Olemme muistotilaisuudessa Budirirossa, jossa on taas lähes koko suku. On elokuu ja yöt ovat vielä kylmiä. Piha on pieni ja nuotio keskellä pihaa vie oman tilansa. Yritän nukkua, mutta käytännössä vain horrostan, ihmisten laulu ja jalkojen töminä rumpujen tahtiin tanssiessa tunkeutuu voimakaasti korvatulppien läpi. Hymyilen silti itsekseni, mikä on sen ihanampaa kuin nukkua lämpöisen peiton alla tähtitaivaan kaartuessa päidemme yllä. Aamu valkenee vaaleanpunaisena, olen kuitenkin nukkunut hetken, kun herään viimeisenä ja silmät ovat täynnä hiekkaa. Jossain vaiheessa aamua saan viestin: hie bitch as your husband to pay me my moneys. Näytän viestin Shamiso-siskolle ja jätän vastaamatta. Viesti ei juuri siinä hetkessä minua hetkauta, nauramme sille yhdessä. Myöhemmin päivällä romahdan. Itken hysteerisenä appiukon pitäessä minulle seuraa. Oxxin isoveliserkku Zecks soittaa kiukkuisen puhelun viestin lähettäjälle ja pyytää jättämään meidät rauhaan. Alan rauhoittua, mutta silmiä särkee. Oxxin vihdoin tultua hautausmaalta ripitän häntä viestistä. Hän pyytää anteeksi.
Calm after storm, silmät yhä kipeät.
Oxxin puhelin soi eräänä arkiaamuna ja tunnistan jo numerosta kuka soittaa. Oxx on juuri rasvaamassa itseään pesun jälkeen, joten vastaan: Good morning, do you want to talk with my husband? Vastaus: He is my husband! Toot toot toot toot. Okei.
Oxx on jättänyt puhelimen aamulla kotiin lataantumaan ja tietysti se soi. Ja taas se sama numero. Vastaan ystävällisesti kuten aina ennenkin. Taas sieltä väitetään, että Oxx on hänen miehensä ja luuria tulee korvaan, kun kysyn avioliittotodistuksen perään. Tyypillistä. Saan raivarin, kun Oxx tulee hakemaan puhelintaan.
Olen Ropan kanssa Pick'n'Payssa, kun tyttöystävä tulee käytävällä vastaan. Sanon Ropalle, että It's nice to meet my husband's girlfriend. Ja tämä tyttöystävä tiputtelee tavaroita käsistään. Missä se itsevarma huorittelijani oikein on, kun kasvotusten tavataan?
Olen Danin ja kavereiden kanssa Snake Parkissa. (Kaupunginosan nimi, ei tarkoita, että siellä olisi sen enempää käärmeitä kun muuallakaan.) Olen ainoana naisena paikalla ja vieläpä valkoinen. Pojat pelaavat biljardia ja minä saan kovasti huomiota kaikilta. Ei mitenkään yllättävää. Dani pyytää minut sivuun, menemme istumaan keskeneräisen rakennuksen raunioille ympärillämme täysi pimeys, sillä Snake Parkissa ei ole sähköä. Sammakot kurnuttavat, taivaanrannassa kumisee ukkonen ja yläpuolellamme miljoonat tähdet. Haluan muistaa tämän hetken aina.
Assan istuu edessäni vanhan toimiston takapihalla ja minä silittelen häntä reisistä. Ketään muuta ei ole paikalla, hyvin harvinainen tilanne. Hän polttaa jointin ja kysyn haluaisiko hän tulla huoneeseeni. Hän vastaa myöntävästi, siirrymme sisään. Hän suutelee minut kumoon, laittaa tarjoamani kondomin paikoilleen ja työntyy sisääni. Hänen puhelimensa soi, mutta emme välitä siitä. Lopetettuamme hän jättää minut hymyillen makaamaan sängylleni, vastaa vihdoin puhelimeensa ja käskee minua pukea päälle, tietokonemies on portin takana. Myöhemmin päivällä pomoni tulee huoneeseeni rakentajan kanssa, seinäni pitäisi maalata, kun se on homeen peitossa. Samassa huomaan kondomin kuoret yöpöydälläni, juuri sen seinän edessä ,jota he molemmat tuijottavat. Nappaan käteeni villasukan ja se kädessäni nappaan kondominkuoret pöydältäni. Sydän hakkaa ja toivon, että varsinkaan pomoni ei nähnyt mitä siitä otin. Hän arvaisi heti ketkä ovat olleet asialla.
Etsimme Tendain kanssa pyöränpumppua, sillä hänen pyöränsä rengas tarvitsee lisää ilmaa. Pomot ovat poissa ja auto on tallissa. Päädymme etsimään pumppua myös sieltä ja takapenkin takaa paljastuukin suuri kondomivarasto. Tendain ei olisi tarvinut nähdä sitä, mutta hän kyllä ymmärsi heti mistä on kyse. Niinkuin minäkin.
