Ikävä.

Mulla on ikävä mun aiempaa avioliittoa. Siinä ainakin sain tukea ja vaikka hän välillä pelasikin liikaa, niin silti teimme asioita yhdessä ja olen nauranut itseni lattialle hänen kanssaan. Mutta se oli Suomessa, hän valitsi jonkun toisen ja mä haluan asua täällä. Hän ei olisi tänne tullut, joten sikäli kaikki meni osin niinkuin oli tarkoitettu. Mutta mulla on ikävä sitä tukea ja sitä mitä meillä oli se 8 vuottakohan se nyt yhteensä oli. Mä paranin masennuksesta, vaikka jouduimme käymään läpi rankkoja lapsettomuushoitoja. En antanut niiden päästä läpi ja iskeä masennusta taas päälle. Mä saatoin olla illan pari huonolla puolella, mutta en silti masentunut. Koska hän oli sellainen, joka tuli.

Tämä ei ole. Mun vikaa oli taas, että hän ei tuonut ruokaa, vaikka lähetin itse rahaa.

Mun pitäisi mennä Mabvukun poliisiasemalle hakemaan raportti siitä, kun se miehen tyttöystävä tappoi niiden vauvan. Itseasiasssa kolmesti. Mut jos saisin edes yhden raportin, vaikka en raporttinumeroa tiedäkään, niin se jo auttaisi. Saisin lisää todisteita.

Mutta olen niin kamalan väsynyt. Se kuulemma kuitenkin kuuluu kuvaan, ettei mun kannata sitä ihmetellä. En jaksa lähteä mihinkään selvittämään niitä asioita, vaikka ne on ihan selkeitä, Mabvukun ghettokin on mulle ihan tuttu, en pelkää olla siellä, vaikka mua tietysti tuijotetaan enemmän jne. Siellä mä paikkasin kätenikin, kun oli se kissatappelu. Mutkun ei jaksa. Ei vaan jaksa, ei yhtään mitään. Okei. Tai jaksoin kävellä 10 km hakemaan daith-lävistyksen ja myöhemmin korut traguksiin. (Ja Harare on pieni, sain kyydin osan matkaa yhdeltä OMALTA tutulta eli Paurosilta.) Mutta en jaksa lähteä hoitamaan asioita, et saisin tämän valtavan vuoren pienemmäksi.  En jaksa kiivetä sille ensimmäiselle portaalle, joka tuntuu olevan 2 metriä korkea. Ja siksi Oxx kuvittelee, että kaikki on vaan vitsiä. Että ei oo mitään väärää siinä, et mä lähetän rahaa ruokaan ja hän katoaa ja sit mä seuraavana päivänä huudan sille, kun se tulee hakemaan autosta jotain, mut ei tuu sisälle. Huudan, vaikka sen kaveri on siinä. Thelma vie mut sen keittiöön ja vajoan lattialle. Kun pääsen ylös, Oxx tulee sisälle, mutta alan vain potkia sitä, Thelma estää. Sitten mies on taas pois 3 yötä, lähettelee kyllä call me backeja, mutta en soita, koska en jaksa kuunnella valeita. Yhden kerran vastaan puheluun ja se oli täyttä roskaa. Mutta en saa kuulemma olla vihainen hänelle jonkun muun edessä, vaikka hän on juuri kuluttanut mun rahaa johonkin juomiseen. En mä tyhmä ole, viinaan se meni.

Mun pitäisi hakea Mabvukun poliisiasemalta raportti siitä, kun mies vei sen ja sen tyttöystävän vauvan sinne. En tiedä case numeroa, mutta jos vaan sattuisivat olemaan ystävällisiä, niin etsisivät nimellä. Näin saisin haastettua myös sen naisen oikeuteen. Mulla olisi todisteita.

Mutta en jaksa mitään. Tiedän mitä tehdä, mutta vuori vieressäni on korkea ja ensimmäinen porras on ehkä 2 metriä korkea. En jaksa kiivetä sinne. Mabvukuun eli ghettoon meneminen ei sinänsä ole ongelma, olen ollut siellä ennenkin ja kestän tuijotuksen ym (itseasiassa en edes huomaa sitä, tuijottaako mua joku muka??), mut se meneminen. Kun ei jaksa edes nousta sängystä. Mies jotain hölisi auton suspensionista, mut sanoin, et kun et kerran tuonut ruokaa mulle vaikka lähetin ja pidit mua nälässä, niin olkoon sitten. Mutta ei se vaan mene perille. Kuulemma se huutaminen vieraan ihmisen läsnäollessa on pahempi vika, kuin pitää vaimoa nälässä 5 päivää.

Yritin myös kysyä, että miksi hän on mun kanssa. Kauhean väännön ja säädön jälkeen kuulemma siksi, että olen hänen vaimonsa. Selvä homma, mun ei tarvi kattella tämmöstä. Mutkun sais aikaan jotain. Se pitää sitä eroa vitsinä. Se ei usko, että se joutuu maksamaan puolet Hatcliffen talosta ja puolet Tafaran talosta mulle. Eihän sillä mitään rahaa ole, joten mitä sitten? Istumaan Chikurubin vankilaan??? En tiedä.

Mutta mun vaan pitäis saada jotain aikaiseksi, muttakun en jaksa liikkua mihinkään. En pääse liikkeelle. En saa tarvittavia papereita kasaan. Lakimieskin jo olis. Muttakun ekana pitäisi kysyä, että tarviiko mun hakea sitä pysyvää oleskeluluvaa hänen kanssaan vai saanko sen eropapereilla ja muilla todisteilla, että hän ei vain ollut aviomies. Hän petti, hän makasi naisen kanssa ja teki hänet raskaaksi, hän kantoi heidän kuolleen vauvansa poliisiasemalle, mä olin sillä välin nälässä kotona ja joskus söin pelkkää sokeria, kun ei muuta ollut. Ja nyt en kestä tuon sokerin hajua.

Auttakaa joku mua, auttakaa ja tulkaa kulkemaan mun kanssa tää reitti! Mä olen niin väsynyt. Mä en jaksa yksin.