Maanantaille oli aika lailla ohjelmaa, eikä ne kaikki sitten edes totetutuneet. Olisi ollut ilmainen kissojen ja koirien rokotuspäivä, muttakun miestä ei näkynyt sunnuntaina, niin oli vähän vaikea sopia mitään.
Heräsin siis maanantaiaamuna klo kuusi ja totesin, että turha tässä enää jatkaa nukkumista. Tiskasin, lakaisin, kävin pesulla ja puin itseni kaupunkikuntoon. Pörri oli jätettävä yksin kotiin ja nyt sitten vailla sitä rokotusta. Huoh.
Talsin bussipysäkille, mutta en ehtinyt edes perille asti, kun minua odotti jo kyyti. Tuttu pakettiautokuski, joka on auttanut muutoissakin, nappasi minut kyytiinsä mukaan ja pääsin edes Kamfinsaan asti. Ei sieltä sen helpompaa olisi kombia saada, mutta samapa tuo. Pysäkillä piti hetki odotella ennenkuin kombi tuli ja ensimmäisessä oli tilaa vain yhdelle. Olin jo astumassa kyytiin, kun mut "varastettiin" takana olevaan kombiin. Tuttu konnari. Marisin, että kestää kuitenkin ikuisuuden ennnekuin lähdetään, että olis nyt antanut mun mennä siihen ensimmäiseen.
Lähdettiin kuitenkin aika haipakkaa ja sitä haipakkaa se oli koko matka kaupunkiin asti. Mentiin vastaantulijoiden kaistaa liikennevaloristeykseen, tehtiin kolmansia kaistoja ynnä muuta perinteistä kombimenoa. Mutta pääsin perille, panaseventh, jäisin 7th streetillä. Kävelin sieltä Musasalle ja olin ensimmäinen paikalla! Täyttelin lomaketta ja kirjoitin kirjeen odotellessani, ei mulla mikään kiire ollut, joten mikäpäs siinä. Eikä sinne sitten tullut kuin eräs toinen, joka sitten lopulta häipyi. Hiljaista oli, yleensä on aina kovasti ruuhkaa. Hyvä näin kuitenkin.
Aika pian pääsin juttelemaan ja tuttu nainenhan siellä oli, muisti mutkin! Kyseli, että miten mun prosessi oli mennyt ja kirjoitti tiedot taas ylös. Muttakun kyse on nainen naiselle-tapauksesta, niin he eivät voi tehdä muuta kuin antaa neuvoa, mutta sain onneksi hyvän lakitoimiston yhteystiedot, sattui vielä olemaan matkan varrella sinne minne olin menossa.
Kävelyä oli aika lailla, olisi pitänyt laittaa ohjelma päälle, että olisin tiennyt kuinka kauan kävelin ja kuinka pitkälle. No, sama se, pääsin Ruotsin Suurlähetystöön ja sain pyydettyä elsosaolotodistuksen. Sain sen samantien kouraani odoteltuani ehkä maksimissaan 10 minuttiia. Sitäpaitsi minua palvellut vanhempi mies oli tosi mukava, hän osasi jopa yhden sanan suomea: vaniljajäätelö. Mun ruotsi ei nyt päätä huimaa, mutta olisin mä saanut muutakin tilattua kuin vaniljajäätelön. Heh.
Ja sitten takaisin päin. Pysähdyin matkalla Avondalen postiin tsekkaaman mitä postimerkkejä heillä oli ja ostinkin sitten muutaman sellaisen, jollaisia en ollut ennen nähnyt. Siksi on kiva tsekkailla muitakin kuin oma postitoimisto.
Sitten sinne lakitoimistoon. Täytin paässä , vastaanoton nainen sanoi, että tässä on oikeastaan kaksikin tapausta, mutta antoi minulle ajan huomiselle eli keskiviikolle, jolloin menen setvimään asiaa. Onneksi kaikki asiakirjat löytyy, että niiden puolesta ei tarvitse hermoilla, mulla on kaikki todisteet ja paperit ja viestit, helppohan niillä on mennä.
