Luulin, ettei siitä niin kauan ole, mutta on sitten kai.
Nukuin alkuviikon tarvittavalla. Nukuin ma-.ke. Heräsin vain muutamaksi tunniksi kerrallaan. Ja tarvittava taas sitten vaikuttaa siihen, etten kävele kunnolla, en kirjoita, en puhu, en tee mitään kunnolla. Ja se turhautti.
Perjantaina piti olla Suomi100-juhlat. Noh, kohtalo päätti toisin. Heräsin kahdelta. Viideltä kun tuli valoisaa hoidin tiskit. Kun lähdin hakemaan lisää vettä ulkoa, kissa päätti karata ovesta ulos ja päätyi tappeluun naapurin kissan kanssa. MUlla aivoissa napsahti vain, että lapsi pois sieltä niin nopeasti kuin mahdollista, Juoksin, nappasin niskasta, sain pari puremaa, naapurin kissa lähti pois, omakin rauhoittui.
Mutta haavat olivet senverran syviä ja vieläpä eläimen purempia, joten kunhan alkushokista (sattui oikeasti!) selvisisin, tehtiin suunnitelma miehen kanssa, että menen Pacificin klinikalle Mabvukuun. Ja sinne menin,.Lääkäriä sai tovin odotella, mutta sain lopulta yhden tikin, 2 antibioottikuutia, 4 rokotetta ja kipulääkkeitä. Ei tämä mikää kivulais ole ollut ja olen siteetkin jo avannut. Huomenna mentävä uudestaan ,vaihtavat ne siteet, vaikka otin jo pois. Pitää laittaa hämäykseksi takaisin.
Mun kirjoitus ei nyt toimi ollenkaan. Ahi ahi ahi.
KÄvin tuon toisen lääkärin jälkeen psykiatrilla ja pääsin vihdoin eroon siitä kropan sotkeneesta lääkkeestä. Sain bentson tilalle, mutta vain iltaisin otettavaksi. Turha kai sanoa, ettei mun annokset ikinä pidä, kun mikään ei ikinä toimi.
'
Danikin oli siellä. Jee!
No comments:
Post a Comment