, haluan pussata enemmän." Ei vain se, mitä ulkona, kun tuli varjoon. Tiesin heti mitä tulee, käsi käteen ja huulet huulille. "Mulla on ollut sua ikävä. Olet niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana." "Tiedän." Ja pussausta. Huulien puremista.

Tuo kaikki herätti mut jostain rakastamiskoomasta. Että on ne hyvätkin tunteet, ei vain vieno ikävä. Että ne ei vaan meidän väliltä katoa, vaikka mikä olisi. Ei ole tarvetta olla mustasukkainen kellekään, meillä on oma juttumme ja se ei katoa. Voisipa karata yhdessä jonnekin. Juoda, pelata, halata, pussailla, pitää kädestä ja sitäkin, jos vain suoja. Muttta sen se kyllä tietää. Ja tietää, että mä tiedän.

Sitten on Dani. Puhuin puhelimessa tänään. (Vai oliko se Charlie, sama se..) ja nyt rukoilen, että huomenna nähtäis. Tai pian ylipäänsä. Ainakin jäi hyvä fiilis, olin hyvällä tuulella, voin sanoa, että voin hyvin jne. Dani ja tähtitaivas. Sitä on ikävä. Siitä on niin kauan. Puoli vuotta jo. Se ei kuitenkaan ole missään täysin hukassa. Kuten ei Assaninkaan kanssa. Sen tunteen tapoin vuosiksi, ei nähty kuin tosi satunnaisesti, kunnes helmikuussa viime vuonna tunnustin, että on ollut ikävä. Ja maaliskuussa karattiin.

Se ei vaan lähde mun sydämestä. Sanoinkin sen. Ei se ois halannut noin, jos se ei olis myös. Ei se ois halannut silloin aikoinaan. Ei se ois. Ei kaikkien edessä. Jotenkin vain tuntuu, että me ymmärretään toisiamme. Että on joku asia mikä yhdistää, miksi on se ymmärrys.

1.8.2016

Hautajaisreissu oli ihana. Tyyppi oli ihana. Pyysi mut paikalle apuun vaimonsa sijaan. (Njoo, mut on helpompi löytää, heh.) Autoin takin pois, käärin hihat. ("Meidän on mentävä yhdessä ulos." "Tiedän." ) Muutenkin se oli mukava ne kerrat, kun oltiin läheisyydessä. Takataskussa muka rahaa, vaikkei oikeesti ollukaan. Heh. Kunhan halus, et kopeloin.

5.8.2016 toimistolla

On aika typerä olo. Oon rauhoittunut Assanin suhteen, vaikka luulin, että oltiin jopa jääty kiinni. Mutta joo. Yks ääliö saa nyt pysyä poissa. Parempi näin. Uhh.

15.8.2016

Ai jestas oon nyt niin totaalisen VÄSYNYT. Ihmiset väsyttää. Ne katoilee, ne hiljenee, jäljelle jää vaan wtf again?! En jaksais tuota naapuriakaan. Haluaisin jaksaa juosta. Tai siis lähteä sinne juoksemaan. Kyllä juoksu itse sitten sujuu. En vain kestä tätä turvonnutta olemusta. Äh no kuitenkin on Assania ikävä. Vois vaan käpertyä kylkeen ja tuntea hengitys. Se riittää.

Mulla on kortteja ja merkkejä, mutta väsymys myös. En halua nukkumaan, ettei heräys tulis niin pian. Nukkuessa aika katoaa. Vapaapäivä eri asia. Vasta to. Ja su kirkkoon aaaargh. Liikaa liikaa liikaa. Mutta pakko. Uutisia, joita en halua kuulla, mutta en voi kieltääkään. Ärh. Ne satuttaa aina ja joka tapauksessa. Koska ikä ja toivottomuus. Vuodet vain vierii ja tyhjää.

16.8.2016

Sain yhden hetken Assanin kanssa aamulla. Olin menossa kombeille, mutta aattelin tervehtiä poikia. Assan siirtyi sivuun, halusi jutella ihan rauhassa. Autosta. Ja sanoin, että en vain _voi_"huomata" häntä. Se kyllä tajuaa sen. Äh. Toivottavasti auttaisi auton kanssa nyt. Muuten olen taas hermoraunioina. Tiiän, että mulle se haluaa hyvää, kun se yhteys, mutta mutta. Soitinkin. Se kysyi myös mitä vaimonsa oli tekemässä niillä kaikilla kasseilla. Ei kertonut menevänsä hautajaisiin. Ymmärrän kyllä molempia puolia, mutta tilanne taitaa olla lopullisesti lukossa.

