Ne pahimmat riidat olivat siinä pienessä kylmässä mökissä Downing Roadilla. Muistan erään sunnuntai-illan, jolloin olimme olleet jossain, luultavasti jalkapallopelissä, ja sen jälkeen Oxx tietysti jatkoi juomista, kolmatta päivää putkeen. Vaadin, että minä ajan autoa, koska en juonut. (Oxx kyllä vähät välitti siitä oliko hän humalassa vai ei, kun hän lähti ajamaan, mutta tällä kertaa minä sain tappeluitta ajaa autoa.) Olimme päässeet omalle portille, kun hänen puhelimensa soi ja puhelun jälkeen hän sanoi, että hänen pitäisi mennä jonnekin. En suostunut antamaan autoa hänelle, kun hän oli jo lähes sammunut etupenkille. Riitahan siitä tuli. En muista miksi hän sitten lopulta poistui autosta, luultavasti avaamaan porttia. kun lähdinkin ajamaan pois ja jätin hänet niille sijoilleen. Minulla oli kodin ainoat avaimet, joten hän ei pääsisi sisäänkään. (Vähänpä tiesin mitä hän voisi tehdä...)
Ajoin ensin postille ja pysähdyi parkkiin. Ajattelin, että olisin siinä yötä, se olisi sopivan rauhallinen paikka ja vähän syrjässä, ettei tieltä heti näy. Olo oli kuitenkin senverran huono ja levoton, että en kauaa siinä pystynyt olemaan. Ajoin siis hieman pidempää reittiä kotiin ja toivoin, että Oxx olisi jo luopunut ajatuksesta, että hän lähtisi vielä jonnekin. Olihan kello jo noin kymmenen illalla. Päästyäni kotiin Oxx oli keittiössä (joka oli siis avoin tila) ja alkoi samantien vaatia auton avaimia itselleen. En edellenkään suostunut antamaan niitä. Avasin huoneemme oven ja menin sisään, hän seurasi. Muistaakseni. Nimittäin jossain vaiheessa hän oli kuitenkin huoneen ulkopuolella ja onnistuin lukitsemaan oven sisältä. Oven karmi oli kuitenkin termiittien syömä ja lukkokin oli vain hakanen, joten pelkäsin, että hän saisi potkaisemalla oven auki. Taisi yrittääkin, mutta ei onnistunut. Sitten tuli hiljaista. Istuuduin alas sängylle ja yritin tasata hengitystäni. Seuraavaksi sängylle tippuvat ikkunan sirpaleet ja hyppään ilmaan, Oxx oli hajottanut ikkunan! Onneksi olin sentään tajunnut piilottaa auton avaimet, joten ne eivät olleet enää kädessäni helposti napattavissa.
Sama huuto jatkui, laukkuani pengottiin, taskuni pengottiin, laatikoita avattiin, avaimia vaadittiin. Istuin vain sängyllä ja annoin hänen huutaa. Lopulta hän riuhtaisi patjan ylös ja löin pääni seinään, onneksi en sentään satuttanut itseäni lasinsiruihin. Siinä vaiheessa annoin periksi, kaivoin itkien ja päätäni pidellen avaimet piilosta ja heitin hänelle. Menköön sitten, jos kerran on niin pakko! Ja hän meni, jätti minut itkemään sängylle. Lukitsin oven hänen jälkeensä. Olin shokissa.
En muista kauanko minulla meni shokista toipumiseen, ainakiaan päähän ei enää sattunut, vaikka siihen olikin kohonnut kunnon kuhmu. Aloin miettiä, että mitä voisin tehdä hajonneelle ikkunalle, en halunnut nukkua niin, että se jäisi niin avonaiseksi. Viritin siihen pienen levyn, jossa oli joskus ollut peili, joka kuului kirjoituspöytääni. Käytin kahta vyötä kiristääkseni levyn paikoilleen. Vihdoin uskalsin sammuttaa valot ja mennä peiton alle rauhoittumaan.
Tai se kerta, kun hän oli taas pitänyt minua nälässä kotona yli viikonlopun ja vihdoin tultuaan sunnuntaina myöhään tai maanantaina hän halusi viedä minut Chicken Inniin hakemaan ruokaa. Lähin avonainen oli keskustan laidalla, enkä olisi millään halunnut lähteä. Olin vihainen, nälkäinen ja ahdistunut. Lähdimme kuitenkin, hän ajoi ja pelkäsin. Kaistat seilasivat. Sain ruokani Chicken Innistä ja Oxx halusi vielä kaljan, lupasin, että hän saisi sen ostaa, jos joisi sen kotona.Otin pullon haltuuni ja sanoin, että annan sen hänelle sitten perillä.
Ollessamme noin sadan metrin päästä portilta hän pyysi pulloa ja sanoin, että annan sen sitten portilla. Alkoi ihan silmitön huuto, joka päätyi siihen, että lensin ulos autosta ja hän häipyi pulloineen päivineen. Kävelin taas kerran itkien kotiin ja yritin rauhoittua.
Entäpä silloin, kun Tapu oli meillä kylässä ja hän oli taas ollut pari yötä pois kotoa. (Eli pidin yksin huolta hänen pojastaan, joka ei edes nukkunut öisin kunnolla, kun odotti vain isäänsä, turhaan.) Olin kiukkuinen, kun hän lopulta saapui, mutta en halunnut riitaa, kun poika oli talossa. En muista miten ja miksi sitten päädyimme kuitenkin pihalle, jossa Oxx repi päällä olevan paitani riekaleiksi tarttumalla kauluksesta kiinni selän puolelta.
