Oksettava ahdistus

Heräsin tänään aivan järkyttävään ahdistukseen. Siihen kyllä oli syynsä. Oksetti, mutta oli pakko pidättää, sillä olin ottanut jo lääkkeet ja en halunnut menettää niitä. Olin pitkään turva-asennossa jalat ristissä mahallaan. Taivun joskus kummallisiin asentoihin.

Oxx lähti illalla hautajaisiin ja ajattelin, että ei tule koko yönä tai kovin myöhään. Tuli yhdeltätoista, juuri kun olin nukahtanut. Pyysin, että mentäisiin vain takaisin nukkumaan, eikä mitään sen kummempaa. Hän oli humalassa, eikä tietysti saanut unta. Yritti päästä housuihini, kielsin. Hän oli juuri ollut edellisenä viikonloppuna pois la ja su. La kävi täällä ja lähti mukamas hakemaan leipää tms, mutta katosi niille teilleen. Olin sitten ruoatta maanantaihin asti. Maanantaiaamuna hän sitten tui vaihtamaan vaatteensa ja mukana oli takki, joka oli pitkään ollut pois ja oli nyt pesty. Tyttöystävä. Tämä ei kuitenkaan kelvannut kieltäytymiseni syyksi. Ihmetteli miksi sitten tuli kotiin, jos ei herunut. Ei mennyt perille se, että jos kotona nukutaan joka yö, eikä katoilla ihmeellisesti, niin sitten voisi herua. Mutta ei näin jos en edes tiedä missä hän on ollut. Yritti muutamankin kerran ja meinasi jo suuttua, mutta hiljennyin sitten itse. Nukahti lopulta ja niin minäkin. Mutta se herääminen. Jestas. Oksetti, puristi. Kyllä hän kysyi, että mikä on vialla, kun puristin rintakehääni. Muuten aamu oli hiljainen, mutta olin kuulemma ollut pelkuri. En ole varma kuulinko oikein.

Hän sai minut sitten lähtemään Environment Africalle, minne olisin kyllä muutenkin yrittänyt, vaikka mieli tekikin painua takaisin unten maille. Muttakun oli edessä apteekissa käynti ja kauppareissukin. EA:lla en saanut tehtyä juuri mitään. Ahdistus oli paikalla, mutta ei kovin pahana. Tulostin ohjelappusia, mutta printterin mustepatruuna oli vähissä, joten en saanut paljon. Sitten pomo oli pitkässä palaverissa, enkä päässyt puhumaan hänen kanssaan, joten lopulta päätin vain lähteä pois. En ollut pitkään.

Kävin hakemassa kotoa repun ja laukun ruokaostoja varten. Kävelin hitaasti kaupoille, jotenkin olo oli sellainen. Postista ostin merkkejä ja kirjeitäkin siellä oli, vaikka ne eivät olleet ehtineen lokeroon asti. Peräänikin juostiin kirjeiden kera. Olen kuulemma numero ykkönen tuolla postissa. Ainakin tuntevat minut, mikä on hyvä asia, sillä maanantaina unohdin avaimeni lokeroon, mutta sain ne hyvin takaisin.

Sunnuntaina kävin Mbaressa. Minut kutsuttiin sinne. Olin aika paljon vain Assanin kaverin vaimon kanssa, mikä oli ihan ok, mutta halusin A:ta. Lopulta sain tuntini hänen kanssaan, oli kiva jutella. Käsi kädessä hän lopulta saatteli minut bussille. Ei tullut itse vielä, ei se mitään, kyllä minä pärjään. Yksin sinne meninkin, vähän eksyilin, mutta löytyi vihdoin oikea paikka. Pääasiallinen syy oli flyeri ja pojat tekikin siihen muutoksia, jotka pitäisi tehdä tässä joku kerta.

Mulla on ollut tosi paha viikko, olen myös maannut pitkälle iltapäivään kirjalukijan kanssa sängyssä ja päättänyt olla tekemättä mitään. Olen silti kuitenkin lopulta noussut ja pedannut ja lakaissut. Tiskiainetta ei ole ollut, joten en ole voinut tiskata.

