Jaksamus

Mä en oikeastaan jaksais nyt kirjoittaa. Mut olen nyt hoitanut maahanmuuttovirastoasiat ja niiden sivuilla sanotaan näin:

 A person who has resided or lived in Zimbabwe for a continuous period o five years on a residence permit or on a dependant residence permit is eligible for permanent residence application

Mä olin ensin varma, että saan suoraan nyt sitten pysyvän oleskeluluvan, mutta tuo viimeinen sana application! Tarkoittaako se jotain erikseen vai onko se vain noista mun aiemmista hakemuksista. Voi perhana. No, ens viikolla nään, että mitä ne sanoo, kun käyn hakemassa sen. Onneks mulla oli avioliittotodistuksen kopio ja miehen passin kopio mukana, koska niitäkin lopulta kysyttiin, vaikka alunperin niistä ei ollut mitään mainintaa, kun kävin kysymässä mitä vaaditaan. Anyway, mukavasti meni, kuten yleensä aina tuolla firmassa, ei se ole ollut vaikeaa.

Mutta mun on varmaan pakko kohta ruveta lukemaan. Mun maha on ihan vedellä ja oli hankalaa kaupungissa ja kotimatkalla, tuntuu, että, kävely kestää ikuisuuden, kun oli kipuja. Sitten vedet levis keittiön lattialle, whatsapp lakkas toimimasta, mies on ollut viikon pois (on muka tulossa tänään, väitti olevansa rahan etsinnässä ja toisi ruokaa).

Kävin terapeutilla. Se oli aika tehokas. Pyysi jos mies tulis ens kerralla mukaan ja puhelimessa mies lupas, mutta onko se ma-tiyöllä täällä ensi viikolla onkin sitten toinen juttu. No sitten auta kuin sanoa, että eipä miestä näkynyt. Mutta just siihen puututaan. On asioita, joihin nyt yritetään tarttua, ettei mun enää tarvisi tuntea pahaa oloa.

Jestas et väsyttää. Aattelin, et teen töitä vähän, mut laitoin sinne kyllä viestiä, et oon yhä vuokranantajan tikulla, ettei tää oo niin nopeeta jne. Et ehkä mun ei tarvi nyt vielä tavoitella sitä viestimäärää. Ja väsy voi johtua mahastakin. Ja siitä, et mies on ollu viikon pois ja oon voinu tosi tosi huonosti.

Yks juttu tässä on, joka tulee tapahtumaan joskus myöhemmin ja kerron siitä sitten ehkä joskus myöhemmin lisää. Mutta se on se, joka on saanut mut jaksamaan paremmin edes hetken.

Huomenna ehkä lääkäri. En oo saanu vahvistusta, kun kerran, mun whatsapp lakkas toimimasta.

Söin kaurapuuroa, se kuulemma auttaa mahaan. Mutta entäs jos sekin juoksee samantien ulos. Katsotaan.

Ehkä jos nyt menis sit lukemaan maate, ei jaksa, jos on joku mahapöpökin kerran.

Älä auta ystävää!

Viimeksi kirjoitin siitä, kun ystäväni ja mieheni olivat putkassa ja kovalla vaivalla hommasin rahat heidän ulossaamisekseen.

Nyt mies on ollut pois keskiviikosta asti ja ystävä ei vastaa enää whatsapp-viesteihin. Tämä ei sitten ole mikään "kaikki afrikkalaiset miehet on tuollaisia", vaan keskustelut ovat johtaneet niihin ja mies nyt vain on mikä on. Kaikki eivät ole sellaisia. Olen antanut miehen uskoa, että mun olis pitänyt mennä jo sinne maahanmuuttovirastoon ja se oli vain hänen rahastaan kiinni (hänen piti palauttaa se), mutta riitelimme paristakin aiheesta ja nyt hän ei enää puhu.

Mutta se pointti. Minä en jaksa. Mulla on terä tossa vieressä ollut koko ajan, laatikon alla. MIKÄÄN lääke ei auta ja kaiken lisäksi se ainoa, tärkein, on loppunut maasta ja on tarjolla enää vain kalleinta alkuperäistä lääkkettä, jota saan samalla rahalla kuudenneksen siitä mitä alkuperäistä. Nyt puhutaan siitä, että saan viikonlopun yli lääkkeet 140 dollarilla. USD. Ei se oikein toimi.

Mä en jaksa. Lisäks tässä oli yksi episodi, joka myös pahensi oloa ja se ei ollut edes mun vika vaan sen toisen. Tai sen, että täällä ei kunnioiteta toisen yksityisyyttä. Se siitä sitten. Siitä oli apua mulle, mutta en kai sitten ansaitse apua, vaan sitä, että kadotaan, mulle ei puhuta, rinnakkaislääkkeet loppuu maasta ja yksityisyyttä ei kunnioiteta.

