Eilinen oli paha

Pari päivää oli jo vellonut paha olo ja tuntui todella vaikealta. Olen kyllä koittanut elää, mutta vaikeaa, kun sisuksissa kalvaa ja mikään ei tunnu hyvältä.

Eilen kävin apteekissa. Ostin ison satsin lääkkeitä. Vedin överit kotona. Aloitin lukemaan jotain peiton alla ja nukahdin hetkeksi. Sitten sain aikaiseksi vesiasiat, vettä ei ollut aiemmin tullut, tankki oli tyhjä. Täytin ensin vesiastiat ja mietin siinä altailla, että näin kai normaalit ihmiset tuntee. Että he eivät pelkää. Tiskasin. Olin ostanut mieheltä salaa pyykinpesuainetta, joten pesin pyykkinikin, vaikka se peukalon haavan takia oli vähän haasteellista. Ne olivat yön narulla, aamulla vielä vähän kosteita, mutta alkoi ropsia, joten otin sisään.

Mutta ilta! Voi jestas olin sekaisin. Odotin tietysti, että mies tulee kotiin, kun on arki-ilta. Klo oli varttia vaille yhdeksän ja olin varma, että ei tule ja en saa ruokaa. Mulla oli aivan kamala nälkä, eikä mitään kykyä ruoanlaittoon. Ei olisi edes ollut mitään muuta kuin soijapaloja. Oksetti. Yritin syödä litsejä, mutta en pystynyt. Lukitsin oven yhdeksän jälkeen. Viilsin. Parikin kertaa. Olisin halunnut syvempää ja pahempaa, sen kivun ulos, joka oli sisälläni. Se valtava nälkä, suorastaan himo ruokaa kohtaan. Yritin hyväksyä sen, että tänään en söisi, ei olisi ruokaa minulle. Ehkä huomenna sitten.

Mutta sitten vartin yli yhdeksän ovella kävi kolinaa ja mies oli siellä. Ja minä ihan sekaisin. Näytin hänelle viiltoni ja hän kysyi miksi. Sanoin, että kun luulin, että hän ei tule ja minulla on nälkä. Tuli ilman ruokaa kuitenkin, ilman mitään. KAIKKI on lopussa, ruokaöljy, riisi, pasta. Maissijauhoa on eli sadzaa kyllä saamme, mutta sitä en rupea yksin itselleni tekemään. Makasin mutkalla peiton alla taustalla leffa, jota en ollut kyennyt seuraamaan ollenkaan. Sanoin, että on paha olo, kun mies tulee aina ilman mitään, myöhässä, eikä voi totella sitä, että portti menee yleensä yhdeksältä kiinni. Joskus vahtikoira on irti jo ennen sitä. Hän sai sen käännettyä niin, ettei hänen pitäisi tulla ollenkaan. En tainnut kyllä ihan niin sanoa.

Mies tuossa hetken istuskeli ja mietti, meni sitten laittamaan ruokaa. Viimeiset soijapalat margariinilla paistettuna. Chiliä ja tomaattia mukaan. Olisin toivonut kaalia myös, mutta olin niin sekaisin, etten halunnut kommunikoidakaan juurikaan, enkä sitä hänelle sanonut. Hän olisi pistänyt mut leikkamaan kuitenkin ja en halunnut, todellakaan. Sadzaa. Yritin syödä. Ruoka oli ihan hyvää, siinä ei mitään, muttakun oli huono olo vissiin niistä övereistä. En saanut paljon syötyä ja sadzaa meni paljon hukkaan. En tykkää jälkilämmitetystä sadzasta. Soijaakin jäi, sitä kai tänään syömme ja lisäämme sen kaalin. Kissakin kaatoi osan likoamassa olleista soijista maahan, joten nyt ei sitten kai ole. (Tai on, kerron kohta.) Sain hoidettua keittiön kuntoon jotenkuten ja kaaduin (eri) peiton alle. Hän ei ole aviomieheni, joten en jaa peittoa.

Aamulla heräsin taas ennen viittä juuri kun alkoi tulla valoisaa ja menin kylppärin kautta hakemaan vettä ja hoitamaan tiskit. Lakaisin. Mieskin alkoi herätä (se oli tarkoituksenikin). Saan hoitaa hommat aamulla rauhassa, kun naapurit vielä nukkuvat ja mun ei tarvi stressata ihmisisistä.

Kävin pesulla yhdessä hänen kanssaan, kun oli lämmittänyt vettä. Olin lähdössä kaupunkiin, tai vanhalle postille sulkemaan lokeroa. Ei huvittanut, muttakun olin kerran sopinut myös uuden ystävän kanssa näkemisestä, niin ajattelin hoitaa sen samalla.

Pääsin kombiin samantien ja matka meni haaveillessa jotain. Harmitti, kun en tuntenut iloa matkasta. Jouduin kävelemään pääkadulta 4th Streetin bussiasemalle. Muutama huutelu bussiasemalla, mutta en reagoinut. Bussi lähtee sieltä perältä, joten joutuu kävelemään läpi aseman. Olen kyllä toisaalta tottunut siihen, vaikka se jurppiikin välillä. Bussi tuli täyteen aika pian ja lähdimme matkaan.

Matka ei ollut pitkä ja olin tarkoituksella jäänyt kombin etuosaan. Tutut maisemat täyttivät aistit, tämä kauppa, tämä huoltoasema, nämä ihmiset tässä myymässä, se posti.