Nyt ostin siis lähes kaikkea. Kissalle hiekkaa, maissijauhoa sadzaan, ison pullon astianpesuainetta. Unohtui vessapaperi ja vessanpesuaine, mutta ensimmäistä lähden hakemaan ehkä huomenna. Riippuen olosta. Kun nytkin se on sekava, ehkä övereitten takia. Yritän tehdä jotain töitä, mutta takkuaa. Yritän viestittää Thelman kanssa muutosta, mutta en saa vastausta, eikä hän vastaa puhelimeen. Toivottavasti vain kiireistä. Meidän piti tosin mennä tänään sopimaan internetistä, mutta en ehkä olisi itse kyennyt. Olen myös pyykännyt ja vihdoin tiskannut, lakaissut lattiat ym. Mutta toivon, että se muutto nyt oikeasti onnistuisi, minulla on rahat jo valmiina muuttoa varten. Ehkä taas stressaan turhasta.

Mutta en halua herätä huomenna samanlaiseen oksettavaan oloon. Ja jos mies tulee kotiin, pitääkö sille antaa siksi että se tulee? Se kuitenkin taas katoaa.

Maahanmuuttovirastossakin pitäisi käydä. Bussirahaa minulla nyt on, se on hyvä. Bussirahaa Mbareen asti, jos sinne tulee kutsu. Sinne lähden, vaikka kuinka oksettaisi. Tiedän, että se helpottaisi sitten, vaikka viimeksi minulla oli ahdistusta silti.

EA on ollut hämmentävä, kun hommani ovat olleet sellaisia, ettei niissä kestä kauan. Olen lähtenyt aikaisin pois. Niinkuin nytkin. Koneessani on viruksia, mutta en saa hoidettua niitä pois. Ne sotkevat muistitikkuni, en uskalla käyttää tikkua.

Onpa varmasti sekava teksti. Kello on puoli viisi. Minulla on 2 pulloa kokista ja 2 tölkkiä energiajuomaa. Nyt en osaakaan juoda niitä, mutta ne pitäisi piilottaa mieheltä kun ja jos hän tulee. Mazoepullosta sanoin, että meillä on mehua nyt. Ostin hänelle pesusienen myös (en tajua miksi, olen liian kiltti) ja kissalle leluja tarjouksesta, mutta eivät ne ole kovasti kiinnostaneet. Yksi tyyny vain.

Sain haettua toisen lävistyksen nenään. Siihen on tulossa ketju, mutta emme ole löytäneet ketjua. Haluaisin lisää lävistyksiä, mutta raha. Ehkä sitten joskus. Nyt ahdistaa taas. Saisi Thelma nyt vastata minulle, että saisin vähän rauhaa. Hien olo, mutta ei enää ole niin lämmin. Suurin osa pyykeistä jo kuivia, olisi hyvä saada ne kaikki vaatekaappiin jo, koska pesuaine on salaista. En voi aina olla se, joka ostaa kaiken.

Aa ahi, Thelma vastaa nyt muutosta!!

Muutto!

Eilen selvisi, että pääsen muuttamaan. Auntie Thelma, "rakkaan" aviomieheni entinen työnantaja, äitihahmo ja "anoppi" lupasi vuokrata meille huoneen, keittiön jääkaapilla ja lavuaarilla, sekä oman kylppärin kylpyammeella. Vuokra on tietysti isompi kuin nyt ja on asioita, joita pitää selvittää, mutta paikasta tulee parempi ja oma kylppäri on oma kylppäri. On juokseva ja juotava vesi, vaikkakin vain kylmä, on oma iso huone, on oma piha, mikäs sen parempaa. Ja siellä on galleria, jonne voisin laittaa kuviani.

Muutto tietysti sinällään ahdistaa minua ja nyt tuli vielä mieheltä ja sen tutulta joku ihme business proposal, jossa ne haluais mun olevan sihteeri ja vieän printterini ja itseni sinne, mutta katsotaan miten sen kanssa käy. Ahi on vakituiseen kylässä, vaikka muutto on parempaan ja auntie Thelma on juuri täydellinen äitihahmo, jota nyt tarvitsen tässä elämäntilanteessa. Hän on ollut saksalaisen kanssa naimisissa ja asunut Saksassa, nähnyt siis muutakin kuin mitä Zim on. Puhuu paljon, mutta sitä oikeastaan tarvitsen. Haluaa mun auttavan galleria-asioissa eli saisin myös valokuviani esille.

