Paha olo.

Uusi vuosi meni yksin. Olen täällä lääkeövereissä, enkä uskalla mennä nukkumaan, kun huominen pelottaa. Pelottaa oma olo aamulla, pelottaa, että on paha olo, että haluan piiloon, en halua herätä. Tein etätöitä monta tuntia, enkä meinannut haluta lopettaa. Haluaisin jatkaa huomenna sitä, mutta pelottaa, että oma olo on niin kamala, etten kykene mihinkään. Tämä on niin sekavaa. Kello on jo kohta kaksi enkä vain osaa mennä nukkumaan. Pitääkö minun valvoa koko yö, pitääkö jatkaa töitä. Ei ainakaan tarvitsisi herätä mihinkään. Inhoan heräämistä, se on kuin shokki naamalle. Sydän hakkaa tuhatta ja sen rauhoittamiseen menee hetki. Ja sittenkun en oikeasti halua herätä. Ja entäs jos se tulee paikalle niin, että se herättää minut koputtelemalla ikkunaan. Tosin en usko, että se huomenna tulee. Onhan se juominen ja juhliminen tärkeämpää, vaimolla ei ole mitään merkitystä. Ei edes sillä, että se lupasi tuoda loput ruoat sittten kun tulee. Näin päivällä, kun kävin kaupoilla ja sain 2 dollaria. Ei sillä nyt ihan oikeasti pärjää. Eikä tyhjät lupaukset auta yhtään mitään. Yhtä tyhjää! Miten jaksan edes tämän muutaman kuukauden. Pian pitäisi mennä kysymään mitä oleskeluluvan jatko vaatii. Kirjeen varmaan ja mieheltä asiaa tukevan kirjeen. Haastatteleeko ne meitä? Entäs sitten jos saan pysyvän oleskeluluvan ja heitän miehen pihalle. Ja miten saan sen pihalle, kun ei se kuuntele eikä usko yhtään mitään. Sama kuin puhuisi seinille. 

Viime yönkin oli pois. Tuli aamulla ja herätti mut kesken unien. Penkoi likapyykkikoria, koska en pese hänen vaatteitaan katoilun ja tyttöystävän takia. Hän kehtasi sitten vielä mainita siitä että en pese. No kerran pesin ja silti jatkui katoilu, joten ihan on hänen omaa vikaansa! Mutta ei hän näe sitä vikana! Hänhän vain elää niinkuin haluaa, ihan kuin ei olisi naimisissa ollenkaan. Minä haluan saman vapauden. Kyllä tänne joku haluaisi viereen nukkumaan, mutta ei voi. Minä en voi mitään, mutta hän voi tehdä mitä haluaa. Ei tämä ole reilua.

Olen hajalla nyt, mitä sitten aamulla. Yö sotkee aina kaiken. Sitten vedän taas överit, että kestän, lääkkeet loppuu liian aikaisin, yritän saada jostain rahaa kasaan. Nyt on tulossa palkka työstä jossain vaiheessa, meneekö sekin kaikki lääkkeisiin, että selviän tästä. Miten pystyn muuttamaan tämän. Maksahan tässä hajoaa pään lisäksi. Kaikki rahat menee lääkkeisiin, että selviän tästä kauheudesta jotenkin. Ja sitten viillän. Nyt ei tee mieli viiltää, mutta välillä tulee niitäkin. Käteni on sen näköinenkin. En ikinä piilottele sitä. Vaikka olisi ihan tuoreita viiltoja, niin en niitä peittele. Jos joku kysyy, niin sanon, että se on mun paha olo joka tulee ulos. Eikä kukaan ikinä tajua.

Ne tietää mitä se tekee. Ne pitää sitä tyhmänä, tai niin ainakin mulle sanotaan. Mutta ei ne voi sille niin sanoa, koska sehän on kaveri. Ei ne hyväksy mitä se tekee, että ei se ihan hyväksyttyä täällä ole. Tosin mun paras kaveri on ihan samanlainen. Assan on ihan samanlainen. Ja minä olen yksi niistä. Mutta en voi tehdä mitään. En edes jutella. Haluaisin niin kovasti jutella nyt Assanin kanssa, nojata selkään ja tuntea kerrankin oloni turvalliseksi. Edes hetken. 