En mä siitä Assanista enempää halua. Jos vain saa seuraa joskus. Juttelua. Tai vaan olemista. Ja sen kainalopaikan.

(Hetki) Haluaisin taas kuulla äänensä. Mutta en kehtaa soittaa. Vaikka ihan pätevä syykin olisi. "En lakkaa rakastamasta". No en. Kai se näin menee, onhan tätä jo nähty.

Ääh, jauhan samaa vain. Mutta tylsyys. Ja väsymyskin kai. En jaksa ihmisiä nyt. Illan hiljaisuus ok.

Vaille viis. Kotiinlähtö vähän stressaa. As usual. Mutta kyllä tää tästä. Väritin. Ikävöin. Aamulla unessakin katsottiin toisiamme silmiin. Tietysti. Äh, turhauttavaakin joskus. Viime kuusta ei nyt ole niin kamalan kauaa vielä. Mutta sitä ennen oli niin tunteetonta. Se herätti taas. Vaikka olihan se ope-keikka, mutta olin niin pumpulissa, ettei se oikein tuntunut miltään. Joku vain otti. En ees muista veikö se mut kotiin. En muista menneeni kombeillakaan. Olin tosiaan pumpulissa. Sitten pidin jalkaani yhden selkää vasten ja se tuli ja pussasi mut taas auki. Lukko aukesi niin, että napsahti ja jännitykset purkaantui tärisemällä. Jestas, että tärisin. Se oli... vaan niin hyvää, niin kaivattua, niin tarpeen. Mutta tuntuu, ettei ikinä saa tarpeeksi sitä herkkua.

17.8.2017

Iltahan kolahti aika lailla nappiin. Edellisestä aikaa yli 5 vuotta! Yksi mutta. Jep. Mutta tunnen vieläkin eilisen. Se oli humalassa, mutta ei pahasti. Polteltiin jne. Oli ihana rentoa, juteltiin ja se puri mua. Jäi hyvä fiilis, ei sitä tärinää. Vaikka syytä olis voinut olla. 4 miestä maannut mun sängyssä. Hehe. Meinas unohtua se yksi seikkailija. Tämä eilinen se rakkain. (Toivottavasti en saa sitä flunssaa.)

4.9.2016

Muutettiin pois. Oxxin perheen isä lähetti ihan sekopäisen viestin, niillä ei oo oikein nyt asiat hallussa. Jos ne ei pysty mua suojelemaan, niin kuka muu kuin mä itse sitten? Ja kuka se oli, joka asui vuosia myös tyttöystävän luona ja koko perhe tiesi? Eiköhän se sopimus ollut sitten siinä jo. Varsinaista kyllä. Jos mä olisin Assania seurannut, niin mikä ajatus noilla oli siitä, että mä muutin vaimonsa kanssa? Logiikka ohoi! Voi herranjestas! Tätä avioliittoa ei rikkonut kukaan muu kuin Oxx ja tyttöystävänsä. Joista jälkimmäinen tappoi vauvan. Hienoa perhe. Luuleeko ne sitten kiristämällä tai uhkailemalla saavansa mut pysymään? Jooei! En mä halunnu, että tää tilanne päätyy tähän, en, mutta eipä multa kysytty mitään, kun mies hyppäs vieraissa, talossa, joka rakennettiin mun rahoilla. Ja josta jäi kiinni jo 2½ vuotta sitten. Vai 3. Alle vuosi avioliitosta kuitenkin. En aio kuunnella nonsense aiheesta yhtään. Ja muuta ei voi todistaa, lol. Onneks edes joskus varovaisuus on valittia. Ja et sitä vois käyttääkin.

Nyt oon ihan superväsynyt kahden lyhyen yön jälkeen, mutta uni ei tule, kun ajatukset kiertää kehää. Selkään sattuu, lihakset jumittaa, generaattorit pauhaa, eikä lukemisesta tule mitään, kun ne ajatukset laukkaa.