Mikäs kombivarikko tämä on keskellä jalkakäytävää?
Oikaisin Harare Gardenin läpi, niin kaunista!
Pääkatumme Samora Machel ja korkeimpana rakennuksena Zimbabwen pankki.
Rado Artsilla taas, mutta tästä kuitenkin jatkettiin nyt passikuvaan.
Yritettiin ottaa selvää niistä Suomen vaatimuksista ja tällainen siitä tuli.
Sieltä suoraa laukkaa lääkärille, koska olin tavallaan jo myöhässä, vaikka siellä kyllä pääsee sisään ilmoittautumisjärjestyksessä
Lääkärin toimisto tuossa muurin toisella puolella.
Tässä, sisään nurkan takaa ja lekurin huone on tuo, joka ikkunat näkyy.
Lääkärin aulaan meinasin nukahtaa olin niin poikki ja se otti joku pari tuntia päästä sisäänkin. Meni ihan ok koko käynti, palaan siihen myöhemmin, nyt vain raportoin tämän kaupunkireissun.
Lääkäristä tullessa käväisin lähikaupassa ostamassa juomaa ja pari banaania. Maksettuan kuulin jonkun kutsuvan Makaza, mutta kuvittelin kuulleeni harhoja! Mutta ei ollut harha, vaan mun vanha lääkäri, jolla on nykyään vastaanotto ihan siinä Park Streetillä. Ja hän lupas mulle käynnin ja testin vitosella. Joten huomenna on kai mentävä. Olen jo henkisesti varautunut pahimpaan, mutta uskon, että silti tulee jännittämään. Iik
Bussille, oli kaunista kun aurinko oli laskemassa.
Bussipysäkki siellä keskimmäisen rakennuksen luona. Ja nyt oli sama konnari kuin aamulla ja se vaan työnsi mut etupenkille ja samantien lähdettiin. Poliisit oli kuulemma pyöriny paikalla, siitä hässäkkä. Ja oli muuten aivan kamala liikenne, jos huomenna on samanlaista, niin otan videoo. Ihan hullun hommaa!
Tässäpä kohti odoteltiin liikennevalojen vaihtumista ja tottakai vastaantulevien kaistan kautta oikealle kohti kotia. Puuhkis taas. Kombit ja omat säännöt.
Onneksi liikenne siitä sitten rauhoittui.
Kamfinsassa vein reseptin apteekkiin, kysyin hinnan ja sanoin tulevani muutaman päivän sisään hakemaan lääkkeet.
Oli jo käytännössä pimeä, kun tulin apteekista ulos, mutta samantien hypättiin sen saman pakettiauton lavalle, joka oli mua aamullakin kuskannut, se tiputti meidät kotiin. Hain pesuvettä, kävin pesulla, Oxx teki mulle maissipuuroa maapähkinävoilla ja banaanilla, muuta ei ollut. Olin ihan umpiväsynyt, eikä unta tarvinut kauaa hakea.
Aamulla heräsin neljän jälkeen kissan touhuihin ja torkahtelin reilun tunnin, kunnes päästin kiskaista itseni lenkille. Juoksin reiliu viisi kilometriä, vaikka tuntui, että polvet on kyllä nyt saaneet ihan tarpeeksi liikuntaa ja etten jaksaisi kyllä ytään mitään. Mutta niin se vaan meni.
Ja Oxxia ei meinannut saada ulos talosta, kävelimmekin, tai siis saimme kyydin, yhdessä kaupoille, lokerossa oli kivaa postia ja sain vähän ruokaakin. Sitten olen lähinnä vain kirjoitellut kirjeitä ja nyt koomattaa niin paljon, että en tämän syvällisempään tarinaan mene vaan toivon pääseväni syvälle uneen. Aamulla en aio juosta ja lakitapaaminen on vasta puoli kolme, joten kiirettä ei ole.
Nukahdan tähän. Palataan!
T