(Enkä silti halua muuttaa pois täältä. Nämä ongelmat ois voinu sattua ihan missä vaan. Nyt vaan maa toimii, ihmiset ei. Voin ottaa monet ihmiset pois listaltani.)

Järjenhiven katosi, toisaalta kaverit piti pelastaa.

Illalla tuli mieheltä call me back. En soittanut. En jaksanut. Jotain ongelmaa tai menoa se vain tiesi kuitenkin ja en jaksanut kuunnella.

Aamulla heräsin seitsemän maissa ottamaan lääkkeet ja otin lievät överit. Menin takaisin nukkumaan. Huomasin, että oli 04-alkuisesta numerosta tullut puheluita. Ihmettelin hetken, mutta mitäpä minä niihin vastaamaan. Nukuin puolillepäivin. Vilkaisin puhelinta ja siellä oli Assanilta viesti:

Hie Chido we and Oxxe were arrested yestarday at kampinsa we are at highlands police there is 20 dollars needed to pay the fine otherwise we ar going to court on monday-

Pls cme if u can thanks

Ja puheluita hänen numerostaan. Olin, että jaahas. Public drinking again. Pää oli täynnä sekaisin olevia johtoja ja mietin, että mitä hemmettiä tässä nyt sitten tekisi. Menisikö vaan tyynesti kaupoille ja ostaisi mitä tarvitsee, vai pelastaako pojat asemalta. Poliisiasema on tässä ihan lähellä, alle 10 min kävelymatkan päässä, itseasiassa katu päähän, oikealle ja sitä sata metriä niin olemme perillä.

Jaahas.

Poliisiasema

Menin sisään, selitin asiani, että tämmöiset miehet on täällä pidätettyinä ja minä tulin maksamaan heidät ulos. Ecocash? Ei käy. Swipe? Ei käy. Käteinen vain. Mistä hemmetistä minä nyt kakskymppiä revin maassa jossa on käteispula. Neuvoivat, että olisi Ecocash-piste kaupoilla. Kävelin epäluuloisena sinne, sillä tiesin, että sieltä tulee eioota. No ei tullut ei oota, kun koko kauppa oli suljettu inventaarion takia. Mitäs sitten. Ajattelin mennä kokeilemaan huoltoaseman poikia, että jos heille lähettäis ecocashilla rahaa, niin saiskos käteistä? Ei onnistunut. Olis niillä rahaa ollut, mutta eivät halunneet. Ajattelin, että bullshit, olkoon sit, kävelen Samora Machelille ja otan kombin Kamfinsaan. Kysäisin kuitenkin autonpesijäpojilta, että olisko heillä käteistä, jos lähetän ecocashilla. Ei ollut, mutta sivussa oli musta auto, johon pojat viittoivat, että hänellä olisi. Marssin autolle ja kysyin, että onnistuisko. ONNISTUI! En tiedä kuka tämä tyyppi oli, mutta lähetin 21 dollaria (pitää laittaa aina vähän bonusta) ja sain 20 kolikoina. Olisi heillä seteleitäkin ollut, mutta vissiin halusivat kolikoista eroon. Olin, että no hittolainen, mä sain sen rahan, vaikka kaikki täällä oli sitä vastaan.

Takaisin asemalle kolikoineni. Leväytin ne siihen pöydälle. He jo tiesivät keitä varten raha oli. Mutta kesti ja kesti. Keräsin rahat takaisin kouraani. He täyttelivät papereita ja kansioita, vangittujen omaisuuskin oli lokeroissa, joissa ne oli kääritty papereihin. Jossain vaiheessa huomasin, että Assan ilmestyi paikalle. Hän huomasi minut, näytin hänelle kolikot kädessäni ja hän taputti käsiään kiitokseksi tiskin toisella puolella. Sitten paikalle ilmestyi Oxx. He istuivat penkillä tiskin toisella puolella ja alkoi odotus. Kansioita ja papereita taas täyteltiin, poikien asia ei edennyt minnekään. Sitten yhdestä lokerosta löytyi Assanin lompakko ja puhelin, lompakko käytiin läpi, mutta ei annettu vielä takaisin. Lokero käytiin läpi, sieltä löytyi myös muovikassillinen luoteja. Kuiskasin Oxxille bullets, hän ymmärsi. 