Nyt just on ihan sama mitä yksikään muu ajattelee. Mä suojelen itseäni, ei sitä tee kukaan muukaan. Olo on siis sen puoleen nyt ihan ok, mutta joku levottomuus kalvaa. Joku jota en ymmärrä. Enkä voi ahdistusvihkoonkaan kirjoittaa, kun ei kai tämä ahdistustakaan ole.

Assan. Loukkashan sen reaktio, mutta muuten nyt on ihan sama. Tai siis. Ei ole ja on. Aikaa on. Ja, ei se katoa. Ei henkisesti, vaikka yrittäis.

(hetko) Tolla on jo miesvieras. Hohhoijaa. Mä haluaisin vessaan, vanhassa olisin jo mennyt ja takas pedissä. Nyt en. Miesvieras ei siis sinänsä haittaa, mutta... Oliko se se, joka tööttäs. Se sai mut hermoksi ensin. Mietin onko mulla nyt mitään mitä käyttää vessana, kun ärsyti. Taas tätä siis. Pakko keksiä jotain...

5.9.2016

Tänään on sen (Assanin) synttärit. Musta tuntuu yhä pahalta, vaikka tämä onkin nyt turvallisempi vaihtoehto. Ahdistaa silti jokin.

Hyvää syntymäpäivää silti! Sinun kipusi on minun kipuni, en voi sille mitään. Siksi kai sattuu. Siksikö myös ahdistus? Sitäkö se on? Siksikö sattuu? Ei se miten hän huitaisi sivuun, vaan se kipu joka siitä huitaisusta leimahti kohti. Se poltti. Ehkä ymmärsin reaktioni väärin. Mutta onko sillä merkitystä? Kun jotenkin vain siellä on se jokin. En tiedä tunteeko hän, mutta mä tunnen. Sillä ei ole väliä. Tuulee. Ovet ja portti paukkuu. Koirat hermoilee. Roskat ja lehdet pyörii pihassa.

Tästä mustasta hameesta tulee mieleen uimareissu ja solttupoika. Nyt se taas kaipailee, mutta en osaa suhtautua. Näppärästi myöskin koittaen sivuuttaa Assanin kivun haikailen Dania. Nyt se vois tulla. Ei tarvis maksaa mistään mitään.

En saanut flunssaa siitä yöstä. Toivottavasti en muutakaan. Huuh.

Kramppeja. Vuodan. 1% halusi uskoa siihen, että Assan onnistuisi. Onneksi se 99% ei, niin ei sitten tullut juuri petyttyäkään. Vain todettua asian laita.

Puhun enemmän kissaa kuin ihmistä.

Lauantai ei oikein suju. Se on edennyt jo iltaan ja lohduttominta on ehkä se, että huomenna on taas samanlainen päivä. Herään, eikä minulla ole mitään merkitystä. Ei ole kenellekään väliä olenko hereillä vai en. Edellisen postauksen keskustelu on tietysti jonkunnäköinen yritys kertoa minulle, että on sillä kuitenkin jotain merkitystä. Mutta lohduttaako se, kun makaa kolmatta vuorokautta sängyssään näkemättä ketään tai puhumatta kenellekään muulle kuin kissalle.

Tällä kertaa on sentään ruokaa. Tai olisi, jos jaksaisin valmistaa. On tämäkin kanssa. Soijapalat ovat olleet likoamassa jo tuntitolkulla, ei paljon enää vaatisi niiden valmistaminen. Mutta en koe itseäni niin ihmiseksi, että ansaitsisin jotain ruokaa. Ei ole edes nälkä. Kai maha on jo oppinut, että ruokaa ei tule kuin muutaman kerran viikossa.

Tänään oli aika lämmin päivä, 32 astetta. Olisin halunnut ulos, nuuhkimaan kuumaa savannituulta, jonka seassa tuoksuvat lukemattomat puiden kukat. Mutta en päässyt. Huomenna on tietysti taas uusi päivä, mutta on luvattu _vain_ 28 astetta ja pääni kääntää sen niin, että ei ole tarpeeksi lämmin, että kannattaisi mennä siitä ulos nauttimaan! Vaikka aivan varmasti tuntuu ihan samalta kuin 32 astettakin.

Mä haluan vastauksen kysymykseen onko juominen sitten sallitumpaa kuin yliannostelu! Hiljaista on. Ehkä se osui?