Lokerossa oli 2 kirjettä ja 2 korttia, kirjeet synttäreitäni varten. Olin heinäkuussa jo pitkään asunut muualla, joten ihmettelin, mutta ei se mitään, kyllä ne nyt perille tulivat. Lokeron sulkemisesta piti kirjoittaa kirje ja jätin sen avaimineen mukavalle postileidilleni. Avainpanttikuitti oli kadonnut jonnekin, mutta hän lupasi sen minulle etsiä ja liittää numeron kirjeeseen. Toivottavasti saan nyt pantin takaisin, se oli aika lailla, oliko pari kymppiä. Harmittaa jättää kiva posti taakseen, mutta elämä menee eteenpäin, ja se siitä. 

Postista menin Spariin ostamaan jotain syötävää. 

Päädyin kanasienipiirakkaan ja tulipa ostettua dödö ja kynsilakanpoistoainekin, kun oli aiemmin unohtunut. Ja spaghettia. Se sentään meni nätisti laukkuuni eikä paljon painanut. Söin piirasta kävellessäni kombeille kohti kaupunkia ja siellä olikin jo yksi valmiina kalastelemassa asiakkaita. Hyppäsin kyytiin.

Takaisin 4th Streetille ja inhoamaani Road Portin kulmaan. (Road Port on pitkän matkan bussien terminaali)

Menin Ropan toimistolle odottelemaan, että Octavia tulisi kaupunkiin. Hän sanoi olevansa siellä noin 11 maissa ja tapaisimme Jameson-hotellilla. Se on vastakkaisella puolella keskustaa, mutta minulla oli vielä hieman aikaa. Päädyin haastattelemaan Ropaa ja äitini ikäistä Mr. Dengaa haastatteluprojektiani varten. Ropan osalta tietysti tiesinkin jo aika paljon.  

Oli jatkettava matkaa toiselle puolelle kaupunkia.

Ja tietysti jouduin odottelemaan kuitenkin kahteentoista asti. Hän kuitenkin laittoi viestiä, että tulossa, kombien takia myöhässä. Eli odottelin. Kävin odotellessani tsekkaamassa olisiko Dani ollut paikalla, mutta ei ollut. 

Octavian vihdoin saavuttua lähdimme kävelemään kohti Rainbow Towersia. Tarkoituksenamme oli tsekata paikan uima-allas ja sen hinnat jouluaikaan. 

(Ei enää Mugabe)

Rainbow Towers on upea, joten kuvat puhukoon puolestaan.

Löhöilimme altaan tuoleilla, oli hiljaista, eikä siis mitään maksua tarvinut maksaa siellä olemisesta. Uimisesta varmaan sitten olisi jo pitänytkin. Kukaan ei meitä kuitenkaan hätistellyt ja oli rentouttavaa olla altaa lähettyvillä. Sain myös puhelimeeni viestin, että minut on hyväksytty etätyöhön ja valmennukseni olisi sovittuna aikana. Kerron tästä myöhemmin lisää.

Kiertelimme vielä hetken hotellilla/konferenssikeskuksella ennenkuin jatkoimme matkaa. Halusin jo lähteä kohti Kamfinsaa, että ehtisin tarkistaa postilokeroni, todellinen syy oli kuitenkin ahdistukseni. Ahdisti vähän, mutta en halunnut sitä myöntää. 

Kävelimme kohti Park Streetiä downtownin puolella. Octavia osti minulle jäätelönkin.

Kombimatka sujui as usual, olin hyvin perillä Kamfinsassa ja siellä oli Oxx ja poikansa Tapu. Tapu alkaa tulla murrosikään, eikä ole enää mikään pikkupoika. Vaihdoimme muutaman sanan, annoin takin Oxxille (se on minun, mutta hän käyttää sitä, joten tyynesti otin sen itselleni aamulla kun ropsi vähän vettä) ja tsekkasin lokeron, joka näytti tyhjää. Ei se mitään. Kauppaan ostamaan salaruokaa. Minulle oli äidin laittamasta rahasta jäänyt vielä syrjään jonkun verran, joten ostin riisiä, nuudeleita ja pienen pullon ruokaöljyä. 

Kaupasta kävelin eläinlääkärille. Kombissa huomasin, että veljeni laittama lahjaraha kissan steriloimiseksi oli tullut, joten kävin varaamassa ajan ja sainkin sen jo huomiselle. Nyt pitäisi muistaa ottaa vesi ja ruoka pois puolenyön maissa (tai jos ennen sitä menen nukkumaan, niin sitten silloin). Kissa saa kuljetuksen avoimessa laatikossa valjaidensa kera. Sovin jo  BaNyashan kanssa, että hän tulee meidät aamulla klo 7.30 hakemaan.

Kävin pesulla, piilotin ostamani ruoat viikonloppua ajatellen ja siirsin kuvat kamerasta koneelle. Ja nyt näköjään sain kirjoitettua pitkän tarinan päivästäni ja hieman eilisestäkin. Sataa aika kovaa, kissakin siirtyi ikkunalta pöydälle. Aiemmin taisteli ikkunan kanssa, että jos vaikka pääsis änkeämään ulos, mutta nyt ei anna periksi. Ehkä tuo mouruaminen ja ikkunasta änkeäminen loppuu pallien poiston myötä. Ukkonen? En tiedä, joku siellä paukahteli. 

Siirryn kuvieni kera instagramiin, joten hyvää yötä täältä. Tänään ei otettu kuin hieman kodeiiniövereitä, mieli teki vetää samanlaiset kuin eilen, vaikka eihän siitä hyvä fiilis tullut. Mutta olisi nyt koitettava vaan pysyä siinä määrätyssä annoksessa. Ainiin kissalta piti napata punkki. Uhh. Lensi pihalle se tyyppi. Toivottavasti sain sen hyvin pois, en ole aiemmin eläimeltä punkkia poistanut. Pitää kysyä huomenna eläinlääkäriltä ohjeita. Muttakun tuo pistää niin kovasti vastaankin kaikkea. Mutta on se mun lapsi.