Tarynin muuttaminen meille aiheutti tietysti muutamia käytännön kuluja. Helpoin oli sängyn ostaminen ja hänen huoneensa järjestäminen. Sitten olisi kouluasia. Taryn tutustui Assanin tyttöihin, jotka kävivät kalliimpaa yksityistä koulua kaupungissa ja päätin tukea Tarynin koulunkäyntiä, jos hän haluaisi mennä samaan kouluun tyttöjen kanssa. Hän halusi, joten kävin koululla maksamassa ilmoittautumisen, ensimmäisen lukukauden, sekä ostamassa hänelle koulupuvun. Taryn oli kovin iloinen päästyään samaan kouluun tyttöjen kanssa.
Hankalampaa oli se, että Taryn koko ajan lainaili vaatteitani ja kenkiäni, käytti kynsilakkojani ja jätti pullot auki, käytti kyniäni ja tussejani jättäen ne kuivumaan. Huone oli lopulta yksi iso sekasotku. Saimme sovittua säännöt vaatteitteni lainailun suhteen. Huoneen siivosin kerran itse Tarynin ollessa viikonloppukylässä vanhassa kodissaan. Onneksi Tarynilla oli myös oma kylpyhuone, mutta sinne jäi usein pyykkejä likoamaan päiväkausiksi ja se alkoi haista. Pesin kylpyhuoneenkin muutaman kerran, vaikka olin sopinyt hänen kanssaan, että se olisi Tarynin oma homma. Olin ostanut sinne kaikki tarvittavat pesuaineet ja vessaharjat.
Kuukausi hautajaisten jälkeen aloin auttamaan Assanin vaimoa Ropaa hänen toimistollaan. Joka aamu joko lähdin heidän kyydillään toimistolle tai bussilla, riippuen siitä kumpi autoon hyppäsi, minä vai Taryn. Kummatkin eivät mahtuneet. Minä toisaalta mielelläni kävelin aamun raikkaudessa bussipysäkille ja kuuntelin omaa musiikkiani. Ne olivat päivän ainoita rauhallisia hetkiä, nytkun talossa oli niin paljon enemmän eloa Tarynin tultua sinne asumaan.
Tuli joulukuu ja koulujen lomat. Minä kävin Ropan kanssa toimistolla ja Taryn oli kotona. Oxxin poika Tapu tuli myös meille lomailemaan. Kahta asuntoa pyöritti siis päivisin Taryn, Assanin tytöt Ellis ja Christine, sekä Tapu ja Malcom miesväen puolelta. Ei oikein toimiva yhtälö. Ruokaa poltettiin pohjaan, levyjä unohdettiin päälle, pyykit jäi likoamaan ja haisemaan. Viimeinen niitti oli, kun Tapu ja Taryn olivat ottaneet jemmassa olleen järjestelmäkamerani ja menneet keskenään kuvailemaan! Mitä jos he olisivat tiputtaneet sen? Se olisi hajonnut muuten? Valokuvaus on minulle elintärkeä ahdistuksenhallintakeino, en kestäisi jos kameralle sattuisi jotain. Onneksi siinä ei ollut muuta, kuin linssi täynnä sormenjälkiä. Pidin puhuttelun toisten tavaroiden penkomisesta ja lainaamisesta ja valitettavasti jouduin sulkemaan kaiken itselleni tärkeän makuuhuoneeseeni ja lukitsemaan oven, kun en ollut itse paikalla.
Sitten loppuivat lääkkeeni, eikä minulla ollut varaa ostaa uusia. Makasin todella ahdistuneena viikon peiton alla makuunhuoneen ovi lukossa Tapun ja Tarynin mellastaessa muualla. Oxxia ei pahemmin tietysti näkynyt. Huoneessani hikoilin, minulla oli kylmä, tärisin, voin pahoin, en nukkunut, päässä humisi, tätä 24/7 koko viikon ajan. Taryn tarjoili minulle ruoan huoneeseeni (ihana tyttö, kun sentään laittoi ruokaa, vaikka polttikin välillä kattiloita pohjaan...), kylpyhuoneeseen pääsi makuuhuoneesta. Ei minun tarvinut huoneestani ikinä poistua. Enkä halunnutkaan. Kaikki pelotti todella paljon, en saanut edes tarkemmin kiinni, että mikä, pelotti vain.
Lopulta Ropa tuli käymään huoneessani ja antoi minulle 20 dollaria (hän oli aiemmin lainannut minulta 50 dollaria vuokraa varten, joten se oli lainan takaisinmaksua), kävelin hiki valuen ja kädet täristen apteekkiin, sain lääkkeeni, kävelin samassa olossa takaisin, napsutin kaksi kapselia irti levystä, nielaisin veden kanssa ja odotin. Tunnin päästä tunsin itseni vihdoin taas ihmiseksi. Pääsin taas Ropan kanssa toimistolle.
Tuli uusi vuosi ja raketit. Olin ostanut meille pienen paketin raketteja ja Tapu odotti innoissaan koska pääsisi niitä ampumaan. Oxx oli jo tuonut papatteja, joten sain tasaisin väliajoin sätkyjä ikkunan ja oven takana paukkuvista papateista (pelkään kaikkea paukkumista, ilmapalloja, raketteja, yllättäviä ääniä, ohi ajavia hälytysajoneuvoja jne.). Alkuillasta Ropa järkkäsi meille syötävää ja juotavaa. Assan ja Oxx olivat tietysti miehien tapaan omilla teillään. Minua alkoi pian väsyttää ja valvominen otti voimille. Istuin meidän rappusilla ja katselin Tapun ja Malcomin leikkejä.
Vihdoin tuli puoliyö ja Tapu sai alkaa ampumaan raketteja. Hetken tuntui hyvältä katsella lasten riemua taivaalle lentävistä erivärisistä tähdenlennoista. Paukuttelun jälkeen Ropa halusi, että rukoilisimme alkavan vuoden kunniaksi. Keräännyimme kaikki heidän pöydän ympärilleen ja Ropa johti rukousta. Sen jälkeen jokainen rukoili itsenäisesti kovaan ääneen papattaen, ei yhtään minun hommaani. Ei kyllä rukoileminen muutenkaan, mutta menen täällä muiden mukana, enkä tee siitä ongelmaa.
Viimeisen laulun jälkeen saapui Assan. Assanilla oli minulle ja Ropalle juomat uuden vuoden kunniaksi ja hän pisti meille musiikkia autostaan soimaan. Tanssimme kaikki pihan tomu pöllyten, vuorollamme ringin keskellä, toistemme kyljissä kiinni, erikseen, pareina, ryhmässä, nauraen. Vain Oxx puuttui, mutta tämä tuntui perheeltä ja hyvältä juuri silloin.
Alkoi vuosi 2016.
No comments:
Post a Comment