Istumme pomon ja vapaaehtoiskollegani pomojemme saunassa ja juttelemme niitä näitä. Puhumme englantia, sillä M on Ruotsista. Käymme jäähdyttelemässä uima-altaassa tähtitaivaan alla.
Sovimme treffit solttupojan kanssa kaupungille. On jo pimeä, kun laukkaan bussille hiki valuen, vaikka päälläni on vain toppi. Kuuma lokakuun ilta. Tapaamme kaupungilla ja otamme taksin lodgelle, jossa voi ottaa huoneen tuntitaksalla. Minua hävettää. Huone on karu, siellä on vain likainen sänky ja roskis. Hoidamme homman kahdesti, edelleen häpeän tunne poskillani poistumme huoneesta, hyppäämme uuteen taksiin, joka vie meidät takaisin kombeille. Hyppään Mandaran kombiin, joka jättää minut liikennevaloihin ja kävelen pimeydessä takaisin kotiin kellon ollessa jo yli kymmenen. Taryn on jo nukkumassa Assanin puolella tämän tyttöjen kanssa. Painun suihkuun ja lykkään vaatteet pyykkikoriin.
Ahdistuslääkkeeni ovat lopussa, Oxx on ollut pois kotoa. Päässäni humisee, sormista on lähtenyt tunto. Sataa. Nappaan mukaani sateenvarjon ja lähden kylmänhikisenä kävelemään kaupoille. Oxx on siellä, menen autoon istumaan ja sanon, että haluan kuolla. Oxxilla ei ole kuin muutama dollari, jolla menemme ostamaan lääkettä. Istun autossa kaksinkerroin vääntyneenä ja tuntuu, että Oxxilla kestää ikuisuuden päästä ulos apteekista. Lopulta saan ne muutamat kapselit, Oxx heittää minut kotiin, vdeän kaikki lääkkeet kerralla, ja asetun lattialle makaamaan ja odottamaan lääkkeen vaikuttamista. Pian nukahdan, sillä en ole nukkunut pariin yöhön ollenkaan vieroitusoireiden takia. Olo on vihdoin normaali.
Ensimmäisen vuokrahuoneeni vuokranantajanuorukaisella on vieraita. Siellä on myös kämppikseni, valkoinen nuori pariskunta, joka tappelee usein juodessaan. Minut pyydetään olohuoneeseen, jossa on jaossa kokaiinia. Minullekin tarjotaan, mutta en halua. En tunne oloani kovin turvalliseksi. Lopulta suostun valkoisen tytön hierovan hieman puuteria ikeniini. Se ei vaikuta onneksi mitenkään. Pyydän anteeksi ja poistun huoneeseeni. Pian ovelleni koputetaan ja 2 valkoista kaverusta tulee sisään. Molemmat huumeissa ja juoneet. He istuvat alas ja alkavat höpistä omiaan. Paniikki meinaa iskeä, kuinka saan heidät ulos. Lopulta, kun he alkavat säätää kokaiininsa kanssa, pyydän heitä poistumaan huoneestani, sillä en salli huumeiden käsittelyä omassa tilassani. Onneksi he poistuvat ja lukitsen oven heidän perässään.
Olen menossa appiukkolaan kombeilla Oxxin pikkusiskon Sharlynin kanssa. Sylissäni matkustaa kana. Se tuijottaa vieressäni istuvia matkustajia, kuumottaa sylissäni, ja lopulta nukahtaa. Kukaan ei kiinnitä huomiota kanamatkustajaan. Kana on joululahja perheelle.
Oxx on ollut yötä pois ja kun hän aamulla vihdoin tulee alan uhkailla häntä yliannostuksella. Hän ei välitä, joten vedän 20 lyricaa. Menen aurinkoon makaamaan ja lukemaan, pian helpottava humala iskeytyy päähäni. Teen itselleni vodkadrinkin ja lähdemme yhdessä katsomaan jalkapallopeliä. Sinne tulee myös Assan ja hänen tyttöystävänsä. Pidän seuraa hänelle ja juttelemme niitä näitä. Minua huvittaa, koska hän ei tiedä suhteestani Assaniin yhtään mitään. En koe myöskään mustasukkaisuutta. Kyllä maailmaan rakkautta mahtuu.
Kuda letittää hiuksiani ja näkee tuoreet viiltojäljet käsivarressani. Hän kysyy mistä olen ne saanut ja kerron kaatuneeni piikkipensaaseen.
Sunnuntai, lyricahumala miehen takia ja jalkapallopeli. Assan pitää minulle seuraa ja pyytää mukaani hakemaan baarista juomaa ja minulle ruokaa. Tuntuu niin mukavalta, eikä Oxxia haittaa se, että vietämme aikaa yhdessä. Myöhemmin illalla tuijottelemme toisiamme salaa silmiin ja ujutan Assanille muutaman kolikon, että hän saa ostettua tupakkaa.





No comments:
Post a Comment