Hupenyu: Kämppikset

Koska Oxx ei näytä tulevan tänä yönä (joo, saa nauraa, se haki auton ysiltä ja sanoi, että siihen ois bensaa nyt, hän käy hakemassa. ILLALLA! Joop), niin jatketaanpas.

Viime vuoden elokuu meni siis lähinnä itseä keräillessä ja uutta kämppää etsiessä. Ropan ja Malcomin kanssa oltiin kierrelty Greendalessa etsimässä vapaita mökkejä, mutta ei käynyt tuuri. Yksi missattiin Assanin takia, tai no, ei sitä hänen viakseen voi sanoa, mutta myöhästyi siis ehkä viisi minuuttia kämpän katsomisesta. Ei se mitään.

Ropalla, Assanilla, sekä toisilla seinänaapureillani oli suuria ongelmia maksaa vuokraansa siltä kuulta, vain minä olin ainoa, joka olin maksanut sen kokonaan. Minun vuokranantajani oli päätalon "amai" eli äiti, muiden tämän mies. Amai oli lähtenyt pyhiinvaellusmatkalle Israeliin, joten mies oli yksin paikalla. Ja hänpä sai sitten kuningasidean alkaa kiristämään näitä kahta muuta mm. sulkemalla veden tai katkaisemalla sähköt. Ei siinä mitään, muttakun ne lähtivät sitten minultakin! Lähetin vuokranantajalleni muutamankin viestin asiasta, mutta en saanut minkäänlaista vastausta. Uskaltauduin jopa käymään päätalolla vaatimassa selvitystä asiaan, mutta siellä oli vain perheen Englannista ulos heitetty poika, joka ymmärsi kyllä mitä sanoin, mutta sanoi, ettei voisi isänsä päätöksiin vaikuttaa. (tässä vaiheessa pakko sanoa, että lähes kaikki pelkäsivät häntä, eikä todellakaan tehnyt mieli ruveta sotimaan hänen kanssaan.) Muuttohingut kasvoivat entisestään.

Ropa oli vähän sitä mieltä, että pitäisi muuttaa ilman miestä. Että hän on täysin kyllästynyt Assaniin, joka ei edes kuuntele mitään mitä hän sanoo. Selän takana hän olikin sitten etsinyt Malcomille uuden koulun Braesidesta, jossa on yksi Hararen parhaimmista ala-asteista. Elokuun viimeisenä päivänä sitten kävimme Ropan kanssa katsomassa yhtä mökkiä, jossa oli 2 makuuhuonetta, keittiö ja olohuone, sekä kylppäri. Se oli ensimmäinen kämppä Braesidesta, jonka näin ja sen otimme. Hieman hirvitti kyllä muuttaa sinne, en olisi halunnut jättää ihanaa kolmiota, jossa oli suihkut ja kaikki, mutta sitä ei vain nyt ollut varaa pitää. Olinhan siellä sitäpaitsi yksin.

Päätöksen jälkeen maksoimme osan vuokrasta pantiksi ja palasimme Kamfinsaan. Siellä oli sekä Oxx, että Assan. Oxxillehan se piti olla ihan se ja sama missä asuin, kun olin heittänyt hänet pihalle, mutta kerroin nyt kuitenkin muutostamme.Sillävälin Ropa kertoi Assanille, että heippa, nyt menemme. Assan suuttui tästä aivan valtavasti, myös minulle, kun ajatteli, että tämä oli jotenkin minun vikaani. Itseasiassa minusta tuntui, että muutin lähinnä siksi, että Ropa halusi jakaa kämpän jonkun kanssa. En olisi ehkä halunnut Braesideen, mutta muuten idea oli ihan ok.

Järjestimme siis muuttoauton ja menimme pakkaamaan. Minulla nyt ei kauaa kestänyt, kun ei tuota tavaraa ole kertynyt, mutta toisen makkarin nurkkaan piti jättää kuitenkin hautakivi, joka on varattu Oxxin äidille ja siskolle, sekä Oxxin ja Tarynin vaatteita. Olin sanonut Oxxille, että hakisi kamat pois sieltä, koska olen muuttamassa pois.

Muuttoauto tuli vasta kahdeksan aikaan illalla, kun oli jo pimeää ja pilkkopimeässä sitten tungimme kahden asunnon kamat kuorma-auton lavalle. Pelkäsin koko ajan Assanin tulevan, kun kellokin oli jo niin paljon. Ja sitten hän tulikin. Kamat olivat tässä vaiheessa jo kaikki pakattuna, Malcom istutettuna kuskin viereen ja Ropa oli tekemässä viimeistä kierrosta omalla puolellaan. Assanille jäi vain patja, keittiön kaapisto, Ellisin ja Christinen vaatekaappi vaatteineen ja omat vaatteensa. Ropa pyysi minua antamaan kämpän avaimet Assanille ja sydän hakaten lähdin etsimään missä hän on. Assan ei halunnut edes vilkaista minua, ei vaikka sanoin, että I'm so sorry. Päädyin siis laittamaan avaimet ikkunalaudalle ja toivomaan, että hän ne siitä huomaisi.

