Minulla on ikävä.

Olen yksin niin paljon. Nytkään en ole päiviin puhunut ääneen kuin kissalle. Kissaa ja suomea. Minulla on ikävä. Minulla on ikävä erityisesti Assania. Hän ei enää lue whatsappiaan, olen kadotettu häneltä sieltä. Laitan tekstiviestejä, mutta en saa vastausta. Suutun ja viestini ovat rumia. Whatsapissa laitan välillä kuvia verta valuvasta ranteestani tai puolialastomasta itsestäni. Ikävä, kiukku ja viha korventavat sisälläni. Siinä samassa kivussa kuin mitä lähetän haukkuvia, ilkkuvia, nauravia, vaativia viestejä sille niinsanotulle aviomiehelleni. Kummatkin ovat hiljaa. En kestä sitä! En kestä, että minuun ei reagoida!

Minä reagoin sitten viiltämällä. Yliannostelemalla. Uhkailemalla myrkyllä. Kun en osaa enää mitään muuta. Kun vastassa on vain hiljainen seinä.

Tiedän, että Assan on nyt töissä mekaanikkona Chitungwizassa. Näin hänen kuvansa ex-vaimonsa puhelimesta. Pyysi viestissään näyttämään pojalleen, että isänsä on nyt töissä. Mutta ei hän vaimoaan enää takaisin saa. Hyvä silti että on töitä. Mutta laitoin silti kivussani ilkkuvan viestin, että näin helposti vaihdettiin siististä kirjanpitäjän työstä likaisiin työhaalareihin. Minuun ei mahdu nyt mitään muuta kuin ivaa ja pilkkaa.

Koska ikävä. Koska en näe häntä enää Kamfinsassa.

Ja huomenna on mentävä Kamfinsaan. Vien kirjeitä ja sitten on jälleen kerran ostettava lääkkeitä. Jos Oxx on siellä, en tiedä mitä kautta kiertää. Koska suorin ja paras reitti menee juuri heidän parkkipaikkansa läpi. Pahimmassa tapauksessa kävisin ensin postissa, palaisin alas liikennevaloristeykseen, kääntyisin oikealle ja sitten taas oikealle kiertääkseni apteekkiin takakautta. Siitä tulisi matkaa lisää yli puoli kilometriä, kun suorin reitti olisi 100 metriä. Ei sitäkään. Mutta en vain kestä nähdä sitä pärstää siellä! Toisaalta voisin mennä vaatimaan rahaa ruokaan, ruokaöljyyn, saippuaan, pyykinpesuaineeseen, kissanruokaan, niin moneen asiaan, joka on lopussa. Mutta ei hänellä mitään olisi. Muutama dollari ehkä.

Toisaalta tarvitsisin bussirahaakin sen muutaman dollarin. On Musasan lakimies, jonka haluan tavata. On Ruotsin Suurlähetystö, jossa pitää käydä elossaolotodistusta hakemassa. Oxx tuhlasi ne rahat aikoja sitten, jotka oli siihen tarkoitettu. Hänen piti etsiä se käteisenä. Minulla oli se mobiilipankissa. Suurlähetystössä en voi sitä käyttää, sillä siellä ei saa olla kännykkää mukana. Ei muuta kuin tarvittavat dokumentit. Nyt pitäisi käydä kysymässä, että pystyisikö siellä maksamaan kortilla. Saan siirrettyä rahaa mobiilipankista Steward Bankin kortilleni.

Mutta blaah. En jaksa. Olen ihan loppu. Viimeinen yritykseni on herätä aamuisin auringon noustessa viiden jälkeen ja juosta. Koittaa juosta se kipu pois. Toistaiseksi se ei ole auttanut.

Syvä huokaus.