Ikuisuuden jälkeen poikien syytepaperit täytettiin, annoin sakkorahat, pojat saivat vaatteitaan takaisin (ottavat t-paitoja, shortseja, vöitä ym pois vangituilta), Assan sai ensimmäisenä itsensä ulos, sai paidan päälleen ja tuli toiselle puolelle tiskiä. Viereeni oli ilmestynyt myös Blessing, en tiedä ketä pelastamaan. Assan selitti, että siellä oli ensin ollut tappelu, Mai Vicky, Gunners ja Mike olivat ottaneet yhteen poliisin kanssa. Siitä ei kuitenkaan sitten tullut sen ihmeempää. Sitten paikalle tuli uusi poliisiauto, jossa oli valkoisia poliiseja. He pistivät pojat rautoihin ja veivät asemalle, vaikka pojat eivät kuulemma edes olleet juomassa mitään. Yleisestä hengailusta ilmeisesti sitten, mutta kun ei se ole mikään syytteen kohde, niin public drinking.

Oxx pääsi ulos myös, ja pääsimme vihdoin pihalle. Assan jäi pihalle, sanoi, että ottaa minuun yhteyttä huomenna. Kävelimme Oxxin kanssa kotiin, Oxx meni pesulle ja minä päätin lähteä mukaan kaupoille. Sinnehän olin alunperin menossakin.

Kävelimme siis yhdessä Kamfinsaan sen 3 km.

Kävin apteekissa tiedusteluretkellä, mutta mitään lääkkeistäni ei siellä ollut. Keskiviikkona voisi mennä kysymään. Ok. 

Sekosin. Päätin ostaa kotiin ruokaa niin, ettei tarvi kehitellä mitään. Ostin kaalinpuolikkaan, kapentaa (pikkukalaa), kananmunia, leipää, margariinia, possua, maitojauhetta, kokista, kissanruokaa, pähkinäpatukoita, viinaa. Sinne meni lääkerahat, joten minun on elettävä nyt noilla mitä minulla on jäljellä. Assanilta saan toivottavasti hänen kymppinsä takaisin. 

[16:56, 2/17/2018] Assan: Thank u very much i wil organise some fo u tmrw wen i go to work

[18:26, 2/17/2018] Chido: it's ok. i couldnt have left u there

[18:55, 2/17/2018] Chido: I'd like to come and see you one time.

[19:04, 2/17/2018] Assan: Ok wil tel u i didnt knw that Albert the electrician is stayin there, so its difficult fo me to cme and see y there. Sry and thanks fo the help

[19:07, 2/17/2018] Chido: You think he would be a problem? Auntie Thelma said it's no problem at all for you to come here, that no one talks

[19:14, 2/17/2018] Chido: Besides if you come in the evening, no on sees you coming as I come to open the gate for you and and the others are staying at the back

Tänään olen sekaisin ja olo on hämmentävä. Miten tämä päivä nyt näin meni? Sotkin taas kaiken. Tai pojat sotkivat. Tai poliisi sotki. En tiedä. Mutta oli hyvin outoa onnea käteisen saannissa, päässä sekosi kaupassa, joka oli täynnä tuttuja, Gunners perheineen. 

Kaikki kommentoivat minun lihoneen ja en kestä sitä. Ei se täällä pahaa tarkoita, mutta minusta tuntuu pahalta. En tiedä miksi niin on käynyt, yliannostukset vai mikä, koska syömiseni on jopa vähäisempää kuin aiemmin.

Ostaessani tomaatteja joku sanoi murungu jotain, huomautin heti, että handizi murungu ja että en puhu enää sulle, kun kutsuit murunguksi. Oxx lupasi kertoa, että olen Mai Makaza. 

Kädet meinasivat kuolla tavaroiden kantamisessa, mutta pääsin kotiin, nyt on jo pimeä, Assan sanoo, ettei uskalla tulla, kun Albert asuu täällä (ei kuulemma oikeasti mitään ongelmaa, mutta ehkä pojat keksivät omat ongelmansa. Tähän pääsisi hyvin ihan ilman, että kukaan näkisi. Nojoo, aivan sama, olen jo tottunut tähän, ettei kukaan ikinä käy, kun olen yksin.)

Olen käynyt pesulla, paistanut possun, nyt aion tehdä töitä. Toivottavasti ei olisi mitään vaikeaa, en kestä nyt, kun päivä on ollut näin tavallaan tyypillinen zimbbalainen. Vaikea asettua Suomen ongelmiin.