Eikun menoksi. Tuntui hyvin oudolta istua siellä kuorma-auton matkustamossa, pitää sylissä Ropan televisiota ja matkata pimeydessä uuteen kotiin. Ropa selitti kuskille koko matkan miksi hän päätyi tähän ratkaisuun, valitti Assan sitä Assan tätä (koko keskustelu oli shonaksi, muttakun olin kuullut samat tarinat jo niin monesti itsekin, niin pysyin hyvin kärryillä, tosin lopulta en jaksanut enää edes kuunnella, kun alkoi tympäistä), Malcom nukahti jossain vaiheessa matkaa ja lopulta eksyimmekin. Meidän piti muutamaankin kertaan soittaa uudelle vuokranantajalle, että missä ihmeessä me oikein olemme ja miten löydämme perille.

Mutta löytyihän se! Yön pimeydessä sitten siirsimme tavaramme kuorma-auton lavalta oikeisiin osoitteisiin, minulle kahden ikkunan päätyhuone ja Ropalle ja Malcomille toisessa päässä oleva hieman pienempi huone. Tavarat löysivät hyvin paikkansa pimeydessäkin, sähköt olivat poissa, joten käytimme aurinkolamppujamme.

Nukkumaan en osannut mennä ennenkuin huone oli edes jonkinmoisessa järjestyksessä ja sitten halusin vielä käydä pesullakin, joten kello taisi olla kolmen luokkaa, kun lopulta maltoin siirtyä lukemaan ja unta hakemaan. Huh. Uusi paikka, mitähän tästä tulee.

Seuraava päivä oli sunnuntai ja silloin saimme koko kämpän jotenkuten asuttavaan kuntoon. Malcomilla alkaisi koulu seuraavalla viikolla. Koska minä en käynyt töissä, vaan olin kotona koko ajan, lupauduin hakemaan Malcomin koulusta iltapäivisin ja katsomaan hänen läksynsä ja syömisensä. Se lähtikin ihan kivasti sujumaan, päivissä oli jotain järkeä ja aikataulua. Välillä, kun ahdistus oli pahana, niinkuin sillä aamupäivänä tuppasi olla, en kestänyt, kun koulun lapset tuijottivat ja huutelivat murungua. Pian minut tunnettiin Malcomin äitinä, mai Malcom, se tuntui tosi hassulta. Enhän minä oikeasti ikinä saisi tuota "titteliä" itselleni. (Kun nainen saa ensimmäisen lapsensa, häntä aletaan kutsua tämän lapsen äitinä, ei enää omalla etunimellään. Ihme, kun olen tämän asian kestänyt näinki hyvin lapsettomuudesta kärsivänä.)

Ensimmäisestä viikosta olenkin jo jotain kirjoittanut päiväkirjan puolella. Ropa toi sinne poikaystävän, kun Malcom oli jo nukkumassa. He kävivät yhdessä pesulla ja sen jälkeen en halunnut enää kuulla mitään, vaan laitoin korvatulpat korviin ja aloin lukemaan. Hädin tuskin olimme siis ehtineet edes asettua taloksi, kun talossa oli jo ensimmäinen miesvieras.

Ja viikon jälkeen Assan tuli perässä. Muistan kun hän tuli. Minun piti mennä häntä tielle vastaan, että hän löytäisi perille. MINUN. Assan tuli, istuimme kaikki olohuoneessa pimeässä, kun sähköjä ei ollut vieläkään (joku oli varastanut öljyt jostain sähköboksista..), Assan tervehti kaikkia ja minä tunsin oloni erittäin hämmentyneeksi. Ropa ja Assan välillä juttelivat ihan normaalisti, välillä kuiskailivat, sitten menivät yhdessä vessaankin kuiskailemaan. Minä pidin seuraa Malcomille sohvalla. En tiennyt mitä olisin sanonut, pääni oli täysin jumissa. Kun Assan ja Ropa vihdoin tulivat ulos kylpyhuoneesta siirryin omaan huoneeseeni. Istuin alas pöytäni ääreen ja tasasin hengitystäni. Niistä ajatuksista olenkin jo kirjoittanut päiväkirjan otteissa.

Assanin mukana muuttivat sitten tietysti Ellis ja Christinekin, olohuone muuttui lasten makuuhuoneeksi öisin ja minulla ei ollut enää kuin oma huoneeni. En kokenut enää olevani vapaa käyttämään myös olohuonetta, tytöt katselivat omia ohjelmiaan ja en niistä niin välittänyt. Maksoin vuokrasta puolet, mutta minulla oli vain yksi huone, heillä oma makuuhuoneensa ,olohuone ja keittiö. Keittiötä käytin hyvin vähän itse, vaikka minulla siihen lupa olikin. (Täällä kaikki kalusteet ovat omia, vuokraan ei kuulu hella, jääkaappi, eivätkä muut keittiökalusteet.)

Ja viikko Assanin saapumisen jälkeen hän soitti minulle ja päädyimme istumaan pitkään autossa hänen pitäessään minua kädestä kiinni ja avautumassa tunteistaan.

Malcomin koulumatkan varrelta.