Heinäkuu.

Kirjoitin viimeksi toukokuun loppupuolella. Aikaa on mennyt ja kirjoitusblokki on ollut päällä. On menty ylös ja alas ja selvitelty sitä ja tätä ja vaikka mitä.

Miehen kanssa riita meni siihen, että mä revin sitä hiuksista ja se melkein löi mua, oikein yllytin sitä, et olisin saanut uuden raportin erokansioon. Ei sitten lyönyt. Vuokranantaja, joka oli mua luvannut auttaa tarvittaessa, sattui sitten olemaan pihalla ja pyysin häntä tulemaan puhumaan tuolle. Sopimus oli sitten, että jos mies on yhdenkin yön pois ilmoittamatta siitä mulle, niin sen kamat pakataan ja lähetetään pois. No, niin ei sitten ole mennyt, olen antanut öiden kulua, on ollut monia syitä miksi en ole tehnyt asialle mitään ja tämä siis nyt vain sitten jatkuu samana. Pää on silti täynnä suunnitelmia, papereita, joita pitää hankkia ja kysymyksiä, joita pitää käydä esittämässä. Ahdistus hidastaa kaikkea, ja kaiken lisäksi se, että totesin, että parempi hakea pysyvää oleskelulupaa ensin ja sitten vasta toimia, siihen on rahat kasaantumassa pikkuhiljaa.

Olen ollut pahasti jumissa kotona, enkä ole päässyt ulos. En ole pystynyt edes tekemään mitään, vaan maannut vain sängyssä, kunnes aurinko laskee, laittanut leffan taustalle ja jatkanut samaa. Mutta. Olen kyllä saanut käveltyä reiluja 11 km lenkkejäkin kameran kanssa (ja hyvällä syyllä muutenkin), joten ei liikaa jumiakaan. Ja tiistaina on taas uusi samanmoinen kävelylenkki tiedossa. Kävelystä pidän. Ja pidän oikeastaan ihmisten kanssa juttelustakin, mutta se lähteminen on usein vain liian vaikeaa.

Kirjeetkin olivat pitkään piilossa, en saanut niille mitään tehtyä, mutta nyt olen saanut kirjoitettua paljon ja toivon, että se jatkuu. Jonoa ei tosin enää niin paljon ole.

Ruokaa on ollut tosi vähän, kun mies on ollut pois, eikä tuonut mitään (mutta miten se on raaskinut sitten ostaa uusia vaatteita??? Tiedän, että se tarvitsisi niitä, mutta ruoka ensin minusta...). Välttelin sitä keskiviikkona kaupoilla, enkä ottanut taksia kotiin siitä niitten tolpalta, vaan ihan toisen tutun kautta. Parempi niin.

Tuntuu, että syön vain perunoita koko ajan. Tosi terveellistä. Nyt tosin laitoin papuja likoamaan huomiseksi ja vaikka ne onkin parhaita perunoiden kanssa, niin taidan vaihtelun vuoksi tehdä riisiä niille. Riisi, pavut, makaroni ja pyykinpesuaine on nyt taas piilokamaa eli mies ei niistä tiedä. Pakko. Ei se osannut toimia niinkuin piti.

Vuokranantajakin petti luottamukseni. Maksamme vuokraa jo muutenkin paljon ja nyt sitten yhtäkkiä hän alkoi vaatia ekstraa sähkön lataamiseen. Hän siis vaihtui laskulta prepaidille ja se itseasiassa tulee halvemmaksi kuin lasku!! Joten ahdistus on ollut tapissaan, hän jopa säännöllisteli vettä, niin että sitä tuli kahtena päivänä vain 1 tunnin, mutta se hölmöys meni sitten onneksi ohi ja nyt saamme vettä koko ajan. Aika lailla paljon olen häneltä tämmöistä ihme säätämistä ja draamaa kestänyt, mutta nyt alkaa mennä ylitse. Asumiskulut ovat jo ylittäneet kipurajan ja vaikka en tästä todellakaan haluaisi minnekään lähteä, niin pakko se kohta kai on. Kun vaan löytyisi joku vastaava, mihinkään jaetun likaisen kylppärin koppiin en enää mene ja haluan hieman yksityisyyttäkin, mikäli mahdollista.

On täällä paljon muutakin kai tapahtunut, kesäkuu on kuitenkin pitkä aika olla kirjoittamatta mitään. No, olen uusinut korvani lävistykset ja ne on nyt kivat. (Yritin lisätä vain ne kuvat, mutta tää lisäsikin kaikki, joten kirjoitan kaiken ensin ja sitten on kaikki kuvat läjässä.) Labroissa sain käytyä, oli kiva kävellä kaupungilla hetken sen jälkeen, mutta sitten iski ahi ja oli pakko otti bussi kotiin. Labroista TSH oli tosi korkea, mutta mun pitää nyt mennä uusiksi, koska se saattoi johtua lääkkeestä. Mun pitäis myös mennä käymään julkisella psykiatrisella, jonne pitäis mennä jo aamulla aikaisin, kun se on jonotusperiaatteella (aina voin kirjoittaa kirjeitä suomeksi tai lukea, että se ei ole mikään ongelma), joten se menisi siinä samalla reissulla.

Ja talvi. Kaunis. Ei liian kylmä vielä. Mutta nyt alkoi heinäkuu. 11.päivä täytän 42 vuotta. Eipä uskoisi. Ei sitä kukaan kyllä ikinä uskokaan. Ja omalta kohdaltani masennus aikoinaan vei niin monta vuotta, että en senkään takia ymmärrä, että semmoinen luku on seuraavaksi tulossa. Syntymävuoteni tiedostan, mutta sitten myöhemmin varhaisaikuisuudessa katosi 8 vuotta jonnekin. Ja taas niitä vuosia vain katoilee.

Referaattina. Ahdistusta on. Pahaa ja vähemmän pahaa, lamaavaa ja sellaista, että pääsen liikkeelle. Aurinkoa on. Jaksamista petetyn sopimuksen suhteen ei ole, mutta kyllä se joskus sille kosahtaa. Nyt kuvia. Talvikuvia. Kukkivia joulutähtiä. Kuivia lehtiä ja ruohoa. Odotan syyslokakuuta, jolloin on edelleen kuivaa ennenkuin sadekausi alkaa, mutta kuumaa!

Ja tiistaille on kiva suunnitelma. Enää 2 yötä.

Ainiin edit. Assan hiljeni. Ihan yhtäkkiä. Se ei vastaa yhtään mihinkään, enkä tiedä mistä hitosta tässä nyt on kyse, mutta kun multa ei ole kielletty viestien laittoa, niin laitan sille kuulumisiani ja menojani aina silloin tällöin. Kissankuvia jne. Ehkä tämä joskus selvenee taas. Muista kuvioista sitten myöhemmin lisää.