Kyyneleet

Kyyneleet valuvat silmistäni holtittomasti, ahdistus on valtava, pitäisi lähteä kauppaan, mutta en vain pysty. Vessapaperi loppuu seuraavan kerran jälkeen, ruokaa ei ole, mutta en vain pysty lähtemään. Tämä tilanne, monta isoa asiaa, yksi joka on pilannut sen kaiken, jonka luulin vihdoin olevan hyvin. Pystynkö silti irrottautumaan, vaikka se on se kaiken alku ja juuri, tämän ahdistuksen suurin tekijä. Mitä minun pitäisi tehdä? Tai ulkopuolinen tottakai sanoisi, että no sehän on ihan selvästi erottava, muttakun tässä on niin monta asiaa. Ei ole vain yksi, se että se katoilee, vaan on monta syytä. Tunteistani en tiedä, en kestä kosketusta, mutta nautin seurasta silloin kun sitä täällä on. Välillä tekisi mieli hakata se muusiksi, jos se tajuaisi. Muttakun en pysty siihen. Eikä se välttämättä auttaisi edes. Minä en vaan jaksaisi eroa. En jaksaisi ero-oikeudenkäyntiä. Jaksan hakea oleskelulupaa, koska se tarkoittaa, että saan olla täällä vielä kauemmin. Jaksan hakea kaksoiskansalaisuutta, koska se vahvistaa sen ja silloin voisin myös erota. Mutta jaksanko enää sitä eroa? Niin monta isoa asiaa, jotka vaativat paperityötä ja leimoja ja kaunista puhetta. Juuri nyt en jaksa. Toisaalta juuri nyt minun ei edes tarvitse. Vielä.

Pelkään sitä, että jään yksin. Pelkään sitä, että ei tule ketään, koska en pääse ulos ahdistuksen takia. Pelkään sitä, että se yksi rakas ei uskalla tulla, vaikka olisi virallinen ero. Ei hän tulisi. Tai ehkä tulisi satunnaisesti ja te tiedätte jo riskin.

En vain jaksa tai halua erota. En jaksa sitä kaikkea. Hän satuttaa minua paljon, mutta juuri nyt hän on ainoa, joka edes joskus tulee seurakseni. Eihän tätä tietysti avioliitoksi voi kutsua enää, mutta edes jotain. Itken sitä, että tämä meni näin ja minun on lopulta varmasti pakko erota. En haluaisi sitä, mutta tällä hetkellä tässä ei varmaan muuta ratkaisua ole. Ei tämä ole avioliitto, että hän vain käy täällä kerran pari viikossa.

Wc-pöntön kanssa on ollut ongelmia. Se vuotaa lattialle vettä. Ne kuvittelee, että se yhä johtuu jostain ulkoa johtuvasta, mutta minusta se pönttö vain vuotaa. Muttakun ei se vuoda aina. Joskus lattia on kuivakin. Nyt myös on poikki yhteys kahvan ja sen, joka nostaa tiivistettä niin, että pönttö huuhtoutuu. Tämä ei ole silti lisännyt ahdistusta. Pikkuasioita täällä.

En halua erota, mutta onko minulla mitään vaihtoehtoja? Ei.

Paljon.

Olen (olemme) muuttaneet. Mies katoilee yhä, yleensä pois 4 yötä. Saanut puhuttelun vuokranantajalta, joka on siis tuttu. Ei auta mitään, taas on pois. Pe vielä sanoin, et kotiin sit. Joojoo oli sanat ja ei tullu. (Siinä oli muuten Assankin, miksi, en tiedä miksi se oli Kamfinsassa.) Mutta lähdin vain nopeasti pois, enkä jäänyt juttelemaan yhtään mitään kenenkään kanssa. KUMBA! Mikä siinä kotiintulossa on niin hemmetin vaikeeta.

Mutta koti on ihana! WC:n kanssa on vielä vähän ongelmia, se vuotaa lattialle. Mä olen sitä mieltä, että se on se pönttö joka vuotaa, eikä että se vesi tulee siihen jostain muualta, mut eihän mua kuunnella. Kuuma putkimiesrasta on käynyt tässä hoitelemassa asioita, mutta toi on vielä mysteeri. Ja sieltä pitää säiliön sisältä ite nostaa joku nuppi, kun haluu huuhdella, siitä hajos joku kahvan ja tän nupin yhdistävä tekijä. Sen kuuman putkimiehen piti tulla nyt vkl, mutta ei tullutkaan. Mutta nää nyt on tämmöisiä mulle pieniä ongelmia, joten jaksan kyllä ootella. Vessa kuitenkin toimii, mulla on kylpyamme ja siisti kylpyhuone vain itselleni, simpukanmuotoinen lavuaari, keittiökin jotenkin toimiva nyt. Ihanaa, että on tiskiallas ja voin heti huuhdella astiat jne.

