Kävelen kombille 10 minuuttia. Kombilla kaupunkiin puoli tuntia. Kävelyä toiset 10 minuuttia. Selviää, että työtehtävänäni on olla sihteeri. Aloitan kirjoittamaan puhtaaksi yritysesittelyä. Se on lähes suora kopio toisen vastaavan firman esitteestä. En aina ymmärrä mitä pomo minun haluaa tekevän. Päivät ovat vain puolikkaita ja parin ensimmäisen päivän jälkeen pomo sairastuu. Minä jään kotiin, koska en voisi tehdä mitään ilman pomoa. Toisella viikolla hän pyytää minua seurakseen ostamaan spiraaleja bindausta varten. Kaupungilla kävellessä saan aivan valtavan ahdistuskohtauksen ja tuntuu, että pitäisi vaan hypätä auton alle, en selviä tästä. Seuraan silti pomoa automaattisesti kunnolla edes tajuamatta missä kävelemme. Päädymme toiselle puolelle keskustaa. Lopulta saan mennä hoitamaan bindauksen Ropan toimistolle. Siellä oli paranee ja vietän aikaa niin pitkään, ettei enää tarvitsisi tehdä mitään, kun palaan toimistolle.
Kahden viikon jälkeen pomon tietokone hajoaa ja hän sanoo, että minun ei kannata tulla töihin ennenkuin se on kunnossa. Jään kotiin odottamaan. Enkä enää ikinä sen jälkeen mene siihen työpaikkaan, palkkanikin jää maksamatta. Se siitä yrityksestä sitten.
Uusi koti on periaatteessa ihan kiva, mutta vesiasia on hyvin hankala. Juomavetta pitää tuoda muualta ja kaupungin vettä saa vain kerran viikossa. Kaikki on kamalaa säätöä. En saa nettiäni sinne, kun mökki on niin hankalassa paikassa. Olen taas ahdistunut. Oxx käy siellä aina silloin tällöin, mutta vaatteensa ovat edelleen tyttöystävän huoneessa talossamme.
Maaliskuun alussa näen Facebookissa ilmoituksen kahdesta kissanpennusta, jotka etsivät kotia. Olin jo pitkään miettinyt kissan ottamista ja päätän tarttua tähän tilaisuuteen. Menen katsomaan pentuja läheiselle eläinlääkäriasemalle ja yhtäkkiä meille muuttaakin sitten pienen pieni kissa. Päätös oli yksi parhaimmista pitkään aikaan. Pennusta on minulle seuraa ja se auttaa ahdistuksen kanssa taistellessakin. Oxxkin tykkää kissasta.
Eräänä toukoisena iltana Oxx soittaa ja pyytää minua portille. Siellä selviää, että hänen tyttöystävänsä on heittänyt kiven autoni takalasiin hajottaen sen täysin. Syy tähän oli se, että Oxx oli kieltäytynyt antamaan hänelle rahaa. Oxx pyytää minua lähtemään kanssaan poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta.
Poliisiasemalla joudumme selittämään tapahtuneen useaan kertaan. Kaikki kirjataan ylös, minun tarinani eli se mitä Oxx kertoi tapahtuneesta ja Oxxin tarina. Poliisitäti yrittää soittaa tyttöystävälle, joka sanoo olevansa jo Mabvukussa. Se siitä. Saan raporttinumeron ja voimme poistua. Voisin palata seuraavalla viikolla tarkistamaan tilannetta.
Oxxin sisko Shamiso tulee meille ja he alkavat Oxxin kanssa selvittää tilannetta. Oxx haluaa tyttöystävänsä ulos talosta, mutta tarvitsee siihen siskonsa apua. Sisko ottaa Oxxin mukaansa ja vaatii Oxxia pakkaamaan vaatteensa ja palaamaan luokseni. Shamiso jää talollemme, Oxx palaa kotiin ja jää sisälle. Shamiso vaatii tyttöystävää poistumaan tavaroineen talosta välittömästi. Ja vihdoin alkaa jotain tapahtua. Oxx piilottelee kotona, pelkää tyttöystäväänsä. Tyttöystävä alkaa soitella Oxxille ja Oxx vastaa muutaman kerran, kunnes kyllästyy. Ja sitten tyttöystävä onkin meidän porttimme takana uhaten tuoda tavaransa sinne! Onneksi Oxx ehtii sanoa puutarhurille, ettei avaa hänelle porttia. Lopulta tyttöystävä häipyy. Ja muuttaa jonnekin. Vihdoin!
Shamison kanssa lähdemme seuraavalla viikolla poliisiasemalle yhdessä selvittämään asiaa. Tapaus onkin siirretty toiselle asemalle ja kävelemme sinne. Löydämme itsemme Victim Friendly Unitista, koska kyseessä on tavallaan perheväkivaltatapaus. Oxxin pitää tulla näyttämään autoa poliisille ja he sopivat, että Oxx pyytää 3 tarjousta uudesta takalasista. Oxx ostaa heille lounaan ja lähdemme yhdessä pois.
Seuraavana päivänä haemme ne tarjoukset ja viemme ne poliisiasemalle. He lupaavat hoitaa asiaa eteenpäin. Samaan aikaan päätämme Oxxin kanssa hakea tyttöystävälle lähestymiskieltoa. Minulla on jo tarvittavat paperit, kun olin niitä täyttelemässä Oxxin hakattua minut, mutta ahdistuksen takia ne jäivät sitten aikoinaan viemättä. Nyt täytimme ne ja veimme yhdessä ne liitteineen oikeustalolle. Saimme oikeudenkäyntipäivämäärän.
Seuraavaksi Oxxin piti viedä yksi kopio tuosta hakemuksesta poliisiasemalle, jotta he antaisivat sen tyttöystävälle allekirjoitettavaksi. Mutta poliisi kieltäytyi tästä, sillä meillä oli tuo toinen asia vielä auki. Minulla alkoi leikata kiinni.
Tyttöystävä tulee kaupoille vaatimaan Oxxilta vaatteitaan (mitä ihmettä, Oxx ei todellakaan vienyt muita kuin omansa..) Oxx soittaa poliisit paikalle, tyttöystävä istuu kauempana kivellä odottamassa jotain. Oxx viittoo poliiseille, että hän on tuolla (matkaa n. 50m). Poliisit eivät halua kävellä sinne, vaan pyytävät Oxxin ajamaan heidät lähemmäksi. Tyttöystävä ryntää karkuun, poliisit vain istuvat autossa ja antavat hänen juosta.
Sen jälkeen poliisi vaatii Oxxia viemään heidät tyttöystävän työpaikalle, että he saisivat hänet sieltä mukaansa. Juuri kun ovat antaneet hänen juosta karkuun aivan neniensä edestä. Oxx yrittää saada rahaa kasaa, mutta ei onnistu.
Tilanne on yhä avoin nyt lokakuussa.
No comments:
Post a Comment