Mika tama suhde oikein on?

[23/9, 15:11] Virva Chido Mkz: I'm sorry, overdosed a bit again. Hard to be myself.
[23/9, 16:20] Assan: Shaa as much I wld want to help bt if u dose yoself I cant
[23/9, 16:21] Virva Chido Mkz: I know u can't with that. But its not helping me if u say so.

Just something else to do and think! I was waiting.
[23/9, 16:22] Virva Chido Mkz: I didn't choose to have things like this
[23/9, 16:24] Assan: Bt if u listen to me that wil me feel better also. U knw my situation
[23/9, 16:27] Virva Chido Mkz: Okay. I promise I try my best. I know. It's seems we are both in a quite hard situation. How did things end up being like this. It's just that u have your friends around you but I am mostly alone. Not saying that ur thing is easier, we both have to live on our bodies and minds.
[23/9, 16:28] Assan: That's it bt don't dose yoself
[23/9, 16:30] Virva Chido Mkz: Trust me, I try my best, I hate it but fighting alone feels so hard and then I lose it. I cry my pillow wet and I don't want to end up harming myself, but something just breaks it. I hate to be alone so much!!
[23/9, 16:30] Virva Chido Mkz: I wanted to get out for a walk today, but I couldn't open the door. And now I'm crying again.
[23/9, 16:32] Assan: Sry
[23/9, 16:36] Virva Chido Mkz: I just want to have a peaceful home! It can't be too much to ask.
[23/9, 16:45] Virva Chido Mkz: And I'd just like scream to get u here but I know it's not possible. Sigh.
[23/9, 16:50] Assan: I knw bt de behavior of dosing yoself makes me un comfotable
[23/9, 16:50] Virva Chido Mkz: So what am I suppose to do? I'm not drinking and killing the pain that way. Am I just suppose to wait?
[23/9, 16:52] Virva Chido Mkz: Would drinking be more accepted?
[23/9, 16:54] Virva Chido Mkz: That hurts me sometimes. To see the people I love to drink and trying to kill something inside them with that.

Ropan tädin hautajaiset.

Ropan täti (äidin sisko eli täällä myös äiti) kuoli Namibiassa heinäkuun lopussa ja hautajaiset järjestettiin Ropan perheen luona maaseudulla. Halusin lähteä hautajaisiin mukaan kuvaamaan, mutta ongelmana oli sinne meneminen. Raha oli tiukassa, kombeilla olisi hankala mennä ja Assanin auto oli mitä oli. Sitäpaitsi bensa maksaisi vielä enemmän..

Lopulta päädyin auttamaan bensarahoissa, mutta emme menisikään hautajaisiin yöksi, vaan lähtisimme ajamaan vasta aamuyöllä.

Herätys oli kolmen jälkeen ja koska oli vielä talvi, lämpötila huiteli jossain 5 asteen tienoilla. Kannoin mukaani tyynyn ja peiton, saisin ainakin levätä ajomatkalla. Oxx jäi kotiin mutisten jotain, että heille kyllä riittää rahaa, mutta hänelle ei. (Jaaha...)

Matkalla en tietysti saanut nukuttua, mutta peitto ja tyyny oli silti kiva olla mukana. Saavuimme perille juuri auringon noustessa, täydellinen ajoitus.

Kuvat puhukoon puolestaan.

Muut olivat nukkuneet hautajaispaikalla.

Assan auttoi lehmän teurastuksessa, lehmä tarjottaisiin hautajaisruokana.

Ropa ja siskonsa.

Kunnioittava tervehtimistapa.

Kunnioittaessa toista tai kiittäessä taputetaan käsiä yhteen. Naiset yleensä taputtavat näin, niinkuin tämä mies tässä ja miehet kädet sivuttain.

Tanssiakin tietysti piti.

Miehet auttoivat sadzan keitossa.

Isä ja poika.

"Mitä mä selitän kotona miehelle, jos hän näkee tämän kuvan?"

Namibialaisvieraat 

Puheita.

Jumalanpalvelus.

Assan auttoi arkun kantamisessa.

Ja Assan auttoi myös käsien pesussa ennen ruokailua.

Assan oli onnellinen saatuaan kaksi pulloa Chibukua lähtiessä mukaan.