Mutta silti on ahi. En tajua kertakaikkiaan. Eikö pää vielä tajua, että ainakin koti on nyt hyvä, sopiva pieni yksiö mulle ja kissalle. Koska eihän tota miestä ikinä täällä näy.

Puhuttelun jälkeen olin sille mukava, annoin seksiä kun se pyysi, pesin kaikki pyykit, kun ostin ITSE pyykinpesuainetta (ne on tosin vieläkin narulla, kun on satanu monta päivää putkeen, ei ne kuivu ikinä) ja silti hemmetti se KUMBA. Sinne ei vaan osata tulla. Tai DEN, miten vain.

Mä olen Assanin kanssa silloin tällöin viikonloppuisin pari sanaa vaihtanut. Se on sentään vastannut, se on ollut pahoillaan, että mulla on paha olo. Uskaltaisipa se tulla tänne yöksi. Mutta sitten kävisi se perinteinen ja riski on aivan valtava.

On mulla tässä maahanmuuttovirastoasioitakin hoidettavana. Pitäis muka täyttää sama vanha hakemus, joka niillä on jo siellä mun kansiossa!! Ja syntymätodistus eli suomeks virkatodistus, sekin on siellä oikein virallisesti todistettuna. En todellakaan jaksais ruveta käymään sitä virkatodistuksen virallista hommaa läpi (äitiparka, sillehän se siellä Suomen päässä kaatuis), kun se kerran on jo siinä kansiossa. Aion mennä sinne uudestaan heti kun saan rahan, otan kopion oleskeluluvasta niinkuin pyysi, kirjoitan kirjeen, että anon oleskeluluvan jatkoa, mies saa kirjoittaa (eli mä kirjoitan) sitä tukevan kirjeen, täytän kaavakkeen, mies saa täyttää sponsorikaavakkeen ja meen ilman syntymätodistusta sinne. Kokeilen jos eivät sitä haluiskaan, "kun se teillä jo on, että eikö nyt mitenkään". Turhaa stressiä taas paperista, joka ei ole muuttunut yhtään miksikään. Noh, kokeillaan, jos se onnistuisi näin. Hyvällä tuurilla mulla saattais ne vanhat paprut olla vielä tallessa, mutta en ole jaksanut penkoa.

Noniin. Nyt pengoin. Tulos. Yksi suomenkielinen virkatodistus, jossa mainittu jo nykyinen puoliso. Lisäksi löytyi rikosrekisteriote ja kirje Zimbabwen suurlähetystöstä, että nämä paperit on ok ja hyväksytty. Mutta missä on se englanninkielinen virkatodistus? En oikein nyt tajua. Ainiin paitsi että nimikin on vaihtunut sen jälkeen ja kun se on virkatodistus, eikä varsinainen syntymätodistus, kun niitä meillä ei tosiaan ole, niin tarttisko uuden. Argh meen nyt näine papruineni sinne ja katotaan mitä siitä tulee. Maaliskuun lopussa toi oleskelulupa menee umpeen, en ehdi saada sitä virkatodistusta siihen mennessä, koska se pitäisi leimata Suomen ulkoministeriössä, lähettää Zimin suurlähetystöön Ruotsiin leimattavaksi ja kirjoitettavaksi myös ja sitten vielä laittaa postin kannettavaksi tänne. Ei ehi mitenkään päin. Aion tosiaan yrittää, että kun teillä tämä paperi täällä jo on ja mun syntymäaika ja -paikka ja vanhemmat ei oo muuttunut tässä vuosien kuluessa. Se koko hakemuskin oli ihan sekopäinen, mutta täytellään.

Että stressiä tästä joo.

Oon nyt kahdesti käyny An luona Mbaressa ja on ollut kiva olla siellä. Ei yhtään huomaa muista, että valkoisia ei siellä oo juuri näkyny. Tai no pari on peruuttanu kattomaan, et täh, mutta en jaksa noteerata moisia. Eli joo, on huomattu. Mut muuten en oo huomannu tuijotusta tai mitään. Sekin on mun kotia. Tää koko maa tuntuu mun kodilta. Mä menen sinne minne valkoiset ei mene, koska me ollaan kaikki ihmisiä ja mä voin myös kulkea siellä missä muutkin. Mulle ei ghetto ole kauhistus, enkä pelkää. Monesti nään aamulla lenkilla valkoisia kepin kanssa, mihin ne sitä keppiä tarvii? Pelottaako niitä niin paljon, että joku kävisi lähentelemään? En ymmärrä niitten keppien tarkoitusta. Ja ne on yleensä niitä, jotka on asuneet täällä koko ikänsä eli zimbbalaisia itsekin.

