Bed bound

Ei jaksa ei jaksa ei jaksa. Ottaa niin hirveesti päästä se, et on jumissa vaan sängyssä, eikä meinaa millään päästä ulos nauttimaan keväästä. Viimeksi olin sunnuntaina ulkona ja huomenna on pakko mennä kaupoille, kun tarvii uusia resepti. Ja on siellä muitakin asioita. Mutkun en meinais jaksaa, stressaa tää tässä asuminen nyt, muttakun ainakun jostain kuuluu jotain, niin mies katoaa, eikä oo tavoitettavissa. Nyt 6. yö menossa, viimeksi oli 7 yötä pois. Suututtaa, muttakun ei oo enää mitään järkeä edes raivota sille, eikä se oo ikinä ees auttanu mitään. Nytkin sit joudun kiertämään kaupoille pidempää kautta, kun en halua, et mies näkee mut jos se on siellä. Tai siis tottakai se on siellä. Mutta ei vaan ilmoita mulle mistään mitään. Pelkään vaan, että koska se raivo sitten purkautuu, kehen ja miksi. Ja siksi pelottaa myös mennä ulos, jos saan raivarit jo sellaisesta pienestä asiasta kuin että mua tervehditään väärällä kielellä. Siis ei mitään järkevää syytä, mutta kilarit tulee ja huutelen perään. Ja sit ahdistaa ja hävettää. Ja siks lukitsen itseni sisään, etten raivostuisi viattomille ohikulkijoille.

No, akaasiasta saa sentään ilmaisia hammastikkuja.

Ja jakarandalove.

Sekä paljain jaloin tassuttelu.