Ja se kerta, kun olin todella todella ahdistunut, ja hän oli tullut vasta aamulla kotiin. Kävi vain kylvyssä ja siivosi auton. Autolla syntyi riita, jolloin yhtään ajattelematta tarrasin häntä hiuksista kiinni ja aloin vetää. (Ei yhtään minua, jos yhtään tuntee, mutta kun ajetaan nurkkaan, niin pakoreaktiot iskevät.) Päästettyäni lopulta irti aloin mennä sisälle, jolloin Oxx potkaisi minua selkään ja kaaduin. Hän jätti minut niille sijoilleen ja katosi taas.
Ne yöt, kun hän ei sitten tullutkaan. Olin kuullut tarpeeksi monta kertaa valheen, että hän oli nukkunut autossa kaupoilla, kun ei halunnut tulla kotiin sen takia, että suuttuisin, kun hän taas ajoi humalassa. Niinpä lähdin keskellä yötä kävelemään kaupoille saadakseni todistaa hänelle, että ei hän siellä ollut nukkunut. Kadun varressa oli erään portin kohdalla koiralauma, joka murisi ja oli todella vihainen, kannon yleensä keppiä, että koirat eivät pääsisi puremaan minua. Muuten oli hiljaista, ketään ei liikkunut. Ja täysin pimeää, täällä eivät katuvalot juuri toimi. Pimeys sopi minulle vallan mainiosti, enhän halunnutkaan tulla nähdyksi. Jos vastaan tuli auto, niin syöksyin lähimmän puun tai pensaan kohdalle, tai jos ei ollut kumpaakaan, niin ojan pohjalle makaamaan. Kaupoilla oli hiljaista, niinkuin arvasinkin. Kävelin toista kautta kotiin, että voisin välttää koirat.
Erään riidan jälkeen itkettyäni silmät päästäni ja Oxxin jo sammahtaessa menin ulos hengittämään ilmaa ja otin tämän kuvan
Tiesin hänen valehtelevan monestakin asiasta, mutta tyttöystävästä en vieläkään ollut varma. Kunnes tuli ystävän päivä ja sattumalta löysi autosta Valentines Cardin Oxxille.. Ystävänpäivä oli osunut viikonlopulle, joten olin tietysti taas ollut yksin ja nälässä. Nappasin kortin mukaani ja menin vaatimaan selitystä Oxxilta. Kortti oli selvästi naisen käsialalla kirjoitettu: To my dear husband Oxx, love ya loads, smack. Oxx väitti, että oli kirjoittanut kortin itse itselleen, kun ajatteli, että ei muuten saisi korttia. Ai naisen käsialalla? Joojoo, hän vain intti, emmekä tulleet puusta pitkälle. Lopulta soitin hänen isälleen ja huusin puhelimeen, että Oxxilla on tyttöystävä. Hän halusi puhua Oxxin kanssa itse, mutta Oxx tietysti kielsi kaiken. Sain kamalan raivarin ja revin kortin palasiksi. Oxx häipyi ja minä jäin kokoamaan palasiani. Kävin lopulta hakemassa sen revityn kortinkin roskiksesta, päätin pitää sen todistusaineistona. Minähän jo kirjoitin ylös aina kun Oxx ei tullut yöksi kotiin. Senkin vihkon Oxx sitten joskus repi kahtia, kun ei enää muutakaan keksinyt todistaessani hänelle kuinka hän on pois joka ikinen viikonloppu.
Vuoden 2014 elokuussa olin sitten saanut tarpeekseni siitä, että itse kärsin nälkää kotona, kun hän joi ja ajoi perheeni autolla, jolla tienaamansa rahat menivät jonnekin aivan muualle kuin meille. Äitinihän auttoi minua vuokrassa, loput olisi Oxxin hoidettava. Olin myös kärsinyt ajoittain pelottavista vieroitusoiresta lääkkeeni loppuessa kesken ja Oxxin vähät siitä välittämättä. Eräänä päivänä sitten lähdin kaupunkiin hakeakseni oikeustalolta paperit maintenance orderia varten. Tiesin, että Oxx olisi velvoitettu pitämään minusta taloudellisesti huolta ja hän epäonnistui siinä tahallaan jatkuvasti. Sain paperit, mutta minulla ei sitten ollut jaksamista palauttaa niitä oikeustalolle oikeudenkäyntipäivämäärää varten. Paperit hautautuivat kansioihin ja unohtuivat. Päädyimme kyllä sitten asian tiimoilta myöhemmin oikeuteen, mutta kirjoitan siitä toisella kertaa.
Arki jatkui samanlaisena, maanantaista torstaihin Oxx tuli yleensä ihan nätisti kotiin ja toi ruokaa, keskiviikkoon mennessä olin yleensä toipunut viikonlopusta, kunnes taas tuli viikonloppu ja olin yksin. Yleensä makasin perjantaista maanantaihin peiton alla ja luin muiden mielenterveysongelmista kärsivien blogeja. Kunnes tuli talvi 2015 (kesäkuu-->) ja ahdistukseni oli niin valtavaa, että aloin vahingoittamaan itseäni.
No comments:
Post a Comment