Maaliskuun lopussa saan hakea kansalaisuuttakin. Se voi olla pitkä prosessi, mutta sitten tuon saisi kokonaan pihalle. Mua vaan pelottaa se. Ei se kansalaisuus, vaan se, että olisin yksin. Olisinko liikaa yksin? Mun ahi pitää mua peiton alla. Ja kuinka kauan menisi ennenkuin ahi helpottaisi? Tarvisinko siihen tueksi jonkun ihmisen, joka tulisi ja pitäisi.

Kaikkea nyt. Piti mennä lukemaan jo peiton alle, kun ystävä <3 lahjoi kirjoilla ystävänpäivän kunniaksi.

Kissa on ulkoillut vapaasti, mutta valvovan silmän alla. Kaikki mennyt hyvin.

Kuvia uudesta kotimatkasta kaupoilta pääsääntöisesti.

Kotikatu

Kotiportti sisäpihalla

Vasemmalle kotiin, oikealle galleriaan.

Oksettava ahdistus

Heräsin tänään aivan järkyttävään ahdistukseen. Siihen kyllä oli syynsä. Oksetti, mutta oli pakko pidättää, sillä olin ottanut jo lääkkeet ja en halunnut menettää niitä. Olin pitkään turva-asennossa jalat ristissä mahallaan. Taivun joskus kummallisiin asentoihin.

Oxx lähti illalla hautajaisiin ja ajattelin, että ei tule koko yönä tai kovin myöhään. Tuli yhdeltätoista, juuri kun olin nukahtanut. Pyysin, että mentäisiin vain takaisin nukkumaan, eikä mitään sen kummempaa. Hän oli humalassa, eikä tietysti saanut unta. Yritti päästä housuihini, kielsin. Hän oli juuri ollut edellisenä viikonloppuna pois la ja su. La kävi täällä ja lähti mukamas hakemaan leipää tms, mutta katosi niille teilleen. Olin sitten ruoatta maanantaihin asti. Maanantaiaamuna hän sitten tui vaihtamaan vaatteensa ja mukana oli takki, joka oli pitkään ollut pois ja oli nyt pesty. Tyttöystävä. Tämä ei kuitenkaan kelvannut kieltäytymiseni syyksi. Ihmetteli miksi sitten tuli kotiin, jos ei herunut. Ei mennyt perille se, että jos kotona nukutaan joka yö, eikä katoilla ihmeellisesti, niin sitten voisi herua. Mutta ei näin jos en edes tiedä missä hän on ollut. Yritti muutamankin kerran ja meinasi jo suuttua, mutta hiljennyin sitten itse. Nukahti lopulta ja niin minäkin. Mutta se herääminen. Jestas. Oksetti, puristi. Kyllä hän kysyi, että mikä on vialla, kun puristin rintakehääni. Muuten aamu oli hiljainen, mutta olin kuulemma ollut pelkuri. En ole varma kuulinko oikein.

Hän sai minut sitten lähtemään Environment Africalle, minne olisin kyllä muutenkin yrittänyt, vaikka mieli tekikin painua takaisin unten maille. Muttakun oli edessä apteekissa käynti ja kauppareissukin. EA:lla en saanut tehtyä juuri mitään. Ahdistus oli paikalla, mutta ei kovin pahana. Tulostin ohjelappusia, mutta printterin mustepatruuna oli vähissä, joten en saanut paljon. Sitten pomo oli pitkässä palaverissa, enkä päässyt puhumaan hänen kanssaan, joten lopulta päätin vain lähteä pois. En ollut pitkään.

Kävin hakemassa kotoa repun ja laukun ruokaostoja varten. Kävelin hitaasti kaupoille, jotenkin olo oli sellainen. Postista ostin merkkejä ja kirjeitäkin siellä oli, vaikka ne eivät olleet ehtineen lokeroon asti. Peräänikin juostiin kirjeiden kera. Olen kuulemma numero ykkönen tuolla postissa. Ainakin tuntevat minut, mikä on hyvä asia, sillä maanantaina unohdin avaimeni lokeroon, mutta sain ne hyvin takaisin.

Sunnuntaina kävin Mbaressa. Minut kutsuttiin sinne. Olin aika paljon vain Assanin kaverin vaimon kanssa, mikä oli ihan ok, mutta halusin A:ta. Lopulta sain tuntini hänen kanssaan, oli kiva jutella. Käsi kädessä hän lopulta saatteli minut bussille. Ei tullut itse vielä, ei se mitään, kyllä minä pärjään. Yksin sinne meninkin, vähän eksyilin, mutta löytyi vihdoin oikea paikka. Pääasiallinen syy oli flyeri ja pojat tekikin siihen muutoksia, jotka pitäisi tehdä tässä joku kerta.