En osaa nyt kertoa enempää, joten kuvia!

Tämä on siis se, johon muutetaan.

Kuopassa

Olin tosi pahassa kuopassa uudesta vuodesta lähtien. En halunnut olla hereillä, otin niitä aiempia ahdistuskohtauslääkkeitä, että nukkuisin, mutta sitten se ei enää toiminut. Oli pakko ruveta tekemään ja ajattelemaan jotain muuta.

Mutta kävin mä Mbaressa Assanin luona. Oli niin tarpeellinen päivä mulle. Assan kertoi mulle bussipysäkin millä jäädä, soitin, että olen tässä nyt. Hän lähti tulemaan. Menin ostamaan juomaa, kun oli jano ja jäin sitten juttusille tyyppien kanssa siinä. Ja sitten yllättäen joku koputti olkapäähän ja sitten olinkin rutistavassa halissa. Tyypit naureskeli siellä taustalla, kun olin jo ehtiny kertoa, et mun ystävä tulee hakemaan mut siitä. Kunnon ystävähali. Hih. Mutta sitä tarvitsin.

Vietin päivän siellä, Assan huolehti mun syömisistä ja juomisista. Itseasiassa se meni sitten olutlinjalle, kun pojat oli perustanu baarin myös ja siirryttiin pian sitten sinne baarin puolelle. Oli ihana olla siellä, vaikka Assan tietysti haahuili muuallakin, mutta jo se, että mä olin siellä, teki hyvää. Siellä oli yks tyyppi, joka oli ollut mukana noutamassa mua lentokentältä, kun tulin Australiasta ja Assan pussas mua.  Eli turvallinen tuttu.

Kaupungissa kombin vaihto. Copacabana.

Mbare

Poikien Baari. Assan ja se Australianreissututtu.

Sainpas naurun kameralle.

Mbare

Poikien toinen toimisto. Tälle pitäis tehdä flyereita ja pojille käyntikortit. 

Sovittiin, että lähdetään yhtä aikaa, niin mun ei tarvi huolehtia pimeydestä tms. Lähettiinkin sitten niin, että lopulta oli pimeä, kun oltiin kaupungissa ja kuljettiin käsi kädessä bussiasemalta omien bussien pysäkille. Mä menin kalliimmalla, koska se toi lähemmäksi, A lähti halvemmalla, kun jää aiemmin. Oli niin hyvä olo, että pimeys tuntui ihan normaalilta ja kävelinkin ihan rentona pysäkiltä sen parisataa metriä kotiin.

Mutta joo. O on ollut pois 8 yötä! Ja mä olen ollut niin pohjalla. En edes uskonut sellaista pohjaa olevan. En jaksanut yhtään mitään, en edes lukea. Ajatukset lähti jonnekin ja näin valveunia. Nukuinkin. Makasin. Taistelin jaksanko tehdä ruokaa vai en. Yleensä en.

Eilen aloitin pienestä. Nousin ylös. Tein sen ruoan. Sitten päätin mennä tiskaamaan. Vähän piti nojata altaan reunaan välillä, mutta selvisin. Kannoin itselleni pesuvettä (miksi kannan, kun se tulisi hanasta suoraan kylppäriinkin? Olen kai liian rutinoitunut kantamaan sen niin). Kävin pesulla. Laitoin leffan taustalle ja yritin seurata.

Ja päätin, että aamulla kun herään viiden maissa kuitenkin, otan överit ja jatkan lukemista/yritän nukkua ja pääsen sitten liikkeelle. Ja niin tein. Miksi toimin vain övereissä?

Mutta sain soitettua Environment Africalle, menen tapaamaan Innocentia huomenna klo 10. Jospa sieltä tulis jotain tarkoitusta elämälle. Kävelin kaupoille ja hymyilin hyville muistoille. Kävin ostamassa uuden hellan vihdoin ja kaikkea helppoa syötävää, jos iskee fiilis, ettei kykene kokkaamaan. Mutta nyt mulla on uus toimiva hella jee!