Nyt olen käytännössä yksin, mutta virallisesti en kuitenkaan ole. Yksi vain tekee niinkuin lystää, eikä välitä siitä, että tuossa olisi paperi, joka kertoo meidän olevan sidottu toisiimme. Miksi hän saa sitten tehdä niinkuin lystää mutta minä en. Miksi minua ei haettu viettämään uutta vuotta? Vietin sen yksin, kirjoittelin viestejä tuntemattomille, saan siitä onneksi rahaa. Mutta olin yksin. On tuossa tuo kissa tietysti. Kävi kääntymässä aina silloin tällöin. Välillä ikkunalla, nyt läppärilaukun päällä, joka on pyykkikorissa. Mun karvainen mustavalkoinen lapsi.

Kello on puoli kolme. Mitä mun pitäis tehdä? Vuosi on vaihtunut ja vaihdoin sen yksin? Viime vuonna vietin joulun yksin ja makasin parhaan ystäväni kanssa lopulta, kun hänkin oli yksin. Uudenvuoden olin miehen kanssa, pakotin tavallaan hänet siihen, koska vain tulin tänne ja jäin hänen seuraansa. Mentiin Westgateen, jossa oli joku konsertti. Mutta itse uusi vuosi istutttiin autossa sateessa jumissa siellä parkkipaikalla. Sieltä oli ihan kamalan vaikea päästä pois, kesti varmaan kaksi tuntia, että olimme vapaita.

Toisaalta en haluaisi mennä minnekään. Mutta haluaisin, että hän olisi kanssani edes joskus. Edes joskus näiden juhlapyhien aikana. Että hän pitäisi sanansa ja tulisi. Hänhän lupasi tuoda ruokaa illalla. Söin aamulla nuudeleita, mutta mitään muuta en ole tänään syönyt. Ei huvita. Vedin lääkeöverit, ensin aamusta vähän ja sitten päivällä lisää. Ja sitten olen juonut energiajuomaa, ostin sitä, enkä ruokaa niillä rahoilla. Minä en halua syödä leipää.

Sitten ihmiset kommentoi, että olen lihonut. Olen lihonut, koska asiat eivät ole hyvin. En halua sitä. Inhoan kun ihmiset kommentoivat, haluan olla laiha, haluan laihtua tästä, haluan näyttää sillä, että en voi hyvin, että kaikki on pielessä. Mutta minä vain kerään kiloja tähän keskikroppaan stressin takia. Ja ihmiset luulee, että kaikki on hyvin. Minä haluan olla laiha, haluan pois nämä kaikki. Mutta ne ei lähde. Haluan, että olen enemmän luuta kuin lihaa. Koska se on todellisuus, kroppani vain on ymmärtänyt kaiken väärin.

Näin mä muutaman raketin. Ajattelin, että en näe yhtään. Mutta ihan toista tämä on kuin Suomessa. Olin onnekas kun näin nuo raketit. 

Töissä joudun teeskentelemään, että olen Suomessa. Se on joskus vaikeaa. En tiedä lumitilanteesta mitään. Monta muutakin asiaa joudun teeskentelemään, mutta se on ok. Työ on ihan ok, en valita. Se on itseasiassa hyvä. Tein sitä todella monta tuntia tänään. Mietin, että pitäisikö vain jatkaa ja olla menemättä nukkumaan? Olisiko se hyvä? Ainakaan ei tulisi shokkiherätystä. En tiedä mitä tehdä. 

Sekava teksti. Olkoon. Päällimmäisenä paha olo ja pelko heräämisestä. En halua herätä. EN HALUA HERÄTÄ!! EN HALUA HERÄTÄ TÄHÄN TODELLISUUTEEN. Haluan elää niinkuin muut ihmiset, enkä vain silloin, kun olen vetänyt överit.