Mulla on ollut tosi paha viikko, olen myös maannut pitkälle iltapäivään kirjalukijan kanssa sängyssä ja päättänyt olla tekemättä mitään. Olen silti kuitenkin lopulta noussut ja pedannut ja lakaissut. Tiskiainetta ei ole ollut, joten en ole voinut tiskata.

Nyt ostin siis lähes kaikkea. Kissalle hiekkaa, maissijauhoa sadzaan, ison pullon astianpesuainetta. Unohtui vessapaperi ja vessanpesuaine, mutta ensimmäistä lähden hakemaan ehkä huomenna. Riippuen olosta. Kun nytkin se on sekava, ehkä övereitten takia. Yritän tehdä jotain töitä, mutta takkuaa. Yritän viestittää Thelman kanssa muutosta, mutta en saa vastausta, eikä hän vastaa puhelimeen. Toivottavasti vain kiireistä. Meidän piti tosin mennä tänään sopimaan internetistä, mutta en ehkä olisi itse kyennyt. Olen myös pyykännyt ja vihdoin tiskannut, lakaissut lattiat ym. Mutta toivon, että se muutto nyt oikeasti onnistuisi, minulla on rahat jo valmiina muuttoa varten. Ehkä taas stressaan turhasta.

Mutta en halua herätä huomenna samanlaiseen oksettavaan oloon. Ja jos mies tulee kotiin, pitääkö sille antaa siksi että se tulee? Se kuitenkin taas katoaa.

Maahanmuuttovirastossakin pitäisi käydä. Bussirahaa minulla nyt on, se on hyvä. Bussirahaa Mbareen asti, jos sinne tulee kutsu. Sinne lähden, vaikka kuinka oksettaisi. Tiedän, että se helpottaisi sitten, vaikka viimeksi minulla oli ahdistusta silti.

EA on ollut hämmentävä, kun hommani ovat olleet sellaisia, ettei niissä kestä kauan. Olen lähtenyt aikaisin pois. Niinkuin nytkin. Koneessani on viruksia, mutta en saa hoidettua niitä pois. Ne sotkevat muistitikkuni, en uskalla käyttää tikkua.

Onpa varmasti sekava teksti. Kello on puoli viisi. Minulla on 2 pulloa kokista ja 2 tölkkiä energiajuomaa. Nyt en osaakaan juoda niitä, mutta ne pitäisi piilottaa mieheltä kun ja jos hän tulee. Mazoepullosta sanoin, että meillä on mehua nyt. Ostin hänelle pesusienen myös (en tajua miksi, olen liian kiltti) ja kissalle leluja tarjouksesta, mutta eivät ne ole kovasti kiinnostaneet. Yksi tyyny vain.

Sain haettua toisen lävistyksen nenään. Siihen on tulossa ketju, mutta emme ole löytäneet ketjua. Haluaisin lisää lävistyksiä, mutta raha. Ehkä sitten joskus. Nyt ahdistaa taas. Saisi Thelma nyt vastata minulle, että saisin vähän rauhaa. Hien olo, mutta ei enää ole niin lämmin. Suurin osa pyykeistä jo kuivia, olisi hyvä saada ne kaikki vaatekaappiin jo, koska pesuaine on salaista. En voi aina olla se, joka ostaa kaiken.

Aa ahi, Thelma vastaa nyt muutosta!!

Muutto!

Eilen selvisi, että pääsen muuttamaan. Auntie Thelma, "rakkaan" aviomieheni entinen työnantaja, äitihahmo ja "anoppi" lupasi vuokrata meille huoneen, keittiön jääkaapilla ja lavuaarilla, sekä oman kylppärin kylpyammeella. Vuokra on tietysti isompi kuin nyt ja on asioita, joita pitää selvittää, mutta paikasta tulee parempi ja oma kylppäri on oma kylppäri. On juokseva ja juotava vesi, vaikkakin vain kylmä, on oma iso huone, on oma piha, mikäs sen parempaa. Ja siellä on galleria, jonne voisin laittaa kuviani.