Että yritän kavuta täältä kuopasta taas. Energiajuomien ja pähkinöiden avustuksella!

(Kuvat perjantailta)

Video baarista.

Paha olo.

Uusi vuosi meni yksin. Olen täällä lääkeövereissä, enkä uskalla mennä nukkumaan, kun huominen pelottaa. Pelottaa oma olo aamulla, pelottaa, että on paha olo, että haluan piiloon, en halua herätä. Tein etätöitä monta tuntia, enkä meinannut haluta lopettaa. Haluaisin jatkaa huomenna sitä, mutta pelottaa, että oma olo on niin kamala, etten kykene mihinkään. Tämä on niin sekavaa. Kello on jo kohta kaksi enkä vain osaa mennä nukkumaan. Pitääkö minun valvoa koko yö, pitääkö jatkaa töitä. Ei ainakaan tarvitsisi herätä mihinkään. Inhoan heräämistä, se on kuin shokki naamalle. Sydän hakkaa tuhatta ja sen rauhoittamiseen menee hetki. Ja sittenkun en oikeasti halua herätä. Ja entäs jos se tulee paikalle niin, että se herättää minut koputtelemalla ikkunaan. Tosin en usko, että se huomenna tulee. Onhan se juominen ja juhliminen tärkeämpää, vaimolla ei ole mitään merkitystä. Ei edes sillä, että se lupasi tuoda loput ruoat sittten kun tulee. Näin päivällä, kun kävin kaupoilla ja sain 2 dollaria. Ei sillä nyt ihan oikeasti pärjää. Eikä tyhjät lupaukset auta yhtään mitään. Yhtä tyhjää! Miten jaksan edes tämän muutaman kuukauden. Pian pitäisi mennä kysymään mitä oleskeluluvan jatko vaatii. Kirjeen varmaan ja mieheltä asiaa tukevan kirjeen. Haastatteleeko ne meitä? Entäs sitten jos saan pysyvän oleskeluluvan ja heitän miehen pihalle. Ja miten saan sen pihalle, kun ei se kuuntele eikä usko yhtään mitään. Sama kuin puhuisi seinille. 

Viime yönkin oli pois. Tuli aamulla ja herätti mut kesken unien. Penkoi likapyykkikoria, koska en pese hänen vaatteitaan katoilun ja tyttöystävän takia. Hän kehtasi sitten vielä mainita siitä että en pese. No kerran pesin ja silti jatkui katoilu, joten ihan on hänen omaa vikaansa! Mutta ei hän näe sitä vikana! Hänhän vain elää niinkuin haluaa, ihan kuin ei olisi naimisissa ollenkaan. Minä haluan saman vapauden. Kyllä tänne joku haluaisi viereen nukkumaan, mutta ei voi. Minä en voi mitään, mutta hän voi tehdä mitä haluaa. Ei tämä ole reilua.

Olen hajalla nyt, mitä sitten aamulla. Yö sotkee aina kaiken. Sitten vedän taas överit, että kestän, lääkkeet loppuu liian aikaisin, yritän saada jostain rahaa kasaan. Nyt on tulossa palkka työstä jossain vaiheessa, meneekö sekin kaikki lääkkeisiin, että selviän tästä. Miten pystyn muuttamaan tämän. Maksahan tässä hajoaa pään lisäksi. Kaikki rahat menee lääkkeisiin, että selviän tästä kauheudesta jotenkin. Ja sitten viillän. Nyt ei tee mieli viiltää, mutta välillä tulee niitäkin. Käteni on sen näköinenkin. En ikinä piilottele sitä. Vaikka olisi ihan tuoreita viiltoja, niin en niitä peittele. Jos joku kysyy, niin sanon, että se on mun paha olo joka tulee ulos. Eikä kukaan ikinä tajua.