Muutto tietysti sinällään ahdistaa minua ja nyt tuli vielä mieheltä ja sen tutulta joku ihme business proposal, jossa ne haluais mun olevan sihteeri ja vieän printterini ja itseni sinne, mutta katsotaan miten sen kanssa käy. Ahi on vakituiseen kylässä, vaikka muutto on parempaan ja auntie Thelma on juuri täydellinen äitihahmo, jota nyt tarvitsen tässä elämäntilanteessa. Hän on ollut saksalaisen kanssa naimisissa ja asunut Saksassa, nähnyt siis muutakin kuin mitä Zim on. Puhuu paljon, mutta sitä oikeastaan tarvitsen. Haluaa mun auttavan galleria-asioissa eli saisin myös valokuviani esille.

En osaa nyt kertoa enempää, joten kuvia!

Tämä on siis se, johon muutetaan.

Kuopassa

Olin tosi pahassa kuopassa uudesta vuodesta lähtien. En halunnut olla hereillä, otin niitä aiempia ahdistuskohtauslääkkeitä, että nukkuisin, mutta sitten se ei enää toiminut. Oli pakko ruveta tekemään ja ajattelemaan jotain muuta.

Mutta kävin mä Mbaressa Assanin luona. Oli niin tarpeellinen päivä mulle. Assan kertoi mulle bussipysäkin millä jäädä, soitin, että olen tässä nyt. Hän lähti tulemaan. Menin ostamaan juomaa, kun oli jano ja jäin sitten juttusille tyyppien kanssa siinä. Ja sitten yllättäen joku koputti olkapäähän ja sitten olinkin rutistavassa halissa. Tyypit naureskeli siellä taustalla, kun olin jo ehtiny kertoa, et mun ystävä tulee hakemaan mut siitä. Kunnon ystävähali. Hih. Mutta sitä tarvitsin.

Vietin päivän siellä, Assan huolehti mun syömisistä ja juomisista. Itseasiassa se meni sitten olutlinjalle, kun pojat oli perustanu baarin myös ja siirryttiin pian sitten sinne baarin puolelle. Oli ihana olla siellä, vaikka Assan tietysti haahuili muuallakin, mutta jo se, että mä olin siellä, teki hyvää. Siellä oli yks tyyppi, joka oli ollut mukana noutamassa mua lentokentältä, kun tulin Australiasta ja Assan pussas mua.  Eli turvallinen tuttu.

Kaupungissa kombin vaihto. Copacabana.

Mbare

Poikien Baari. Assan ja se Australianreissututtu.

Sainpas naurun kameralle.

Mbare

Poikien toinen toimisto. Tälle pitäis tehdä flyereita ja pojille käyntikortit. 

Sovittiin, että lähdetään yhtä aikaa, niin mun ei tarvi huolehtia pimeydestä tms. Lähettiinkin sitten niin, että lopulta oli pimeä, kun oltiin kaupungissa ja kuljettiin käsi kädessä bussiasemalta omien bussien pysäkille. Mä menin kalliimmalla, koska se toi lähemmäksi, A lähti halvemmalla, kun jää aiemmin. Oli niin hyvä olo, että pimeys tuntui ihan normaalilta ja kävelinkin ihan rentona pysäkiltä sen parisataa metriä kotiin.

Mutta joo. O on ollut pois 8 yötä! Ja mä olen ollut niin pohjalla. En edes uskonut sellaista pohjaa olevan. En jaksanut yhtään mitään, en edes lukea. Ajatukset lähti jonnekin ja näin valveunia. Nukuinkin. Makasin. Taistelin jaksanko tehdä ruokaa vai en. Yleensä en.

Eilen aloitin pienestä. Nousin ylös. Tein sen ruoan. Sitten päätin mennä tiskaamaan. Vähän piti nojata altaan reunaan välillä, mutta selvisin. Kannoin itselleni pesuvettä (miksi kannan, kun se tulisi hanasta suoraan kylppäriinkin? Olen kai liian rutinoitunut kantamaan sen niin). Kävin pesulla. Laitoin leffan taustalle ja yritin seurata.

Ja päätin, että aamulla kun herään viiden maissa kuitenkin, otan överit ja jatkan lukemista/yritän nukkua ja pääsen sitten liikkeelle. Ja niin tein. Miksi toimin vain övereissä?

Mutta sain soitettua Environment Africalle, menen tapaamaan Innocentia huomenna klo 10. Jospa sieltä tulis jotain tarkoitusta elämälle. Kävelin kaupoille ja hymyilin hyville muistoille. Kävin ostamassa uuden hellan vihdoin ja kaikkea helppoa syötävää, jos iskee fiilis, ettei kykene kokkaamaan. Mutta nyt mulla on uus toimiva hella jee!

Että yritän kavuta täältä kuopasta taas. Energiajuomien ja pähkinöiden avustuksella!

(Kuvat perjantailta)

Video baarista.