Ne tietää mitä se tekee. Ne pitää sitä tyhmänä, tai niin ainakin mulle sanotaan. Mutta ei ne voi sille niin sanoa, koska sehän on kaveri. Ei ne hyväksy mitä se tekee, että ei se ihan hyväksyttyä täällä ole. Tosin mun paras kaveri on ihan samanlainen. Assan on ihan samanlainen. Ja minä olen yksi niistä. Mutta en voi tehdä mitään. En edes jutella. Haluaisin niin kovasti jutella nyt Assanin kanssa, nojata selkään ja tuntea kerrankin oloni turvalliseksi. Edes hetken. 

Nyt olen käytännössä yksin, mutta virallisesti en kuitenkaan ole. Yksi vain tekee niinkuin lystää, eikä välitä siitä, että tuossa olisi paperi, joka kertoo meidän olevan sidottu toisiimme. Miksi hän saa sitten tehdä niinkuin lystää mutta minä en. Miksi minua ei haettu viettämään uutta vuotta? Vietin sen yksin, kirjoittelin viestejä tuntemattomille, saan siitä onneksi rahaa. Mutta olin yksin. On tuossa tuo kissa tietysti. Kävi kääntymässä aina silloin tällöin. Välillä ikkunalla, nyt läppärilaukun päällä, joka on pyykkikorissa. Mun karvainen mustavalkoinen lapsi.

Kello on puoli kolme. Mitä mun pitäis tehdä? Vuosi on vaihtunut ja vaihdoin sen yksin? Viime vuonna vietin joulun yksin ja makasin parhaan ystäväni kanssa lopulta, kun hänkin oli yksin. Uudenvuoden olin miehen kanssa, pakotin tavallaan hänet siihen, koska vain tulin tänne ja jäin hänen seuraansa. Mentiin Westgateen, jossa oli joku konsertti. Mutta itse uusi vuosi istutttiin autossa sateessa jumissa siellä parkkipaikalla. Sieltä oli ihan kamalan vaikea päästä pois, kesti varmaan kaksi tuntia, että olimme vapaita.

Toisaalta en haluaisi mennä minnekään. Mutta haluaisin, että hän olisi kanssani edes joskus. Edes joskus näiden juhlapyhien aikana. Että hän pitäisi sanansa ja tulisi. Hänhän lupasi tuoda ruokaa illalla. Söin aamulla nuudeleita, mutta mitään muuta en ole tänään syönyt. Ei huvita. Vedin lääkeöverit, ensin aamusta vähän ja sitten päivällä lisää. Ja sitten olen juonut energiajuomaa, ostin sitä, enkä ruokaa niillä rahoilla. Minä en halua syödä leipää.

Sitten ihmiset kommentoi, että olen lihonut. Olen lihonut, koska asiat eivät ole hyvin. En halua sitä. Inhoan kun ihmiset kommentoivat, haluan olla laiha, haluan laihtua tästä, haluan näyttää sillä, että en voi hyvin, että kaikki on pielessä. Mutta minä vain kerään kiloja tähän keskikroppaan stressin takia. Ja ihmiset luulee, että kaikki on hyvin. Minä haluan olla laiha, haluan pois nämä kaikki. Mutta ne ei lähde. Haluan, että olen enemmän luuta kuin lihaa. Koska se on todellisuus, kroppani vain on ymmärtänyt kaiken väärin.

Näin mä muutaman raketin. Ajattelin, että en näe yhtään. Mutta ihan toista tämä on kuin Suomessa. Olin onnekas kun näin nuo raketit. 

Töissä joudun teeskentelemään, että olen Suomessa. Se on joskus vaikeaa. En tiedä lumitilanteesta mitään. Monta muutakin asiaa joudun teeskentelemään, mutta se on ok. Työ on ihan ok, en valita. Se on itseasiassa hyvä. Tein sitä todella monta tuntia tänään. Mietin, että pitäisikö vain jatkaa ja olla menemättä nukkumaan? Olisiko se hyvä? Ainakaan ei tulisi shokkiherätystä. En tiedä mitä tehdä. 

Sekava teksti. Olkoon. Päällimmäisenä paha olo ja pelko heräämisestä. En halua herätä. EN HALUA HERÄTÄ!! EN HALUA HERÄTÄ TÄHÄN TODELLISUUTEEN. Haluan elää niinkuin muut ihmiset, enkä vain silloin, kun olen vetänyt överit.